Elokolo-kohtaamispaikat

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ylläpitämiä Elokolo-kohtaamispaikkoja on Helsingissä, Lahdessa, Pirkkalassa, Tampereella ja Turussa. Olet tervetullut mukaan toimintaan.

Elokoloissa tapaat ihmisen

EHYTin Elokoloja ja yhteistyökumppanien ylläpitämiä kohtaamispaikkoja löytyy ympäri Suomea. Elokolot ovat päihteettömiä kohtaamispaikkoja, joihin kuka tahansa on tervetullut.

Kohtaamispaikoissa jokainen kävijä on arvokas. Ne tarjoavat sillan toisten ihmisten luo ja antavat tukea sekä valmiuksia etsiä omaa paikkaa myös muualta yhteiskunnasta. Yksinäisyys, osattomuus ja ulkopuolisuus johtuvat usein yhteiskunnallisista ongelmista ja epäkohdista: myös näihin pyrimme toiminnallamme vaikuttamaan.

Elokoloissa kohtaavat kävijät, vapaaehtoiset, yhdistysaktiivit ja henkilökunta. Eri paikkakunnilla kävijäkunta voi olla erilainen. Tämä riippuu esimerkiksi kohtaamispaikan sijainnista, tarpeesta ja siitä, millainen vakikävijöiden porukasta tulee.

Paikallisen työntekijän saat kiinni puhelimen tai sähköpostin avulla. Heidän yhteystietonsa löytyvät kunkin Elokolon omalta sivulta.

Elokoloja on Helsingissä, Lahdessa, Pirkkalassa, Tampereella ja Turussa. Elokolojen ryhmätoiminta aukioloaikojen ulkopuolella on mahdollista. Kysy lisää paikallisista Elokoloista.

Mies soittaa harmonikkaa Elokolossa.
Elokolon arki on joskus juhlaa.

Vapaaehtoisena Elokolossa

Elokolojen vapaaehtoistoiminta on kaikille avointa matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa, johon pääsee mukaan kuka tahansa elämäntilanteesta riippumatta. Kohtaamispaikan vapaaehtoistoiminnassa voi olla mukana vain hetken tai sitoutua pidemmäksi aikaa omien voimavarojen ja innostuksen mukaan.

Kaikki vapaaehtoistyö on tehtävän laajuudesta riippumatta yhtä arvokasta ja jokainen vapaaehtoistyöhön käytetty tunti on yhtä merkityksellinen. Kohtaamispaikoissa on mahdollista toimia monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä ja ne voidaan räätälöidä vapaaehtoisen omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Kysy lisää paikallisesta Elokolosta!

Lisätietoa löydät Elokolojen Facebook-sivuilta


Helsingin Kallion Elokolo
Elokolo on avoinna joka päivä kello 9–14.30
Elokolon puhelin 050 414 0675

🚲 Kallion Elokolo ylläpitää naapuripyörää, jonka kuka tahansa voi vuokrata tavaroiden tai ihmisten kuljettamiseen.
Pyörässä on kaksi istumapaikkaa / tavaratila.
Lisätietoja saat sivulta varaamo.hel.fi


Kontulan Elokolo
Elokolo on avoinna maanantaista torstaihin kello 9–13
Elokolon puhelin 050 310 1305
Kontulankaari 24


Lahden Elokolo
Elokolo on avoinna arkisin kello 7–14
Elokolon puhelin 050 592 3545


Pirkkalan Elokolo
Elokolo on avoinna maanantaista torstaihin kello 9–14 ja perjantaisin kello 9–13
Lahjoituksena saatavia elintarvikkeita jaetaan lauantaisin kello 11–11.30 Elokolon edessä.
Elokolon puhelin 050 475 0315


Tampereen Elokolo
Elokolo on avoinna maanantaista torstaihin kello 9–14 ja perjantaisin kello 9–13
Elokolon puhelin 050 571 0045


Turun Elokolo
Elokolo on avoinna arkisin kello 8.30–14.00
Elokolon puhelin 02 233 0729

Elokolojen työntekijät

Helsinki Kallio ja Helsinki Kontula: Mika Mikkonen, puh. 040 593 5305
Lahti: Jouni Korpela, puh. 040 748 2989
Tampere ja Pirkkala: Milla Kauhanen, puh. 050 407 1044
Turku: Liisa Äyräs, puh. 040 455 2874

Lisätietoa Elokolo-toiminnasta

Timo Glad.

Glad Timo

Asiantuntija 040 527 1116
Katso henkilön esittely