Asenteet kannabista kohtaan arkipäiväistyneet

– Kannabis ei ole maailman helpoin keskustelunaihe. Se on meillä kuitenkin edelleen laiton nautintoaine. Esimerkiksi kouluissa ilmituloa pelätään varmaan vähän puolin ja toisin. Opettajat epäröivät, pitääkö käytöstä ilmoittaa poliisille tai lastensuojelulle, jos siitä kuulee. Kertoja taas pelkää seurauksia. Laittomuus tuo tietynlaisen haasteen, EHYTin projektipäällikkö Kim Kannussaari pohtii.

Kannabis on nykyään etenkin nuorten aikuisten huume. Alaikäisten nuorten keskuudessa sen käyttö ei ole lisääntynyt 2000-luvulla, mutta kolmenkympin molemmin puolin olevien aikuisten parissa taas on. Jollekin siitä on tullut jopa vaihtoehtoinen päihtymistapa alkoholille.

– Asenneilmapiirin muutos on arkipäiväistänyt kannabiksen. Pohjois-Amerikassa ja myös Euroopassa sen laillistaminen etenee. Kannabistutkimus on lisääntynyt, samoin tietoisuus sen lääkinnällisistä vaikutuksista. Näiden tietojen valossa helposti unohtuu se tosiasia, että kannabiksen pitkäaikaisella käytöllä on tunnetusti haittoja mielenterveyteen. Riskit ovat sitä suuremmat, mitä nuorempana käytön aloittaa, Kannussaari muistuttaa.

Kannussaaren kanssa samoilla linjoilla kannabiksen arkipäiväistymisestä on Tikkurilan lukion terveystiedon opettaja Mira Poijärvi Vantaalta. Hänen mukaansa muutos on tapahtunut kuluneella vuosituhannella.

Faktaa pöytään

Lukioikäisille aine on tavalla tai toisella tuttu jo siinä vaiheessa, kun se otetaan opetussuunnitelman mukaisesti puheeksi. Terveystiedon tunnilla ei kannata puhua mutu-tuntumalla. Kertoman tueksi tarvitaan selkeitä faktoja.

– Kiihkoileminen ei johda mihinkään. Puhumisessa täytyy säilyttää suhteellisuudentaju. Ehdoton näkökulma ei toimi, Mira Poijärvi toteaa.

Hän muistuttaa, että päihteidenkäyttäjäryhmiä on erilaisia. Tämä pitää ottaa keskusteluissa huomioon. Joillekin kysymys on vain kokeilusta, toisilla viihdekäyttö voi olla säännöllistä, mutta pienelle prosentille kannabiksesta tulee oikeasti vakava ongelma.

– Kannabiksen kokeilijoita vaikuttaisi olevan yhä enemmän.

Poijärven kokemuksen mukaan nuoret puhuvat suoraan kannabikseen liittyvistä asioista, jos keskusteluilmapiirin onnistuu pitämään avoimena, eikä ketään syyllistetä. Valitettavasti tiukat opetusaikataulut eivät aina anna tilaa keskustelulle.

Kannabiksesta ei Poijärven mielestä ole lähtökohtaisesti vaikea puhua. Suurin haaste on siinä, että haittoja ei pidä liioitella, koska se ei aiheuta fyysistä riippuvuutta kuin vasta pitkään ja säännöllisesti käytettynä. Toisaalta psyykkiset haitat voivat olla merkittäviä, joten haittoja ei tule myöskään vähätellä.

– On vaikeaa luoda nuorille realistinen näkemys siitä, ettei kannabis todellakaan ole täysin harmiton juttu. Miten välittää tietoa niin, että nuoret ryhtyisivät itse pohtimaan kannabiksen käytön ristiriitoja? Poijärvi kysyy.

Puuttumiskynnys alemmas

EHYTin Kim Kannussaari toimii projektipäällikkönä kolmivuotisessa hankkeessa, jonka avulla pyritään luomaan malleja kannabishaittojen vähentämiseen.

– Haluamme, että nuoret tunnistavat käytön riskitekijät. Alkoholi on ekstrovertti aine, ja kaikki näkevät ja tietävät, jos sitä on nautittu. Ongelmat on helppo tunnistaa. Kannabiksen aiheuttamien ongelmien huomaaminen voi olla vaikeampaa. Psykoosin, masentuneisuuden tai ahdistuksen kehittyminen ei käy nipsnaps. Niiden kehittyminen vie aikaa ja mukana on useita altistavia tekijöitä. Oireet voivat olla todella vaikeasti havaittavissa.

Kannabiksesta tulisi Kannussaaren mielestä puhua nuorille samalla tavoin kuin alkoholista: on kuunneltava, mitä nuori kertoo. On tärkeää keskustella siitä, miten hän suhtautuu kannabikseen, miksi sitä halutaan käyttää ja millainen olo sen käytöstä tulee.

– Pelkällä pelottelulla ei pitkälle pötki vaan yhtä lailla puheeksi tulisi haittojen lisäksi ottaa myös myönteiset tuntemukset, Kannussaari sanoo.

Entä pitääkö nuoren kannabiskokeiluista ilmoittaa jonnekin? Kouluterveydenhuollolla saattaa olla hyviä vinkkejä siitä miten toimia kinkkisessä tilanteessa. Teon vakavuutta kannattaa lisäksi pohtia yhdessä muiden opettajien kanssa. Kannussaari vinkkaa, että sosiaalitoimesta voi kysyä asiasta myös nimettömänä.

Teksti Maarit Seeling

Juttu on julkaistu aiemmin EHYT Teema -lehdessä 14, jonka aiheena on päihde- ja pelikasvatus.