Puheenvuoro – Robin Room: Valtion alkoholimonopolit kansanterveyden ja hyvinvoinnin edistämisen välineenä
Alkoholi on päihde, joka aiheuttaa vahinkoa sekä juojalle itselleen että muille. Joillekin alkoholin käytöstä tulee tapa: tyypillisesti alkoholin suurkuluttajiksi laskettava 15 % juo noin puolet kaikesta kulutetusta alkoholista.
Alkoholi on merkittävä terveyttä ja hyvinvointia uhkaava riskitekijä. Päihdyttävän vaikutuksensa vuoksi alkoholi vaikuttaa kognitiivisiin toimintoihin, kuten tiedon käsittelemiseen, ymmärtämiseen ja muistamiseen, sekä motorisiin toimintoihin ja arvostelukykyyn, mikä altistaa riskeille liikenteessä, loukkaantumisille ja sekä perhe- että katuväkivallalle.
Alkoholilla on pitkäaikaisia haittavaikutuksia myös terveydelle, sillä sen rooli monien syöpien, sydän- ja maksasairauksien sekä useiden tartuntatautien synnyssä on huomattava. Alkoholi on maailmanlaajuisesti kymmenen merkittävimmän sairauksille ja ennenaikaisille kuolemille altistavan riskitekijän joukossa.
Alkoholia ei yleensä kohdella tavallisena päivittäistavaratuotteena, vaan sille miten, missä, kenelle ja milloin sitä on sallittua myydä, on asetettu rajoituksia.
Monissa uskonnollisissa ja kulttuurillisissa perinteissä alkoholinkäyttö on kielletty tai siitä pidättäydytään. Työväen- ja kansanliikkeet ympäri maailmaa ovat niin ikään pyrkineet rajoittamaan tai kieltämään alkoholinkäyttöä jo vuosisatojen ajan.
Mikäli alkoholin käyttö ja myynti on sallittua, ei alkoholia yleensä kohdella tavallisena päivittäistavaratuotteena, vaan sille miten, missä, kenelle ja milloin alkoholia on sallittua myydä, on asetettu rajoituksia. Myös alkoholin tuotanto, tukku- ja vähittäismyynti sekä anniskelu on yleisesti luvanvaraista toimintaa.
Vaihtoehtoisesti valtiot voivat ottaa käyttöön monopolin, jonka avulla alkoholimyynti toteutetaan joko osittain tai kokonaan.
Idea kansanterveydellisestä alkoholimonopolista syntyi Pohjoismaissa
Vaikka alkoholin ja muiden päihteiden myynninohjauksen välineenä ja valtion tulonlähteenä toimineilla monopoleilla on historiaa, vakiintui ajatus alkoholin myynnin monopolisoimisesta kansanterveys- ja hyvinvointitoimenpiteenä vasta 1800-luvun lopulla.
Idea alkoholimonopolista alkoholipoliittisena toimenpiteenä, jolla on mahdollista vähentää alkoholihaittoja, sai alkunsa Pohjoismaissa, mutta levisi nopeasti Eurooppaan ja sieltä edelleen muille mantereille. Alun perin alkoholimonopoleja toteutettiin kaupunkikohtaisesti ja ne kohdistuivat pääsääntöisesti anniskelumyyntiin. 1900-luvun puoliväliin mennessä monopolit olivat laajentuneet kansalliselle tai maakuntatasolle, ja niillä pyrittiin vaikuttamaan etupäässä alkoholin vähittäismyyntiin.
1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun uusliberalistisella aikakaudella useiden valtioiden alkoholimonopolien asema heikkeni, tai ne lakkautettiin. Suomen ja Ruotsin liityttyä osaksi Euroopan Unionia (EU) maat onnistuivat säilyttämään vähittäismyyntimonopolit, mutta EU:n sisämarkkinapolitiikka pakotti ne luopumaan monopolista tukkukaupan ja maahantuonnin osalta.
Kyseiseltä ajanjaksolta on olemassa paljon tutkimuskirjallisuutta, joka antaa näyttöä alkoholimonopolien positiivisista vaikutuksista sekä alkoholimyyntiin että alkoholin terveys- ja hyvinvointihaittoihin. Ironista on se, että tutkimustulokset on saatu valtion monopolien kustannuksella, niitä heikentämällä ja niistä kokonaan luopumalla.
