Toimintatuki
EHYT ry tukee paikallista ehkäisevän päihdetyön kansalaistoimintaa myöntämällä jäsenyhdistyksilleen toimintatukea (STEAn jäsenjärjestöavustus). EHYTin toimintatuen päätavoitteena on edistää paikallista ehkäisevän päihdetyön vapaaehtoistoimintaa sekä tukea kansalaisten ja heidän yhteisöjensä aktiivista osallistumista päihdehaittojen ehkäisemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Vuoden 2024 toimintatuen raportointi
Toimintatukea vuonna 2024 käyttäneiden yhdistysten tulee raportoida tuen käyttö EHYTille sähköisellä lomakkeella. Raportointi kannattaa hoitaa kuntoon heti kun tuella järjestetty toiminta on ohi. Raportti liitteineen on palautettava viimeistään 15.1.2025.
Raporttiin liitetään kustannuspaikkakohtainen kirjanpidon ote, josta näkyy selkeästi saatu tuen määrä, tuen käyttö ja mahdollinen käyttämättä jäänyt tukisumma. Otteen on oltava suorassa yhteydessä muuhun kirjanpitoaineistoon. Myös liitteen on oltava perillä määräpäivänä 15.1.2025.
Käyttämättä jäänyt, raportoimaton tai väärin käytetty tuki tulee maksaa takaisin EHYTille. Palautuksesta lähetetään raporttien tarkastuksen jälkeen erillinen ohje niille yhdistyksille, joilla on palautettavaa.
Toimintatuen raportointilomake 2024 (Surveypal)
Toimintatuen haku 2025
Toimintatuen hakuaika vuodelle 2025 on 1.12.2024–31.1.2025.
Hakemukseen tulee liittää kokouspöytäkirjakopio yhdistyksen hallituksen kokouksesta, jossa tuen hakemisesta on päätetty. Tutustu tuen myöntämisperiaatteisiin huolellisesti ennen hakemuksen täyttämistä.
Toimintatuen hakulomake 2025 (Surveypal)
Toimintatuen myöntämisperiaatteet
Toimintatukia koskevissa päätöksissä noudatetaan EHYTin omien periaatteiden lisäksi STEAn ohjetta jäsenjärjestöavustuksista sekä valtionavustuksia koskevaa lainsäädäntöä.
Kuka voi hakea:
- Tukea voi hakea rekisteröity yhdistys tai säätiö, joka on ollut EHYT ry:n jäsenenä vähintään vuoden ajan.
- Tukea ei voi hakea yhdistys, joka saa jo jotain STEAn avustusta, mukaan lukien jäsenjärjestöavustukset muiden keskusjärjestöjen kautta. Tukea myönnetään pääsääntöisesti yhdistyksille, jotka eivät saa muuta valtion tukea toimintaansa.
- Jos hakija on saanut toimintatukea aikaisemmin, on aiempina vuosina saatujen tukien oltava asianmukaisesti raportoitu ja mahdollinen yli jääneen tuen palautus maksettu ennen kuin uutta tukea maksetaan hakijan tilille.
- Tukea voidaan myöntää 500–4200 euroa kalenterivuodessa/yhdistys.
Millaiseen toimintaan tukea voi hakea:
- Tuetun toiminnan on oltava terveyttä ja hyvinvointia edistävää vapaaehtoisuuteen perustuvaa kansalaistoimintaa, joka kohdentuu yhdistyksen jäsenistöä laajempaan kohderyhmään.
- Toiminnan tulee tukea EHYTin 2020 strategiassa määriteltyä visiota, tavoitteita ja olla strategiassa määriteltyjen arvojen mukaista. Toiminnassa hyödynnetään EHYTin asiantuntemusta ja materiaaleja.
- Tyypillisesti avustuksella tuetaan ehkäisevän päihdetyön yleisötapahtumia (esim. Tipaton tammikuu, Huumeita liikenteessä, Asunnottomien yö ja Ehkäisevän päihdetyön viikko -kampanjatapahtumat), luentotilaisuuksia, kohtaamispaikkatoimintaa sekä ryhmätoimintaa, retkiä ja leirejä kohderyhmälle.
- Tuki on tarkoitettu suoraan tuettavasta toiminnasta syntyviin kuluihin, eikä sitä voi käyttää yhdistysten yleis- ja hallintokuluihin. Poikkeuksena yhdistykset, joilla ei ole muita tulonlähteitä, voivat hakea tukea myös yhdistyksen hallinnollisiin kuluihin, joiden osuus ei kuitenkaan saa olla yli 20 prosenttia tukisummasta.
