Toimivat päihdepalvelut mahdollistavat ihmisarvoisen elämän

Päihdepalveluista ja niiden sääntelystä puhuttaessa mainitaan usein päihdehuoltolaki. Poikonen kuitenkin muistuttaa, että päihdeongelmista kärsivien asiakkaiden oikeudet päihdepalveluihin perustuvat viime kädessä perustuslaissa turvattuihin perusoikeuksiin. Eli samoihin oikeuksiin, jotka meillä kaikilla muillakin palveluihin on. 

Perustuslain 19. §:n 1. momentissa määritellään kansalaisten sosiaaliset oikeudet: oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.  Lain 19. §:n 3. momentissa asetetaan julkiselle vallalle velvoite huolehtia riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä.  Lain 6 §:n 1. momentin perusteella perusoikeudet kuuluvat jokaiselle yhdenvertaisesti riippumatta esimerkiksi iästä, sukupuolesta tai jostain vajavaisuudesta.

Käytännössä näistä perustuslain kohdista seuraa Poikosen mukaan viranomaisten velvoite tarjota palveluja, joilla voidaan reagoida päihdeongelmaisen henkeä ja terveyttä uhkaaviin ongelmatilanteisiin, ja tarjota myös tarvittavia sosiaalipalveluja.  Tarkoituksena ei ole, että ihminen tulee juuri ja juuri toimeen vaan tarjota myös sellaisia palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset.

Palveluja pitää olla tarjolla riittävästi ja yksilöillä pitää olla niiden kautta riittävät ja tosiasialliset mahdollisuudet oikeuksiinsa. Oikeudet välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon eivät saa myöskään olla määrärahasidonnaisia, koska ne ovat jokaisen subjektiivisia oikeuksia. Päihdepalvelujen saamiselle ei saa asettaa syrjiviä kriteerejä.

Valitettavasti näin ei aina tapahdu, mikä käy ilmi Poikosen artikkeliinsa poimimista esimerkeistä.

Apulaisoikeusasiamies kiinnitti vuonna 2001 huomiota asunnottomien ensisuojan huonoon kuntoon.  Ratkaisussaan hän totesi, että myös kodittomilla alkoholisteilla oli oikeus perustuslain 19. pykälän mukaiseen ihmisarvon perusedellytysten toteutumiseen.  Heille tarkoitetun ensisuojan tuli olla asianmukaisessa kunnossa, eikä se saanut aiheuttaa käyttäjilleen terveydellistä haittaa.

Vuonna 1997 lääninoikeudessa käsitellyssä tapauksessa oli rikottu perusoikeuksiin kuuluvia yhdenvertaisuusperiaatetta ja syrjintäkieltoa.  Tapauksessa kunnan viranhaltija oli evännyt työkyvyttömyyseläkkeellä olevalta asiakkaalta maksusitoumuksen päihdelaitoskuntoutukseen toteamalla, että palvelut oli tarkoitettu ensisijaisesti työssäkäyville ja lapsiperheille.  Lääninoikeuden mukaan tämä ei ollut kuitenkaan hyväksyttävä peruste.

Myöskään erään kaupungin omaksuma käytäntö, jonka mukaan potilaat eivät saaneet olla päihtyneitä katkaisuhoitoon hakeutuessaan, ei ollut lainmukainen. Tapausta käsitellyt eduskunnan oikeusasiamies totesi ratkaisuissaan ensinnäkin, että terveydenhuoltoon hakeutunut henkilö on potilas, joten häneen tulee soveltaa potilaan asemasta ja oikeuksista annettua lakia. Potilaalla on aina oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaudenhoitoon päihtymystilastaan huolimatta.  Päihtynyttä ei voi myöskään asettaa eri asemaan muihin potilaisiin nähden vaan myös hänen hoitonsa tulee perustua yksilölliseen, lääketieteellisesti perusteltuun hoidon tarpeeseen.

Poikosen mukaan perusoikeuksien vaikutusten tulisi näkyä kaikissa päihdehuollon prosesseissa aina palveluiden mitoituksesta ja hankinnasta yksittäisiin palvelutilanteisiin asti. Perusoikeuksista kumpuava tavoite on tukea, hoitaa ja kuntouttaa päihdeongelmista kärsiviä niin, että heidän olisi mahdollista toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä

Kyseessä ei ole vain fyysisten sairaustilojen hoito. Kuten Poikonen toteaa: saavutettavissa olevilla, riittävillä ja oikea-aikaisilla palveluilla voidaan edistää tosiasiallista tasa-arvoa yhteiskunnassa ja kaventaa eroja yksilöiden välillä.

Lähteet:

Poikonen, Heidi (2016): Perusoikeussääntelyn vaikutuksista oikeuteen saada päihdepalveluja. Teoksessa Nykänen, Eeva, Kalliomaa-Puha, Laura ja Yrjö Mattila (toim.): Sosiaaliset oikeudet –näkökulmia perustaan ja toteutumiseen.  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki,