Elokolo tarjosi mahdollisuuden uuteen elämään

Miika Sopola.
Kuva: Antti Kirves / EHYT ry

Päihteiden vaikutuksen alaisena tehty henkirikos vei Miika Sopolan vankilaan. Päihdekuntoutujille apua tarjoava kohtaamispaikka Elokolo luotti mieheen ja tarjosi työmahdollisuuksia.

Miika Sopola jäi 25-vuotiaana kertakokeilun seurauksena riippuvaiseksi amfetamiinista. Päihteiden käyttö vei hänet vaikeuksiin. Kaverin kanssa syntynyt käytäntö suojata toinen toisensa selusta, ajoi Sopolan
väkivaltakierteeseen, jossa hän syyllistyi pahoinpitelyihin.

”Minun pahin juttuni oli se, kun vastapuoli kuoli”, Sopola sanoo.

Sopola tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, josta hän istui ensikertalaisena 2,5 vuotta. Hän suoritti tuomiostaan 1,5 vuotta vankilassa, puoli vuotta kuntoutuksessa vankilan ulkopuolella Jyväskylän päihdekuntoutuslaitos Kan-Kodissa ja puoli vuotta koevapaudessa. Sopola muutti sen jälkeen vapaana miehenä vuonna 2011 Lahteen.

Miten hän tulisi selviämään normaalissa arjessa?

Riippuvuus alkoi nuorena

Miika Sopola syntyi vuonna 1977 Turussa perheeseen, johon kuuluivat Miikan lisäksi äiti, isä, pikkuveli ja kaksi siskoa. Lapsuus oli Miikan muistojen mukaan muuten normaali, mutta lapsilla oli kotona
kova kuri.

Sopola opiskeli kokiksi ja teki ravintolatöiden lisäksi monen alan työpätkiä. Välillä töitä oli työvoiman vuokrausfirman kautta muutamaksi kuukaudeksi, välillä vuodeksi.

Noin 20-vuotiaana Miika alkoi käyttää alkoholia lieventääkseen työpaineita, joita syntyi pitkistä työvuoroista.

”Kun töissä oli vähän rankempaa, niin alkoholia tuli käytetty viikolla ja viikonloppuna”, Sopola kertoo.

Sopola teki ylitöitä ja kävi kertyneillä lisäansioilla paljon ravintolassa. Hän sai lopputilin Saabin logistiikkaosaston varastomiehen työtehtävästä liiallisen alkoholinkäytön takia 25-
vuotiaana. Työttömyys kärjisti jo alkaneita ongelmia.

Kerrasta huumekoukkuun

Sopola alkoi juoda työttömänä entistä enemmän, mutta se ei jäänyt ainoaksi päihteeksi. Ravintolassa mies tutustui kavereihin, jotka tarjosivat amfetamiinia. Sopola jäi epäonnekseen heti ensikokeilusta huumekoukkuun.

Vaikkei Sopola käyttänyt huumeita koko ajan, ne palasivat aina elämään. Huumepiirit olivat arvaamattomia, joten kaverin kanssa liikkuessa tuli tavaksi turvata toinen toisensa selusta. Se ajoi väkivaltarikoksiin – ja lopulta henkirikokseen.

”En minä koko ikääni mikään paha ole ollut. Yleensä väkivaltatilanteet ovat aina tapahtuneet jonkun aineen vaikutuksen alaisena”, Sopola sanoo.

Sopola onnistui katkaisemaan päihde- ja väkivaltakierteen heti ensimmäiseen vankilatuomioonsa vuonna 2008, sillä hän tuli vankilassa uskoon. Sen jälkeen mies on ollut täysin raittiina jo yli 10 vuotta.

Rakkaus toi Lahteen

Tuomion ja päihdekuntoutusjakson jälkeen Sopola muutti Lahteen rakkauden perässä, sillä hän löysi vierelleen vaimonsa Tiina Sopolan. Elämässä alkoi taas olla perusasiat kunnossa, sillä Sopola oli jo täysin
raitis ja nyt vierelle oli löytynyt myös elämänkumppani.

Paljon työtä tekemään tottunut mies oli nyt kuitenkin uuden edessä. Miten hän pääsisi elämässään eteenpäin?

Ensin avuksi löytyi vankilasta vapautuville apua tarjoava Kris-yhdistys. Sen toiminnassa Sopola tutustui päihteettömän kohtaamispaikan Elokolon aluetyöntekijään Jukka Suomilammeen, joka houkutteli Sopolan
mukaan Elokolon toimintaan. Sopola sai pian Elokolosta työkokeilupaikan, joka uusittiin myöhemmin useita kertoja erilaisilla sopimuksilla
– myös palkkatukitöinä. Sopolan työtehtäviin on kuulunut hänen ammattikoulutuksensa mukaiset kokin tehtävät mutta tarvittaessa myös ohjaajan, tupaisännän ja järjestyksenvalvojan hommat.

”Pidän kävijöille seuraa, teen ruokaa, käyn kaupassa”, Sopola luettelee työtehtäviään. Enää Sopola ei ole Elokolossa töissä, mutta on silti Elokolon aktiivinen kävijä – kuten on ollut
jo vuosia. Hän tekee Elokolossa töitä vapaaehtoisena ja kuuluu kohtaamispaikan hallitukseen.

Paras tuki Elokolosta

Miika Sopola on sopeutunut yhteiskuntaan erittäin hyvin vankilatuomion jälkeen, sillä hän kertoo pysyneensä täysin kaidalla polulla. Hän antaa siitä suurimman kiitoksen kristinuskolleen. Heti sen jälkeen Sopola listaa parhaaksi tuekseen Elokolon päihteettömän kohtaamispaikan.

”Elokolo on ollut suurimpana tukena, jonka ansiosta olen ollut selvin päin. Se merkitsee paljon”, Sopola sanoo.

Sopola oleilee Elokolo-kohtaamispaikassa yhdeksän vuoden kokemuksella kuin kotonaan. Hän viettääkin siellä usein aikaa, muutaman tunnin joka arkipäivä, kun kohtaamispaikka on auki.

Paikan porukka on tullut hyvin tutuksi ja mies on saanut elokololaisista kavereita itselleen.

Aika kuluu kahvia juoden, tietokoneella asioita hoitaen ja edullisia ruokia syöden. Paikan parasta antia ovat tietenkin toiset kävijät, joiden kanssa biljardin, dartsin ja kortin pelaamista Sopola usein odottaa. Myös
paikan retket virkistävät.

”Tämä on kuin toinen olohuone, koska tänne saa tulla koska vain. Viihdyn hyvin”, Sopola sanoo. Sopola painottaa, että Elokoloon ovat tervetulleita kaikki ihmiset, eivät vain päihdeongelmaiset.

”Tänne voi tulla juttelemaan. Vaikka olen isokokoinen kaveri, jutellessa huomaa, että olen ihan leppoisa ja hauska”, Sopola sanoo.

Vaikka arki sujuukin jo Sopolalta hyvin, hän toivoisi elämäänsä tulevaisuudessa lisää tavallisia asioita, kuten palkkatyön esimerkiksi diakonian parista.

”Sitähän minä olen jo harjoitellut Elokolossa ruokajaoissa”, Sopola sanoo.

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Kuva ja video: Antti Kirves / EHYT ry