- Avustuksen käytössä on noudatettava kohtuullisuutta ja tasapuolisuutta. Kaikilla tuettavan toiminnan piiriin pääsyn ehdot täyttävillä on oltava yhdenvertainen mahdollisuus osallistumiseen eikä heiltä saa edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä. Tästä syystä myös tiedottamisen tulee olla riittävän laajaa.
- Hakemuksia arvioidaan myös sen perusteella, kuinka laajaan joukkoon ihmisiä toiminta kohdistuu ja miten sen vaikutukset voidaan osoittaa.
Mihin tukea ei voi käyttää:
- Avustuksella katettavien kustannusten tulee syntyä toiminnasta, eikä sillä voi hankkia yhdistykselle omaisuutta, kattaa omaisuuden ylläpitokustannuksia tai maksaa jatkuvia toimitilakuluja.
- Tukea ei voi käyttää aineellisen avun jakamiseen, kuten lahjoitusruoka- tai vaatejakelutoimintaan tai -logistiikkaan. Tukea voidaan myöntää kuitenkin mm. aineellista apua saavien päihdehaittoja vähentävään toimintaan tai vapaaehtoisten kouluttamiseen.
- Tukea ei voi käyttää varainhankinnasta tai taloudellisesta toiminnasta syntyviin kuluihin.
- Toimintatuella ei voi kattaa EHYTille maksettavia kuluja (esim. koulutuspalkkioita tai materiaalihankintoja).
- Tukea ei voi käyttää EHYTin tai muiden järjestöjen jäsenmaksuihin.
- Tukea ei myönnetä oppilaitoksissa tapahtuvaan lapsiin ja nuoriin kohdentuvaan toimintaan. (Tästä toiminnasta vastaa EHYTin nuoret -osastolla tehtävä oppilaitostyö.)
- Tukea ei myönnetä toimintaan, johon saadaan merkittävissä määrin muita julkisia (esimerkiksi kuntien) avustuksia. Tukea ei myöskään voi käyttää aiemman, muualta rahoitetun toiminnan alijäämien kattamiseen.
Tuen hakeminen
- Tukea haetaan hakuaikana sähköisellä hakemuslomakkeella, jossa kysytään mm. millaista toimintaa tuella järjestetään, mitkä ovat toiminnan kohderyhmät ja tavoitteet sekä mitä kuluja toiminnasta syntyy.
- Hakemukseen liitetään kokouspöytäkirjakopio yhdistyksen hallituksen kokouksesta, jossa tuen hakemisesta on päätetty.
- Ensimmäistä kertaa tukea hakevan yhdistyksen tulee toimittaa tilinpäätös tai vuosilaskelma ja vuosikertomus edelliseltä vuodelta.
- EHYTin hallitus päättää tuesta hakemusten perusteella kokouksessaan. Päätöksistä ilmoitetaan kirjeitse yhdistyksille päätöksen jälkeen ja samalla lähetetään sopimus allekirjoitettavaksi. Sopimuksen palautuksen jälkeen tuki maksetaan kokonaan ennakkoon. Tuen saajat ja tukisummat julkaistaan EHYTin verkkosivuilla.
Tuen raportointi
- Tukea saava yhdistys sitoutuu järjestämään kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan luotettavasti seurata. Tämä edellyttää, että toimintatuen kustannusten ja tuottojen kirjaamiseksi perustetaan yhdistyksen kirjanpitoon muista toiminnoista erillinen kustannuspaikka.
- Kaikkien toimintatukea käyttäneiden yhdistysten tulee raportoida tuen käyttö EHYTille sähköisellä lomakkeella. Raportointi kannattaa hoitaa kuntoon heti kun tuella järjestetty toiminta on ohi. Raportti liitteineen on palautettava viimeistään 15.1.
- Raportoinnissa kysytään mm. millaista toimintaa tuella järjestettiin, tapahtumien ja tilaisuuksien määrät, kohdattujen määrät sekä sanallinen ja numeerinen arvio toiminnan onnistumisesta.
- Raporttiin liitetään kustannuspaikkakohtainen kirjanpidon ote, josta näkyy selkeästi saatu tuen määrä, tuen käyttö ja mahdollinen käyttämättä jäänyt tukisumma. Otteen on oltava suorassa yhteydessä muuhun kirjanpitoaineistoon. Myös liitteen on oltava perillä määräpäivänä.
- Käyttämättä jäänyt, raportoimaton tai väärin käytetty tuki tulee maksaa takaisin EHYTille. Palautuksesta lähetetään raporttien tarkastuksen jälkeen erillinen ohje niille yhdistyksille, joilla on palautettavaa.
- Raportoinnin lisäksi tukea saaneiden yhdistysten tulee toimittaa tilinpäätös tai vuosilaskelma ja toiminnantarkastuskertomus sekä vuosikertomus, mikäli sellainen laaditaan EHYTille tuensaantivuodelta heti kun yhdistyksen kokous on ne hyväksynyt, viimeistään 30.4. mennessä.
