Ajatuksia Tipattomalta 2012

Tipaton on selkeä ilmiö vuodesta toiseen: sitä viettää melko vakiintunut, noin 14 prosentin osuus normaalisti alkoholia käyttävästä aikuisväestöstä. Myös päihdealan kansalaisjärjestöille se on ollut vilkasta kampanjointiaikaa. Miksi näin, saattaa joku kysyä – eikö olisi parempi antaa spontaanin ilmiön kulkea kulkuaan ja paneutua raitistamaan ihmisiä mieluumminkin muina kuukausina?

Mielestäni Tipattoman tammikuun suurin merkitys ja mahdollisuus ehkäisevän päihdetyön kannalta on siinä, että yhden kuukauden ajan vuodesta käydään aitoa ja laajaa kansalaiskeskustelua juomisesta ja alkoholista. Muutoin valitettavan mustavalkoinen päihdekeskustelu piristyy tammikuussa ihmisten havainnoidessa itseään ja omia totuttuja alkoholinkäyttötapojaan uusista näkökulmista.

Tästä eivät tietenkään kaikki pidä. Niin kauan kuin Tipattomasta on käyty julkista keskustelua, on ollut liikkeellä myös niitä keskustelijoita, jotka lähes pakonomaisesti julistavat Tipattoman olevan vain alkoholiongelmaisia varten. Tämä herättää aina tiettyä uteliaisuutta: mikä voi olla se syy, jonka vuoksi jonkun toisen juomattomuus on joistakin aina niin vastenmielistä? Tämänkertaisen Tipattoman alkua piristivät myös brittiläiset maksaekspertit ajatuksillaan siitä, että tipattomuus olisikin haitallista – sattumaa tai ei, tämän logiikanhuipentuman maailmalle välittänyt organisaatio tekee kampanjayhteistyötä ison brittiläisen alkoholikonsernin kanssa.

EHYT ry:n aikuisten ehkäisevän päihdetyön päällikkönä pidän Tipattomasta ilmiönä tietenkin myös siksi, että se on aidosti aikuisten juttu. Lasten ja nuorten ehkäisevä päihdetyö on kadunmiehelle suhteellisen helposti avautuva käsite, mutta aikuisten päihdetyö vie heti ajatukset enemmänkin päihdeongelmien hoitoon, ei ehkäisyyn. Tammikuussa kaikki on toisin: aikuiset suomalaiset puhuvat alkoholin roolista elämässä, juomattomuuden kokemuksista, tavoista tehdä muutoksia – siitä aidosta ehkäisevästä päihdetyöstä.

Antti Hytti
Aikuistyön päällikkö