Tuomitsetko huomaamattasi?

Koriste.

Huumeidenkäytön taustalla voi olla huonoja valintoja tai sattumaa, mutta myös huono-osaisuutta. Varhaisessa nuoruudessa alkaneen päihteidenkäytön kohdalla kysymys on aina jollakin tavalla tukiverkoston pettämisestä: nuoren lähipiiri, tarjolla olevat palvelut tai molemmat ovat epäonnistuneet.

Uuden hallituksen yksi isoimmista haasteista on sote-uudistus. Nimenomaan sosiaali- ja terveyspalvelut ovatkin avainasemassa kuntalaisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja kansalaisten osallisuuden edistämisessä.

Soten rinnalla tulee uudistaa myös päihdehuoltolaki. Uuden lain tulee jatkossakin velvoittaa vastuulliset tahot turvaamaan kattavat päihdepalvelut kaikille kuntalaisille ja varmistaa ehkäisevän ja haittoja vähentävän työn riittävät resurssit.

Valtiontalouden sopeutustoimiin liittyvistä leikkauksista kuntatalouden osuus on arviolta kaksi miljardia euroa. Tämä tarkoittaa kuntien tehtävien ja velvoitteiden rankkaa karsimista ja priorisointia. Leikkaukset tulevat tekemään rumaa jälkeä nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluissa.

On olemassa aito vaara, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat päihdehaittoja kohtaavat, kuten huumausaineiden käyttäjät ja heidän läheisensä, joutuvat konkreettisiksi maksajiksi heti omassa arjessaan. Yhteiskunta maksaa päätöksistä myöhemmin monin eri tavoin: syrjäytymisenä, katkenneina opintopolkuina, menetettyinä työvuosina, paineena erikoissairaanhoidossa, rikollisuutena, periytyvänä huono-osaisuutena…

Haittojen ehkäisy ja riittävän varhaisessa vaiheessa tehtävät interventiot ovat aina sijoitus taloudellisesti ja inhimillisesti kestävämpään tulevaisuuteen niin yksilön, hänen lähiyhteisönsä kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Asiakasrajapinnassa työskentelevät toimijat tietävät, että asiakaslähtöinen, yksilöllisesti suunniteltu kuntoutusjatkumo takaa parhaat tulokset.

Avun ja palveluiden tarvitsijoita ei voi erotella päihteiden tai niiden laillisuuden perusteella. Uudistus- ja säästötoimien paineissa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolustajia tarvitaan erityisen kipeästi!

– Meille kaikille sattuu joskus virheitä, ikään katsomatta. Kenenkään elämä ei ole täydellistä. Mitä jos Sinä olisit kokeillut nuorena huumausaineita? Entä jos lapsesi käyttäisi? Eikö kaikkien tulisi saada toinen mahdollisuus? 

Pystytkö asettumaan käyttäjän asemaan? Katso lisätietoja www.eituomita.fi

Twitterissä hastag #eituomita

Kampanjassa ovat mukana: A-klinikkasäätiö, EHYT ry, Elämäni Sankari ry, Ensi- ja turvakotien liitto ry, Irti Huumeista ry, Kriminaalihuollon tukisäätiö, Music Against Drugs ry, Nuorten Ystävät ry, Omaiset Huumetyön Tukena ry, Osis II -hanke, Raittiuden Ystävät ry, Sininauhaliitto, Suomen Lumme ry ja  YAD Youth Against Drugs ry

Lisätiedot:

Janne Paananen
toiminnanjohtaja
YAD Youth Against Drugs ry
p: 040 551 9067
 
Kim Kannussaari
koulutussuunnittelija
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p: 050 597 7555
 
Kimmo Sainio
toiminnanjohtaja
Irti Huumeista ry
p: 0400 937 128