Toimintatuen raportointilomake 2024 (Surveypal)
Myönnetyt tuet
Alkoholiperheessä kasvaneiden tuki ry 1000
Ehyt ry:n Turun seudun paikallisyhdistys ry 2260
Elä Terveesti ry 900
Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry 2680
Helsingin Eloset ry 4000
Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry 2070
Hoivakotilo ry 4000
Jyväskylän seudun EHYT ry 3000
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry 4000
Kokkolanseudun Ehyt ry 1100
Kouvolan Kipinä ry 4000
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry 4000
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 4000
Kunnon Elämä ry 4000
Lahden Elokolon Ystävät ry 4000
Mukkulan Toimintakeskuksen Kannatusyhdistys ry 4000
Nuorisokasvatussäätiö 3000
Oulun Seudun EHYT ry 3000
Pirkkalan Elopilkku ry 4000
Porin seudun elämäntapayhdistys ry 1700
Päihdepoliittinen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry 4000
Sampolan Asukkaat ry 2500
Soroppi ry 4000
Spartak Kajaani ry 700
Terveys ry:n Ilmajoen osasto ry 600
Terveys ry:n Raision alueyhdistys ry 4000
Terveys ry:n Siilinjärven paikallisyhdistys ry 4000
Tiurahovin Ystävät ry 4000
Turun Alueen Elämäntapayhdistys ry 3650
Vaalan Toiminta-apu ry 700
EHYT ry:n Turun seudun paikallisyhdistys ry 1700
Elä Terveesti ry 2360
Helsingin Eloset ry 4000
Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry 2250
Hoivakotilo ry 4000
Jyväskylän seudun EHYT ry 3000
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry 4000
Kokkolanseudun Ehyt ry 1800
Kouvolan Kipinä ry 2060
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry 4000
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 4000
Kunnon Elämä ry 4000
Lahden Elokolon Ystävät ry 4000
Mukkulan Toimintakeskuksen Kannatusyhdistys ry 4000
Nuorisokasvatussäätiö 0
Oulun Seudun EHYT ry 4000
Pirkkalan Elopilkku ry 4000
Porin seudun elämäntapayhdistys ry 1400
Päihdepoliittinen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry 3600
Rovaniemen seudun Terveys ry 900
Sampolan Asukkaat ry 2000
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry 3800
Terveys ry:n Ilmajoen osasto ry 600
Terveys ry:n Raision alueyhdistys ry 4000
Terveys ry:n Siilinjärven paikallisyhdistys ry 4000
Tiurahovin Ystävät ry 4000
Turun alueen elämäntapayhdistys ry 3650
EHYT ry:n Turun seudun paikallisyhdistys ry 1500
Elä terveesti ry 960
Helsingin Eloset ry 4000
Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry 2020
Hoivakotilo ry 4000
Jyväskylän seudun Ehyt ry (Terveys ry:n Jyväskylän osasto ry) 3000
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry 4000
Kokkolanseudun Ehyt ry 1500
Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry 2000
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry 800
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 4000
Kunnon Elämä ry 4000
Lahden Elokolon Ystävät ry 4000
Liikenne ry 0
Mukkulan Toimintakeskuksen Kannatusyhdistys ry 4000
Nuorisoduunit ry 0
Nuorisokasvatussäätiö 0
Oulun Seudun EHYT ry 4000
Pirkkalan Elopilkku ry 2225 + lisähaku 1710
Porin seudun elämäntapayhdistys ry 700
Päihdepoliittinen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry 3500
Rovaniemen seudun Terveys ry 900
Sampolan Asukkaat ry lisähaku 1000
Spartak Kajaani ry 4000
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry 2500 + lisähaku 1500
Terveys ry:n Kosken TL paikallisosasto ry 0 + lisähaku 200
Terveys ry:n Ilmajoen osasto ry 600
Terveys ry:n Raision alueyhdistys ry 2900
Terveys ry:n Siilinjärven paikallisyhdistys ry 4000
Tiurahovin Ystävät ry 4000
Turun Alueen Elämäntapayhdistys ry 2760
Vaalan Toiminta-apu ry 0
EHYT ry:n Turun seudun paikallisyhdistys ry 1350
Elä terveesti ry 700
Helsingin Eloset ry 4000
Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry 2130
Hoivakotilo ry 4000
Jyväskylän seudun EHYT ry (Terveys ry Jyväskylän osasto ry) 3000
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry 4000
Kokkolanseudun Ehyt ry 1700
Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry 1000
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry 2500