Monopolit suitsivat terveys- ja hyvinvointihaittoja tehokkaasti
Keskitymme tässä alkoholin vähittäiskauppaan, sillä suurin osa alkoholista myydään muualla kuin anniskelupaikoissa.
Myynnin yksityistämistä (ja yhtä uudelleenmonopolisointia) koskevien tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että monopoleilla on mahdollista suitsia alkoholin myyntiä ja sen myötä alkoholin haittoja.
Valtion viraston koolle kutsuma arviointikomitea totesi Yhdysvalloissa, että ”on vahvaa näyttöä siitä, että alkoholin myynnin yksityistäminen johtaa haitallisen alkoholinkulutuksen lisääntymiseen”. On myös viljalti tutkimuskirjallisuutta, joka osoittaa alkoholimonopolien tehoavan alkoholin terveys- ja hyvinvointihaittoihin laaja-alaisesti.
On vahvaa näyttöä siitä, että alkoholin myynnin yksityistäminen johtaa haitallisen alkoholinkulutuksen lisääntymiseen.
Yksityistämisen vaikutus johtuu niistä moninaisista vaikutusmekanismeista, joiden kautta alkoholimonopolit vähentävät kulutusta. Monopoleilla on ensinnäkin rajallinen määrä myyntipisteitä, eikä niitä ole sijoitettu jokaisen kadun kulmaan kilpailemaan keskenään. On olemassa laajaa tutkimusnäyttöä siitä, että myyntipisteiden tiheys on yhteydessä lisääntyneeseen alkoholinkulutukseen ja alkoholihaittoihin.
Toinen keino vähentää alkoholinkulutusta saatavuuteen puuttumalla ovat monopolien myyntitunnit, jotka ovat yleensä rajatumpia. Monopolit eivät myöskään mainosta aggressiivisesti yksityistä etua tavoitellaakseen, tai pyri myynninedistämiseen keskinäisen kilpailun nimissä.
Monopolin kansanterveydellistä luonnetta tukee lisäksi myyntituotteiden valinta, esillepano ja hinnoittelu: ei ole sattumaa, että varhaisimmat tiedot alkoholille asetetun minimihinnan kansanterveydellisistä hyödyistä ovat peräisin valtion vähittäismyyntimonopoleista.
Niin ikään työpaikka valtion alkoholimonopolimyymälässä on usein vakaa ja palkkatasoltaan hyvä, mikä motivoi henkilökuntaa noudattamaan sääntöjä, kuten ikärajavalvontaa, ja välttämään alkoholin myymistä päihtyneille asiakkaille. Valtion monopolijärjestelmässä noudatetaan myös johtamistyyliä, jossa johtajan palkka tai uralla eteneminen ei ole sidoksissa myyntituloksiin, eli myydyn alkoholin määrään.
Monopolin kansanterveydellinen hyöty riippuu toteutuksesta
On tärkeää, että alkoholin myynnin monopolilla korvataan alkoholin jakeluketjussa niitä toimijoita, joiden intressinä on voitontavoittelu heikentämällä alkoholin saatavuutta koskevia rajoituksia tai poistamalla niitä.
Siksi haluan lisätä loppuun vielä yhden huomion: sekä tapa, jolla valtion monopoli on järjestetty, että hallinnonala, johon monopoli kuuluu, voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, missä määrin sitä toteutetaan kansanterveyden ja hyvinvoinnin edun nimissä.
Monopoli tuskin palvelisi kansanterveyden etua, jos se olisi osa esimerkiksi valtiovarainministeriötä.
Valtion motivaatio tehdä tulosta alkoholin ja muiden päihteiden monopolimyynnillä ei nimittäin poikennut yksityisten toimijoiden voitonjanosta ennen tulo-, myynti- ja yritysverotuksen muodostumista sen pääasialliseksi tulonlähteeksi.
Valtion alkoholimonopolin tulisi siis olla osa hallinnonalaa ja toimia mandaatilla, jotka kansanterveyden ja hyvinvoinnin edun nimissä tavoittelevat kansanterveydellistä hyötyä.
Monopoli tuskin palvelisi kansanterveyden etua, jos se toimisi terveysministeriön sijaan esimerkiksi valtiovarainministeriön alaisuudessa.