Savuton Helsinki -ohjelma oli menestys

Tupakka.

Raskaana olevat, yksi vuotiaiden lasten vanhemmat, yhdeksäsluokkalaiset, lukion ja ammatillisten oppilaitosten ensimmäisen vuoden opiskelijat, jopa pitkään polttaneet aikuiset – tupakoivien osuus kaikissa näissä ryhmissä on vähentynyt.

– Savuton Helsinki -ohjelman tavoitteisiin päästiin yhteistyöllä. Sen synnytti fakta, että aikuisten tupakointi Helsingissä oli yleisempää kuin muualla Suomessa, kertoo erityissuunnittelija Tarja Saarinen Helsingin sosiaali- ja terveysvirastosta.

Suurta etua oli myös siitä, että aloite oli syntynyt ruohonjuuritasolla, sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöissä. Esitys Helsingin kaupunginhallitukselle tehtiin keväällä 2005.

Byrokraattiset himmelit unohdettiin

Saarisen mukaan järjestöjen roolia ohjelman missään vaiheessa ei voi liikaa korostaa.

– Heidän panoksensa aivan alussa, mutta myös ohjelman läpiviennissä ja seurannassa, on ollut keskeinen ja sitoutuminen yhteiseen tekemiseen vahvaa. Se on ollut asiantuntijuutta, kaupungin henkilökunnan kouluttamista sekä materiaalin tuottamista. Ja toki, tärkeä osa on ollut myös järjestöjen omalla palvelutyöllä kuntalaisille.

Olennaista hyville tuloksille on ollut kuitenkin myös kaupungin päättäjien, niin virkamiesten kuin poliitikkojen, nopea ja vahva asialle omistautuminen. Savuton Helsinki -ohjelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa marraskuun lopulla vuonna 2006.

Poikkeuksellista oli myös byrokraattisten himmelien unohtaminen. Vastuutahona oli aluksi Helsingin terveyskeskus ja myöhemmin sosiaali- ja terveysvirasto. Niin valmisteluryhmässä kuin myöhemmin seurantaryhmässä oli edustusta sekä virastoista että järjestöistä.

Toiminnassa korostettiin poikkihallinnollista yhteistyötä ja verkostoitumista eri toimijoiden kesken. Keskiössä oli itse tekeminen hallintokuntien arjessa.

– Erikoispiirteenä oli, että ohjelmalle ei rakennettu mitään erillistä hankerakennetta. Ei ollut projektipäällikköä tai hankerahoitusta vaan ihmiset tekivät sitä osana omaa työtä, ohjelma oli upotettu hallintokuntien arkeen. Se varmaan kantoi koko ohjelmaa eteenpäin. Haluttiin välttää niin monien projektien kohtalo, jossa hyvä työ tyssää, kun loppuraportti on valmis, Saarinen arvioi.

Ensin tupakkaklinikka

Entä sitten ohjelman rakentuminen ja käytännön työ? Aluksi pöydälle koottiin tiedossa ja odotettavissa olevat haasteet. Ja sitten ryhdyttiin töihin.

Ensimmäisiä toimenpiteitä oli vuonna 2007 Kallion terveysasemalle perustettu tupakkaklinikka. Maksuttomalle, matalan kynnyksen klinikalle oli mahdollista mennä oma-aloitteisesti tai terveydenhoitajan ohjaamana. Harkinnan mukaan asiakkaille oli tarjolla nikotiinikorvaushoitoa.

Erityisesti resursseja kohdennettiin nuoreen sukupolveen.

– Keskeinen paikka oli neuvolat, joissa tupakoinnista puhuttiin lasten vanhempien kanssa ja tarvittaessa ohjattiin vieroitukseen. Tavoitteena oli lasten ja nuorten savuton ympäristö. Ennen ei tiedetty passiivisen tupakoinnin haitoista. Nyt tiedetään. Siksi tuotiin esille asunnon ja auton ilman puhtautta, kertoo Saarinen.

Luonnollisesti viestejä painotettiin ja räätälöitiin kohderyhmille sopiviksi. Tutkimusten mukaan alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat tupakoivat enemmän kuin ylempiin luokkiin lukeutuvat. Samoin ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden keskuudessa tapa on yleisempi kuin lukioissa.

Yhtenä keinona on ollut osallistaminen. Esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa on järjestetty opiskelijoiden kanssa ideoituja teemapäiviä ja opetusvirasto on istuttanut teemaa osaksi opetusta.

Suun terveydenhoito -yksikkö on ottanut tupakan puheeksi jokaisen 11 vuotta täyttäneen kanssa ja tarjonnut lapsille mukavan tavan oppia hampaiden hoitoa – pelaamalla Suupeliä, jota voi pelata yksikön nettisivuilla. Lisäksi savuttomuuden teemaa on ylläpidetty ja vahvistettu kahdella kaupunkilaisille suunnatulla kyselyllä. Tuki helsinkiläisiltä on osoittautunut vahvaksi.

Työ jatkuu

Paljon on silti vielä tehtävissä. Helsinki on päättänytkin jatkaa.

– Vaikka kaupungin kiinteistöissä on nyt Savuton Helsinki -kyltit, on tupakointi niiden ympäristössä edelleen liian yleistä. Uusina haasteina ovat sähkösavuke ja nuuskan lisääntynyt käyttö nuorilla. Heihin on tärkeätä panostaa jatkossakin. Mietittävää on myös maahanmuuttajien parissa tehtävässä työssä. He ovat heterogeeninen ryhmä – miten lähestyä heitä? Ja toki, sosiaalinen media on otettava paremmin haltuun, miettii Tarja Saarinen tulevaisuutta.

Teksti: Pekka Vänttinen Kuvat: Helsingin kaupungin aineistopankki