Ennaltaehkäisy on tuottavin sijoitus yhteiskunnalle
Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ei kuitenkaan rakennu yksistään ulkonaisesta hyvinvoinnista, kuten hyvästä taloudellisesta asemasta, vaan se edellyttää sisäistä tasapainoa, ihmisten keskinäistä huolenpitoa ja toimivia ihmissuhteita. Onkin aiheellista kysyä talouden lisäksi, onko yhteiskuntamme sosiaalisesti, henkisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla?
Suomalaisten keskimääräinen hyvinvointi on kohentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta eri väestöryhmien väliset hyvinvointi- ja sosiaaliset erot ovat kasvaneet – niiden seurauksina myös mielenterveyden ongelmat, yksinäisyys, päihteiden käyttö ja ihmisten välisten suhteiden rikkoutumiset.
On selvää, että ehkäisevän päihdetyön keskiössä oleviin ihmisten elämän tapoihin ja arkisiin valintoihin poliittisesti vaikuttaminen ei ole helppoa. Meiltä puuttuvat kuitenkin lähes tyystin kannustusjärjestelmät, vaikkapa kuntien valtionosuusjärjestelmästä, joilla ohjattaisiin päihdeongelmien ennaltaehkäisemiseen. Kunnat talousongelmissaan pikemmin karsivat juuri päihdepalveluista ja säästöjä haetaan lyhytnäköisesti leikkaamalla ennaltaehkäisystä. Pääosin laatusuosituksiin perustuvista päihdepalveluista, kun on ilman lakisääteistä velvoitetta helppo luistaa.
Yhteiskunnalle kustannustehokkainta olisi panostaminen esimerkiksi päihdeäitien raitistumiseen ja syntymättömän lapsen elinikäisten vammojen ehkäisemiseen, puhumattakaan yksilön saamasta hyödystä. Samoin varhainen puuttuminen päihteidenkäyttöön, kuntouttaminen ja työelämään paluu maksaa aina itsensä takaisin. Ylipäätään tarvittaisiin kaikkien ns. elintapasairauksien aiheuttamien kustannusten hillitsemiseen asennemuutos. Seuraamusten hoitamisen sijasta pitäisi edistää terveitä elintapoja sekä taloudellisin kannustein että palvelujärjestelmässä kauttaaltaan.
Tulevaisuudessakin kunnilla on vastuullaan kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen. Tässä tehtävässä kolmas sektori järjestöineen ja seuroineen on korvaamaton kumppani julkisen toimijan rinnalla. Edes hyvässäkään taloudellisessa tilanteessa viranomaiset eivät voi vastata hyvinvoinnista ilman kansalaistoiminnan tukea. Järjestötoiminta ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua sinne, mikä muutoin jäisi hoitamatta. Toisaalta vapaaehtoistoimijoille ei voida sälyttää ammattilaisten tai viranomaisten työtä, mutta monta kertaa vapaaehtoistoimijat luovat arjen hyvinvointia ja ovat viranomaista lähempänä ihmistä ja hänen tarpeitaan.
Ennaltaehkäisyssä tarvitaan siis kaikkia; yhtä lailla valtion resursseja ja ohjausta, kuntia palveluiden toteuttajana ja yhteistyön rakentajina sekä kolmannen sektorin järjestöjä tukena ja edellisten korvaamattomana kumppanina. Ennaltaehkäisy on yhteiskunnalle parasta tuottoa kasvattava sijoitus!
