Nikotiinipussit
Nikotiinipussit ovat suuhun laitettavia, nuuskapusseja muistuttavia nikotiinia sisältäviä annospusseja. Nikotiinipusseista käytetään usein myös nimitystä nikotiininuuska, vaikka ne eivät sisällä tupakkaa. Nikotiinipussit sisältävät usein enemmän nikotiinia kuin perinteinen nuuska. Nikotiini on piristävä aine, joka aiheuttaa riippuvuutta ja monenlaista terveydellistä haittaa, vahvoina annoksina myös myrkytyksiä. Nikotiinipussien myyntiä on sekä rajoitettu että vapautettu. Kesäkuussa 2023 sääntely jälleen muuttui.
Vaarana korkea nikotiinipitoisuus
Nikotiinipussit sisältävät nikotiinia, makuaineita, hajusteita, suolaa, vettä, luonnollista kuitua (selluloosaa E460, bambua tms.) ja säilöntäaineita. Ne eivät sisällä tupakkakasvia, kuten nuuska. Nikotiinipussit maustetaan erilaisilla maku- ja hajuaineilla houkuttelevuuden lisäämiseksi. Makuja ovat esimerkiksi karkki, lakritsi, mansikka, sitrushedelmät, pekoni ja pippuri.
Nikotiinin määrä vaihtelee nikotiinipusseissa 3–50 milligrammaan grammaa kohden. Pussit painavat 0,3–1,0 grammaa. Esimerkiksi tupakassa on noin kymmenen milligrammaa nikotiinia.
Nikotiinimäärät eivät käy aina ilmi pakkauksista. Merkintänä saattaa olla ”normal, stark, extra stark”. Tämä lisää riskiä nikotiinin yliannostuksille.
Nikotiini aiheuttaa haittaa ja vaaraa terveydelle
Nikotiini vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin muun muassa sen mukaan, minkä ikäinen ja kokoinen käyttäjä on ja kuinka tottunut hän on aineeseen. Nikotiini voi aiheuttaa jo pieninäkin annoksina muun muassa pahoinvointia, oksentelua, päänsärkyä, vapinaa ja sydämen rytmihäiriöitä. Nikotiini lisää 2-tyypin diabetesriskiä ja haittaa nuorten aivojen kehitystä. Myös käyttäjän suun terveys voi kärsiä, nikotiinipussi voi esimerkiksi vaurioittaa ikeniä.
Nikotiinipussit aiheuttavat riippuvuus- ja myrkytysvaaran erityisesti lapsille ja nuorille. Nuorille vakava nikotiinimyrkytys voi seurata noin 60 milligramman nikotiiniannoksesta (yleisenä vakavana myrkytysrajana pidetään 1 mg/painokilo imeytynyttä nikotiinia). Nikotiinin vieroitusoireet näkyvät mm. ärtyisyytenä, kärsimättömyytenä ja univaikeuksina.
Vauvoille ja pikkulapsille nikotiinipussit aiheuttavat hengenvaaran, jos he pääsevät niihin vahingossa käsiksi. Myös odottavien äitien nikotiinipussien käyttö vaikuttaa lapsen kasvuun sikiövaiheessa.
Solututkimuksissa on todettu nikotiinin yhteys syövän syntyyn ja kasvuun, mutta väestötasoinen tutkimustieto pitkältä ajalta on vielä puutteellista. Nikotiinipussit ovat olleet maailman markkinoilla vasta viitisen vuotta, joten terveysvaikutuksia ei vielä tunneta riittävästi.
Lisäksi ympäristöön käytön jälkeen syljeskellyt pussit roskaavat luontoa ja vesistöjä. Esimerkiksi juuston, pekonin ja lihan makuisista nikotiinipusseista voi aiheutua vaaraa eläimille.
Nikotiinipussit houkuttelevat lapsia ja nuoria
Nikotiinipussit on suunniteltu houkuttelemaan erityisesti lapsia ja nuoria. Toisin kuin nuuskassa, jossa on oma tupakasta johtuva karvas makunsa ja hajunsa, nikotiinipusseissa erilaisia makuja on valtavasti. Nikotiinipussien maku- ja hajumaailma on suoraan karkkihyllyiltä, makuina on salmiakkia, aakkosia ja nallekarkkia.
Ostorajasta ja markkinointikiellosta huolimatta nikotiinipusseja markkinoidaan voimallisesti etenkin verkossa. Mainoslauseissa saatetaan väittää tuotteita terveellisiksi ja ympäristöystävällisiksi, mikä ei pidä paikkaansa.
Nyt, kun nikotiinipussit ovat myynnissä Suomen kioskeissa ja kaupoissa, markkinointikieltoa osataan myös kiertää monin tavoin.
