Laseja siellä ja pulloja täällä – mutta missä on keskustelu arkisesta alkoholinkäytöstä?
Siirrymme yhtenä joukkona seuraavaan tilaan. Sohvapöytien edessä aukeaa tanssilattia ja aamun isäntä juontaa trubaduureja paikalle. Kolmannessa lauseessa hän kehottaa hakemaan vähän juomaa baarista. Puoli yhdeksän aikaan on kostean välipalan aika.
Mietimme matkaseuralaiseni kanssa, että ei maita aamupalaolut. Sitten kuitenkin toteamme, miten helposti tulee tartuttua viinilasiin väsyneenä illalla, kun oli ne lasten täit ja suolainen pomo, tai juotua jossain tarjottua vain tavan vuoksi. Muodot ovat erilaisia, sisältö samaa.
Se, millä tavalla suhtaudumme alkoholiin, riippuu puitteista paljon enemmän kuin ainakaan itse olen tullut ajatelleeksi. Moni on valmis nostamaan nokkaansa kotikeittiössä aamukahdeksalta korkkaavalle, mutta liittyy innolla juomajoukkoon omissa puitteissaan ja omista motiiveistaan.
Pakoon juomaa ei hevillä pääsekään. Ei tarvitse astua risteilylaivaan tullakseen juotetuksi. Alkoholia kannetaan eteen työpaikoilla, elokuvateattereissa, jalkapallokatsomoissa, lasten rippijuhlissa, opettajien lahjapöydillä ja sohvanmutkassa viltin alla. Juomishetkiä tarjoillaan niin kotitöiden lomaan kuin messuständeilläkin. Niin arkista arkea ei olekaan, ettei siihen joku matontamppausolut istuisi.
Minua on pitkään mietityttänyt, miten jatkuvasti kaikkialla meitä ympäröivä alkoholi ja alkoholipuhe vaikuttaa meihin, huomasimme tai emme. Näistä mietteistä syntyi Tiedostavan siemailun taito -kirja, joka ilmestyi tammikuun alussa. Kirjan sivuilla kutsun lukijan mukaan katselemaan maailmaa pullonpohjalasien kautta: Niin kuin raskaana oleva näkee kaikki vatsat, minä alkoholista kirjoittavana tietokirjailijana hakeudun etanolin esiintymiin. Tarkastelen sitä, missä kaikkialla alkoholi on uinut osaksi arkeamme ja millaisia seurauksia sillä voi olla. Pohdin somea, mainontaa, politiikkaa ja kahdenvälisiä kanssakäymisiä. Kirja toimii tutkimusmatkana myös omiin alkoholiasenteisiin. Jos juomista mielii tarkastella tai vaikka vähentää, siihenkin kokosin työkalupakin.
Jano kasvoi kirjoittaessa. Kävin miettimään, miten vähän meillä oikeastaan kuullaan ihan tavallisten ihmisten tavallisesta alkoholinkäytöstä. Keskustelu kiristyy ääripäihin, jolloin samastuminen muuttuu helposti mahdottomaksi. Kaipasin puhetta, josta olisi mahdollista löytää itsensä, vaikkei olisi ajautunut valtaviin ongelmiin tai kieltäytyisi juomasta kokonaan. Jossa ei tarvitsisi syyllistää tai syyllistyä.
Tähän tarpeeseen käynnistyi Tipattoman tammikuun alussa Pullonpyörittäjä-podcast, jonka viikottaisissa jaksoissa keskustelen vaihtuvien vieraiden kanssa alkoholista lasissa ja kulttuurissa. Juttelemme ainakin seuraavista teemoista:
Mitä oikeastaan ansaitsemme, kun sanomme ansaitsevamme lasin viiniä? Minkä verran pitäisi juoda ollakseen hauska, rento tai ”eurooppalainen”? Pystyykö kukaan oikeasti noudattamaan virallisia alkoholinkäyttösuosituksia? Entä mistä kielivät keittiökuvastojen ja sisustuslehtien kiiltävät sherrykarahvit? Siitäkin juttelemme, minkä verran alkoholia ”kaikki muut” oikeastaan todellisuudessa juovat.
Löydät Pullonpyörittäjä-podcastin äärelle Tipattoman tammikuun sivuilta ja Tiedostavan siemailun taito -kirjan kirjakaupoista.
