Nikotiinituotteet

Tupakkatuotteella tarkoitetaan tupakkka-kasvista (Nicotiana) kokonaan tai osittain koostuvaa tuotetta. Sähkösavukkeet eivät sisällä tupakkaa, mutta niitä säädellään tupakkalaissa. Näiltä sivuilta löydät tietoa tupakka- ja nikotiinituotteista: savukkeista, nuuskasta ja sähkösavukkeista sekä niiden haittavaikutuksista ja käytön yleisyydestä.

Sähkösavukelaite, tupakka ja nuuskarasia.

Tupakka

Tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja väestön terveyseroja selittävä tekijä. Tupakointi on 2000-luvulla vähentynyt runsaasti mutta se aiheuttaa edelleen noin 4300 kuolemaa vuosittain.

Nuuska

Nuuska on terveydelle haitallinen tupakkatuote, jota etenkin nuoret käyttävät Suomessa aiempaa enemmän.

Sähkösavukkeet

Sähkösavuke eli sähkötupakka on sähköllä toimiva laite, jolla höyrystetään säiliössä olevaa nestettä. Sähkösavukehöyryssä on useita terveydelle haitallisia yhdisteitä, joista osa on samoja kuin tupakan savussa.

Tupakan, nuuskan ja sähkösavukkeen käytön ehkäisy ja lopettaminen

Tupakka- ja nikotiinituotteiden kokeiluja ja käytön aloittamista tulee kaikin tavoin ehkäistä. Nikotiinituotteet aiheuttavat riippuvuutta, jonka kehittymiselle nuoret ovat erityisen alttiita. Nikotiinituotteiden käytön ennaltaehkäisyyn tähtäävää valistusta tulee tehdä niin kotona, kouluissa kuin harrastetoiminnassakin.