Käyttäjiä kaikista ryhmistä
Pohjoismaiden tilastoista on nähtävissä, että nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt huomattavasti nuorten 15–30-vuotiaiden keskuudessa viime vuosina. Eniten nikotiinipusseja käyttävät miehet, mutta käyttäjiä löytyy myös esimerkiksi naisista, urheilijoista ja eläkeläisistä.
Vaikutusta voi olla hinnalla, sillä esimerkiksi 20 pussia sisältävä rasia maksaa usein yli kolmasosan vähemmän kuin tupakka-aski.
Vuoden 2023 Kouluterveyskyselyssä kysyttiin nikotiinipussien käytöstä ensimmäisen kerran. Pojilla nikotiinipussien käyttö vaikuttaa olevan yleisempää kuin tytöillä. Perusopetuksen 8. ja 9. luokkien pojista nikotiinipusseja päivittäin tai silloin tällöin käytti 11 prosenttia, tytöistä 3 prosenttia. Lukiossa vastaavat luvut 1. ja 2. vuoden pojilla oli 7 prosenttia ja tytöillä 2 prosenttia sekä ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojilla 21 prosenttia ja tytöillä 8 prosenttia.
Markkinointia kohdistetaan nuorten lisäksi voimakkaasti naisiin, varsinkin verkossa. Naisia näissä valkoisissa tai värillisissä pusseissa saattaa houkutella maku- ja hajumaailman lisäksi se, ettei tuote värjää hampaita nuuskan tapaan. Ruotsissa nikotiinipusseista käytetään nimitystä valkoinen nuuska, ”vitt snus”, ”all white” tai ”all white snus”.
Nikotiinipusseja voidaan käyttää sekä ylä- että alahuulessa, kerrallaan jopa 4–5 pussia. Käyttökerrat kestävät keskimäärin 30–40 minuuttia.
Nikotiinipussien sääntely muutoksessa
Suomessa nikotiinipussit määriteltiin alun perin nikotiininkorvaustuotteiksi, koska sellaisina niitä markkinoitiin – ja markkinoidaan osin vieläkin.
Koska kyseessä on mittava liiketoiminta Suomessakin, on se vaikeuttanut nikotiinipussien sääntelyä huolimatta niiden haitasta terveydelle. Muutokset sääntelyssä ovat olleet välillä nopeita.
Suomessa sai aiemmin myydä enintään neljän milligramman nikotiinipusseja esimerkiksi kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla. (Zonnic-merkkisellä tuotteella oli myyntilupa tupakasta vieroittamisen itsehoitolääkkeenä.) Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kumosi huhtikuussa 2023 yli neljä milligrammaa sisältävien nikotiinipussien luokittelun lääkkeeksi. Ne siirrettiin lääkelaista tupakka- ja kemikaalilain piiriin. Nikotiinipusseja sai myydä Suomessa 18 vuotta täyttäneille ilman erillistä myyntilupaa ja nikotiinipitoisuusrajaa.
Myynnin vapautuminen kesti vain hetken, sillä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kielsi 20 milligrammaa vahvempien nikotiinipussien myynnin 21. kesäkuuta 2023 lähtien. Päätös koskee tuotteiden maahantuontia ja vähittäiskauppamyyntiä. Omaan käyttöön voidaan Suomessa edelleen tilata ulkomailta rajoitusten vastaisia nikotiinipusseja. Kielto koskee paitsi myymistä myös markkinoille saattamista eli tarjoamista tai muuta luovuttamista.
Valtioneuvosto vahvisti Tukesin kesällä tekemän nikotiinipitoisuutta koskevan rajoituksen syyskuussa 2023. Päätös on voimassa uuden tupakkalain voimaantuloon asti.
Tupakkalakia uudistetaan parhaillaan. Hallituksen esityksessä laiksi tupakkalain muuttamisesta esitetään muun muassa nikotiinipussien ottamista nykyistä kattavammin tupakkalain piiriin. Tällöin tupakkalakiin lisättäisiin savuttoman nikotiinituotteen määritelmä, joka kattaisi nikotiinipussit ja niitä läheisesti muistuttavat tuotteet. Lisäksi savuttomista nikotiinituotteista ehdotetaan säädettäväksi pitkälti samalla tavalla kuin tupakkatuotteista ja nikotiininesteistä säädetään. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että tuotteille säädettäisiin nikotiiniraja ja niistä kiellettäisiin nuoria houkuttelevat maut. Ehdotetun lain on tarkoitettu tulevan voimaan mahdollisimman pian.
Tulossa Käypä hoito -suositus
Käypä hoito -suosituksiin on tulossa suositus siitä, miten vahvoista nikotiinituotteista ohjattaisiin eroon.
Lähteet: Tukes, Käypä hoito -suositus