Pirkkalan Elokolo

Pirkkalan Elokolo on yhteisöllinen kohtaamispaikka, jossa on lämmin ja vastaanottavainen tunnelma sekä turvallinen ilmapiiri. Elokolossa tuetaan jokaisen kävijän arkea, ja tarvittaessa henkilökunnalta saa apua ja tukea hyvinvointiin, päihteiden käyttöön ja rahapelaamiseen liittyvissä asioissa.
Pirkkalan Elokolossa voi nauttia päivittäin aamupuuroa, kahvia ja itse leivottuja leivonnaisia. Lisäksi torstaisin tarjolla on edullinen keittolounas.
Aika kuluu Elokolossa joutuisasti televisiota katsellen, päivän lehtiä lukien, lauta- ja korttipelejä pelaillen tai vaikka ihan vain muiden kävijöiden ja henkilökunnan kanssa jutellen. Pirkkalan Elokolon Tuo ja vie -periaatteella toimivan kirjaston valikoima on niin ikään tutustumisenarvoinen, ja halutessaan omia asioita voi hoitaa yhteisessä käytössä olevalla tietokoneella.
Viikoittaiseen ohjelmaan kuuluvat myös erilaiset ryhmät. Tiistaisin kello 11—11.30 pelataan yhdessä seurapeliryhmässä, torstaisin kello 12—12.30 kokoonnutaan laulamaan harmonikkasäestyksellä yhteislauluja ja perjantaisin järjestetään Perjantaipuheet, jossa vapaaehtoisen vetäjän hankkimat puhujat alustavat ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista. Parittomien viikkojen keskiviikkoja ilahduttaa elokuva- ja lukupiiri kello 14—15.30. Parillisten viikkojen keskiviikkoina järjestetään samaan kellonaikaan terveysneuvontapiste yhteistyössä SPR:n Pirkkalan osaston kanssa. Ryhmistä yhteislaulut ja perjantaipuheet lomailevat kesäkuun alusta elokuulle, terveysneuvontapiste puolestaan heinäkuun. Elokolon arkea täydentävät myös teematilaisuudet, retket ja leirit.
Pirkkalan Elokolossa jokainen kävijä on arvokas. Henkilökunnalta voi kysyä myös Elokolon tarjoamista vapaaehtoistyö-, harjoittelu- ja työmahdollisuuksista, ja lisäksi ryhmät ja yhdistykset voivat hyödyntää Elokolon tiloja.
Elokolossa vietetään arkea ja juhlaa yhdessä, lämpimästi tervetuloa!
Pirkkalan Elokoloa ylläpidetään yhdessä Pirkkalan Elopilkku ry:n kanssa.
Avoinna maanantaista torstaihin kello 9—14 ja perjantaisin kello 9—13.
Lahjoituksena saatavia elintarvikkeita jaetaan yhteistyössä SPR:n Pirkkalan osaston kanssa lauantaisin kello 11—11.30 Elokolon takaovelta.
Pirkkalan Elokolo
Suupankuja 8-10 C (karttalinkki)
33960 Pirkkala
puh. 050 475 0315
elokolo.pirkkala@ehyt.fi
www.facebook.com/pirkkalanelokolo
