Kaupunki kuuluu kaikille – ikätasoista päihdekasvatusta & tunne- ja turvataitoja alakouluihin

Kouluikäiset lapset rappusilla kaupungilla

Tavoite

Kaupunki kuuluu kaikille -menetelmä tarjoaa vuorovaikutteiset oppitunnit ja vanhempainillan alakoulun 1.–4.-luokkalaisten lasten ikätasoiseen päihdekasvatukseen sekä tunne- ja turvataitojen vahvistamiseen.

Tavoitteena on tarjota lapsille tietoa päihteistä ja turvallisuudesta sekä antaa valmiuksia ennakoida ja toimia turvallisesti erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi kohdatessaan julkista päihteiden käyttöä tai sekavasti käyttäytyviä ihmisiä. Menetelmä tukee opetussuunnitelman laaja-alaista osaamista ja ehkäisevän päihdetyön tavoitteita alakouluissa.

Vanhempainillan tavoitteena on tukea huoltajien kasvatustyötä ja antaa valmiuksia keskustella päihteistä ja turvallisuudesta lasten kanssa.

Sisältö

Oppitunneilla lapset pääsevät kertomaan kokemuksistaan ja havainnoistaan julkiseen päihteiden käyttöön liittyen. Lisäksi lapset saavat valmiuksia ymmärtää erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita sekä tunnistaa turvaa tuovia asioita ja ihmisiä omassa elämässään. Lapset pohtivat ryhmissä ratkaisuja kuvitteellisiin tilanteisiin, jotka auttavat heitä toimimaan turvallisesti, kun he kohtaavat päihtyneitä tai sekavasti käyttäytyviä ihmisiä. Tilanteet puretaan yhdessä keskustellen luokan ja kouluttajan kanssa. Ohjeet turvattomien tilanteiden varalle perustuvat Helsingin poliisilaitoksen toimintasuosituksiin.

Alkuopetuksen 1.–2. luokkien kanssa aiheeseen tutustutaan tarinan kautta, joka auttaa lapsia ymmärtämään päihteiden käytön vaikutuksia ihmisiin ja omaan turvallisuuden tunteeseensa. 3.–4.-luokkalaisten kanssa aihetta tarkastellaan syvemmin käsittelemällä myös riippuvuuden vaikutuksia ihmisen elämään.

Vanhempainilloissa tarkastellaan aikuisen tärkeää roolia lapsen päihdekasvattajana. Tilaisuudessa keskustellaan siitä, miksi ja miten päihteistä ja turvallisuudesta voi puhua pienemmille lapsille, tuodaan esiin lasten ajatuksia julkisesta päihteiden käytöstä sekä tarjotaan vinkkejä perheiden keskustelujen tueksi.

Kohderyhmä

1.–4.-luokkalaiset ja heidän huoltajansa. Menetelmä on tilattavissa myös ruotsiksi.

Koulutuksen kesto ja tapa

Kaupunki kuuluu kaikille -oppitunnit ovat kahden oppitunnin (2 x 45 min) mittaisia keskusteluun pohjautuvia päihdekasvatustunteja. Oppituntien välissä on hyvä pitää välitunti tai jokin muu tauko.

Opetettavan ryhmän oppilasmäärä voi olla maksimissaan 30 henkeä. Ryhmiä voi yhden koulupäivän aikana olla korkeintaan kolme.

Oppitunnit järjestetään aina lähitoteutuksena koulussa. Vanhempainilta voidaan järjestää lähi- tai etätoteutuksena. 

Hinta

Kaupunki kuuluu kaikille –oppitunnit yhden (1) päivän (enintään 3 ryhmää) & vanhempainilta 300 € / kouluttaja

Kaupunki kuuluu kaikille -oppitunnit yli  kolmen (3) päivää & vanhempainilta 240 € / kouluttaja / päivä

Tilaukset ja tilausohjeet

Oppitunnit ja vanhempainillat ovat tilattavissa marraskuusta alkaen.

Ohjeet tilaajalle

TILAA TÄSTÄ

Peruutusehdot

Lisätiedot ja tiedustelut

Sari Anjala.

Anjala Sari

Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija 040 183 9273
Katso henkilön esittely

Tunnit olivat mielenkiintoiset ja suunniteltu oppilaiden ikä- ja taitotason mukaisesti. Ryhmätyö oli kiva ja toi vaihtelua tunnille.

Todella lämmin ja ymmärrykseen pyrkivä lähestymistapa. Erinomainen kouluttaja!

Tosi hyvä kokonaisuus – sopivan mittaiset ja monipuoliset tehtävät! Erittäin hyvä ja ajankohtainen aihe lapsille!

Tutustu Kaupunki kuuluu kaikille -menetelmän verkkokurssiin