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 4000
Kunnon Elämä ry 4000
Kunnon Elämä Turun Aluekeskus ry 2500
Kyrön Eloisat ry 1300
Lahden Elokolon Ystävät ry 2500
Mukkulan Toimintakeskuksen kannatusyhdistys ry 4000
Nuorisokasvatussäätiö 4000
Oulun Seudun EHYT ry 4000
Pirkkalan Elopilkku ry 3730 + syksyn lisähaussa 270
Porin seudun elämäntapayhdistys ry 1100
Päihdepoliittinen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry 3500
Rovaniemen seudun Terveys ry 900
Spartak Kajaani ry 4000
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry 2900
Terveys ry:n Ilmajoen osasto ry 500 + syksyn lisähaussa 400
Terveys ry:n Koski Tl paikallisosasto ry 900
Terveys ry:n Raision alueyhdistys ry 3500
Terveys ry:n Siilinjärven paikallisyhdistys ry 4000
Tiurahovin Ystävät ry 4000
Turun alueen elämäntapayhdistys ry 2450
Ehyt ry:n Turun seudun paikallisyhdistys ry 2000
Elä Terveesti ry 800
Elämäntaidon ja vanhemmuuden tuki ry 2200
Helsingin Eloset ry 3500
Helsingin Optimistit ry 2000
Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry 2250
Hoivakotilo ry 3950
Jyväskylän seudun EHYT ry (Terveys ry Jyväskylän osasto ry) 2850
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry 1250
Kokkolanseudun EHYT ry 1500
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry 2000
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 4000
Kunnon Elämä ry 3900
Kunnon Elämä Turun Aluekeskus ry 2450
Kuopion ruoka-apu ry 1150
Kyrön Eloisat ry 1250
Lahden Elokolon Ystävät Ry 2000
Mukkulan Toimintakeskuksen Kannatusyhdistys ry 2300
Nuorisokasvatussäätiö 2500
Oulun Seudun EHYT ry 3190
Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkku ry 3600
Porin seudun elämäntapayhdistys ry 1550
Päihdepoliittinen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry 1550
Rovaniemen seudun Terveys ry 900
Sampolan asukkaat ry 1000
Spartak Kajaani ry 3700
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry 1880
Tampereen seudun EHYT ry 1180
Terveys ry:n Kosken TL paikallisosasto ry 900
Terveys ry:n Ilmajoen osasto ry 500
Terveys ry:n Raision Alueyhdistys ry 2700
Terveys ry:n Siilinjärven paikallisyhdistys ry 3000
Tiurahovin Ystävät ry 3500
Turun alueen Elämäntapayhdistys ry 2600
EHYT ry Turun Seudun paikallisyhdistys ry 2500
Elä Terveesti ry 800
Elämäntaidon ja vanhemmuuden tuki ry 1000
Espoon maahanmuuttajien yhdistys 1000
Helsingin Eloset ry 2800
Helsingin Optimistit ry 2000
Helsingin sosiaalinen oikeudenmukaisuus ry 1950
Hoivakotilo ry 1500
Hyvinkään Paavolan asukasyhdistys ry 2500
Kemin Into ry 1000
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry 1000
Kokkolanseudun EHYT ry 2300
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry 2500
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 4000
Kunnon Elämä ry 3000
Kunnon Elämä Turun Aluekeskus ry 2400
Kuopion Ruoka-apu ry 700
Kymenlaakson elämäntapayhdistys Kelo ry 1500
Kyrön Eloisat ry 1200
Lahden Elokolon Ystävät ry 2500
Nuorisokasvatussäätiö 2000
Oulun Seudun EHYT ry 3000
Patoseudun Toimintakeskuksen Kannatusyhdistys ry 2300
Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkku ry 2500
Porin seudun elämäntapayhdistys ry 1700
Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry 2000
Päihdepoliittinen Sosialidemokraattinen Yhdistys ry 1800
Rovaniemen seudun Terveys ry 900
Spartak Kajaani Ry 2000
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry 1900
Tampereen seudun EHYT ry 1100
Terveys ry:n Koski Tl paikallisosasto ry 800
Terveys ry Ilmajoen osasto 1000
Terveys ry Jyväskylän osasto ry 2400
Terveys ry:n Raision alueyhdistys ry 2200
Terveys ry:n Siilinjärven paikallisyhdistys ry 2700
Tiurahovin Ystävät ry 2500
Turun alueen elämäntapayhdistys ry 2800
Vuoden 2019 syksyn lisähaussa myönnetyt tuet:
Kumppanuuskeskus Luotsi ry 840
Kunnon Elämä ry 1000
Patoseudun Toimintakeskuksen Kannatusyhdistys ry 1500
Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkku ry 570
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry 250
Tiurahovin Ystävät ry 900