Huumausainepolitiikka Suomessa
Suomalainen huumausainepolitiikka on kokonaiskieltopolitiikkaa eli huumeiden valmistamisen, kaupan ja salakuljetuksen lisäksi myös huumeiden käyttäminen ja hallussapito ovat laittomia ja siten myös rangaistavia tekoja.
Suomen huumausainepolitiikassa rikosoikeuden ja rangaistusten rooli on vahva. Huumeidenkäytön rangaistavuus voi nostaa kynnystä hakea apua ja tukea, jos ongelmista ei uskalleta kertoa.
Kieltopolitiikan rinnalla tehdäänkin haittoja vähentävää huumepolitiikkaa, jossa keskeistä on yksilölle, yhteisöille ja yhteiskunnalle huumeista aiheutuvien haittojen pitäminen mahdollisimman vähäisenä.
Suomessa otettiin vuosituhannen vaihteessa käyttöön useita uusia huumausainepoliittisia toimenpiteitä. Haittojen vähentämisen keinona otettiin käyttöön korvaushoito, ruiskujen ja neulojen vaihto, sekä terveysneuvonta. Lisäksi samaan aikaan otettiin käyttöön kontrollia lisäävät huumetestit ja poliisien oikeuksien laajentaminen.
Haittojen vähentäminen on tehokasta
Haittojen vähentäminen on huumausainepoliittinen lähestymistapa, jonka ensisijainen tavoite ei ole käytön lopettaminen, vaan esimerkiksi käytön tai siihen liittyvien riskien vähentäminen.
Haittojen vähentämisen tavoitteena on muun muassa tavoittaa huumeita käyttäviä ihmisiä, tehdä palveluohjausta sekä vähentää huumeisiin liittyviä haittoja. Haittojen vähentämisen on todettu olevan tehokasta kuolleisuuden ja sairastavuuden vähentämisessä.
Haittojen vähentämisen perusajatus on huumeidenkäyttöön liittyvän stigman purkaminen, sekä huumeita käyttävien ihmisten arvostaminen ja kunnioittaminen täysivaltaisina kansalaisina, joiden ongelmiin tulee suhtautua käytännönläheisesti ja moralisoimatta. Haittoja vähentävässä työssä tulee toimia tutkittuun tietoon perustuen. Myös kokemukseen perustuva osaaminen on merkityksellinen osa työtä.
Huumeita käyttävien ihmisten äänen tulee kuulua haittojen vähentämistä ja huumausainepolitiikkaa suunniteltaessa ja toteutettaessa. Ihmisten voimaantumisen myötä he tekevät haittoja vähentävää työtä myös itse yhteisössään tukemalla muita ja jakamalla tietoa.
Suomessa haittoja vähentävää työtä on tehty 1990-luvun lopulta lähtien erityisesti huumeita käyttävien ihmisten terveysneuvontapisteissä, joissa asiakkaat saavat puhtaita pistovälineitä ja terveysneuvontaa. Asiakkaat saavat lisäksi seksitautien testausta, haavanhoitoa, rokotuksia ja lääkäripalveluita. Terveysneuvontapisteissä voidaan järjestellä myös kuntoutukseen ja katkaisuhoitoon liittyviä asioita.
Terveysneuvontapisteiden ja huumeita käyttäville ihmisille suunnattujen erityispalveluiden ansiosta huumeiden pistoskäyttöön liittyvät hiv-tartunnat on saatu Suomessa pysymään vähäisinä. Puhtaita pistovälineitä saa Suomessa myös suurimmasta osasta apteekkeja. Haittojen vähentämistä tehdään myös jalkautuvan työn ja vertaistuen kautta.
Huumeidenkäyttö ja rangaistukset
Viime vuosina huumausainepolitiikan peruslinja ei ole merkittävästi muuttunut, vaikka toimintatapojen ja huumepolitiikan uudelleenarviointia on välillä vaadittu.
Keskustelua on käyty esimerkiksi huumeidenkäytön rangaistusten tarpeellisuudesta ja siitä, tuleeko huumeiden käyttöön puuttua ennemminkin sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin kuin rikoslailla ja rangaistuksilla.
Huumeita käyttävien ihmisten oikeuksien valvonta kuuluu haittoja vähentävään huumepolitiikkaan. Päihdehoitoon hakeutumisen kynnyksen pitäisi olla mahdollisimman matala ja esteitä hoitoon hakeutumiselle tulisi aktiivisesti poistaa. Esteitä hoidolle syntyy pitkistä jonoista, monipolvisesta ja byrokraattisesta palvelujärjestelmästä, kielteisistä asenteista ja suhtautumisesta huumeita käyttäviä ihmisiä kohtaan sekä pitkistä välimatkoista hoitopaikkoihin.
Myös hoitoketjujen katkeaminen on merkittävä este hoidolle. On tärkeää, että yksilön tarpeisiin sopivaa hoitoa on saatavilla niin kauan kun sitä tarvitaan. Hoitotyön merkittävin työväline on aina vuorovaikutus ja ihmisen kohtaaminen. Palvelujärjestelmissä huumeita käyttävä ihminen tulee kohdata arvostavasti ja inhimillisesti.
Suomessa huumausainepolitiikkaa koordinoi sosiaali- ja terveysministeriö. Huumausainepolitiikkaa säätelee huumausainelaki, jonka löydät täältä. Huumausaineiden käyttöä ja haittoja pyritään pitämään hallinnassa myös usean muun lain keinoin. Huumausainepoliittisesti tärkeitä asiakirjoja ovat huumausainestrategia, valtioneuvoston periaatepäätökset huumausainepolitiikasta ja näihin pohjautuvat toimenpideohjelmat.
Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa eri hallinnonalojen viranomaisista muodostuvaa huumausainepoliittista koordinaatioryhmää. Ryhmä seuraa huumausainetilannetta, kehittää politiikkaa ja tekee siitä valtakunnallisesti yhtenäistä.
Koordinaatioryhmässä on edustettuna eri hallinnonaloja ja asiantuntijatahoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tuottaa huumausainepoliittista tutkimus-, seuranta- ja asiantuntijatietoa. Koordinaatioryhmä kuuntelee tarvittaessa myös ulkopuolisia asiantuntijoita, kuten järjestöjen edustajia.
Huumausainepolitiikassa tehdään runsaasti kansainvälistä yhteistyötä. Kansainväliset linjaukset ohjaavat Suomen kansallisia toimia. Suomi toteuttaa Yhdistyneiden kansakuntien sopimuksia ja osallistuu EU:n huumausainepolitiikan suunnitteluun ja toteutukseen.
Kansainvälisen huumausainevalvonnan perusta ovat YK:n kolme yleissopimusta: huumausaineyleissopimus, psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus ja yleissopimus laitonta kauppaa vastaan.
YK:n huumausainetoimikunnan tehtävä on vahvistaa kansainvälistä kontrollia huumeisiin liittyen. Myös Euroopan unionilla on huumausainestrategia ja lisäksi Euroopan huumevirasto seuraa eurooppalaista huumetilannetta ja kerää jäsenmaista vertailukelpoista tietoa huumeidenkäytöstä päätöksenteon tueksi.
Lue lisää
