Mikä yhdistää ja mikä erottaa rahapelaamista Pohjoismaissa?
Pohjoismaisen rahapelaamisen eroja ja yhtäläisyyksiä puitiin rahapelitutkijoiden Nordic Gambling Research Networkin (GAMIC) kokoontumisessa 30.-31.3.2023. Tutkijaverkosto kokoontui neljättä kertaa, tällä kertaa Helsingissä.
Iloinen puheensorina täytti Hotelli Simonkentän konferenssitilat, kun Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kotoisin olevat tutkijat kokoontuivat ajankohtaisten rahapeliteemojen äärelle.
Puheenvuoroja kuultiin niin laajoista väestötutkimuksista kuin yksilöiden kokemuksia käsittelevistä haastattelututkimuksista. Kummankin tutkimuksen tarve on selkeä: siinä missä määrällinen tutkimus kuvaa ilmiötä kokonaisvaltaisesti, laadullinen paneutuu ihmisten kokemuksiin numeroiden takana.
Rahapelihaittojen ehkäisystä pelaamisen motiiveihin
Kiinnostavaa kuunneltavaa oli esimerkiksi puheenvuoro, joka liittyi Suomessa 2022 voimaan astuneeseen rahapeliautomaattien pakolliseen tunnistautumiseen. Virve Marionneaun (CEACG) ja Johanna Järvinen-Tassopouloksen (THL) tutkimuksessa oli haastateltu kaupoissa ja kioskeissa yms. työskenteleviä ihmisiä, joiden yksi työtehtävä on myydä rahapelejä. Haastatellut työntekijät näkivät pakollisen tunnistautumisen positiivisena. He kertoivat, että tunnistautumisen myötä rahapelien pelaamista on helpompi valvoa ja pelaamisen määrä on myös laskenut. He olivat helpottuneita uudistuksesta.
Tampereen yliopiston Heli Hagfors esitti kiinnostavan puheenvuoron suomalaisten rahapelaajien pelimotiiveista haittojen ehkäisyn ja riskin näkökulmasta. Esityksessä todettiin, että suurimmat pelimotiivit suomalaisilla ovat raha (52 %) ja positiivinen fiilis (33 %). Motiivit kuitenkin vaihtelivat muun muassa iän ja sukupuolen mukaan.
Ongelmallisen rahapelaamisen vakavuus
Esityksissä nostettiin esiin myös rahapelaamisen esiintyvyys, vakavuus ja se, mihin ongelmallinen rahapelaaminen voi pahimmillaan johtaa. Lundin yliopiston Anna Karlsson kertoi tekemästään haastattelututkimuksesta, joka koski ongelmallisesti rahapelaavien naisten itsemurhaan liittyviä kokemuksia. Suurimmiksi tekijöiksi itsemurha-ajatuksille nousi syyllisyys, itseen kohdistuva stigma, kontrollin menetys ja kaoottinen elämä. Ongelmallisesti rahapelaavien itsemurhaa on käsitelty myös Suomessa, esimerkiksi THL:n blogissa, jossa todettiin rahapeliriippuvuutta sairastaneiden yleisimmän kuolinsyyn olevan itsemurha.
Raha- ja digipelaaminen linkittyvät toisiinsa
Myöskään digi- ja rahapelaamisen lähentymistä ei unohdettu. Jani Kinnunen Tampereen yliopistosta esitteli pelaajabarometrin tuloksia ja totesi, että digi- ja rahapelaajat eivät ole erillisiä ryhmiä, sillä nettirahapelaajat pelaavat aktiivisesti myös digitaalisia pelejä. Johan Eklund Aarhusin The Research Clinic for Gambling Disorderista kuvaili asiakastyön näkökulmasta, miten raha- ja digipelaaminen näkyvät asiakastyössä. Johan kertoi, että vaikka työtä klinikalla tehdään rahapeliasiakkaiden kanssa, ei digipelaamisen teemalta voi välttyä. Hänen mukaansa työssä näkyy voimakkaasti se, että kun lapsena on aloitettu digipelaaminen ja ostettu esimerkiksi lootboxeja, ja heti 18-vuotiaana siirrytään pelaamaan netissä rahapelejä, niin isoja velkoja kertyy helposti.
GAMICin tavoitteena tiivis tutkimusyhteistyö
Ensimmäinen GAMIC järjestettiin Tukholmassa syksyllä 2019 ja se vahvisti käsitystä siitä, että vaikka Pohjoismailla on sosiokulttuurisia yhtäläisyyksiä, on maiden välillä myös eroja. GAMICin kaltaisten tapahtumien vahvuus on tarkastella rahapelitutkimusta poikkitieteellisesti ja vertailevasti, yhdessä muiden pohjoismaisten tutkijoiden kanssa. Tärkeää on, että oman maakohtaisen tutkimuksemme lisäksi tiedämme, mitä naapurimaissa tapahtuu.
Pohjoismaiden välinen vertailu on mahdollista, sillä maissa kerätään monilta osin samanlaista aineistoa. Vertailun mahdollistaa myös samankaltaiset yhteiskuntarakenteet.
Suomessa on tällä hetkellä keskustelussa rahapelijärjestelmän mahdollinen muuttaminen Veikkauksen monopolista lisenssijärjestelmään. Suomen lisäksi Norjassa on käytössä monopolijärjestelmä, Tanskassa ja Ruotsissa taas lisenssimalli. Mielenkiintoista onkin seurata ja tutkia, miten eri järjestelmiä sovelletaan näissä maissa ja mitkä ovat seuraukset.
GAMIC onkin olennainen osa rahapelaamiseen liittyvän kehityksen ja ilmiöiden tutkimusta, tiedon jakoa ja yhteistä keskustelua. Sen tavoitteena on ollut luoda pohjoismainen verkosto, joka edistää rahapelitutkimuksen kehitystä, jatkuvuutta ja yhteneväisyyttä.
EHYT ry osallistui tämänvuotisen GAMIC-tapahtuman järjestämiseen.