Onneksi oli ankkuripaikka

Turkulainen Karim Khalef pääsi kuiville huumeista 1990-luvun heroiiniepidemian aikaan. Siitä asti mies on auttanut itse muita EHYTin päihteettömässä Elokolo-kohtaamispaikassa – samassa, josta hän sai itsekin aikanaan avun.

Televisio-ohjelma oli lokakuussa vuonna 1999 otsikoitu napakasti: Miksi heroiini kylvää kuolemaa Turussa?

Entinen huumausaineiden käyttäjä Karim Khalef peräänkuulutti televisio-ohjelmassa lisää tukipalveluita päihteiden käyttäjille, sillä tuhannet nuoret käyttivät Turussa huumeita ja lähes 30 nuorta oli kuollut kyseisenä heroiiniepidemian vuonna yliannostukseen, vaikka jopa lääkintähelikopterit lennättivät lääkäreitä pelastamaan yliannostuksen saaneita potilaita.

Turkulainen Khalef koki itse, miten vaikea päihdekuntoutuksesta on palata arkielämään retkahtamatta uudestaan käyttämään huumeita. Hän ratkaisi ongelman järjestämällä itse huumeiden käyttäjien NA-vertaistukiryhmän Turun päihteettömään kohtaamispaikka Elokoloon, sillä vaikka Turku eli valtakunnan pahinta heroiiniepidemiaa, entisille huumeiden käyttäjille ei ollut juuri silloin Turussa tarjolla NA-vertaistukitoimintaa.

Karim on 1990-luvulta asti ollut aktiivinen elokololainen, joka tietää tuhansien huumeiden käyttäjien tarvitsevan edelleen samalaista apua kuin 20 vuotta aikaisemmin. Miten päihteetön kohtaamispaikka Elokolo auttoi häntä ja auttaa edelleen kaikkia päihdekuntoutujia?

Lapsuus alkoi Tukholmassa

Karim Mikael Khalef syntyi Tukholmassa viisikymmentä vuotta sitten monilapsiseen siirtolaisperheeseen, jonka äiti oli suomalainen ja isä algerialainen. Khalefit muuttivat vuonna 1978 pysyvästi Suomeen. Poika sopeutui kyllä äitinsä kotimaahan, mutta lapsuudessa oli onnenhetkien lisäksi myös rosoa.

Riippuvuus astui Khalefin elämään varhain, sillä päihteet kiehtoivat jo alaikäisenä Khalefia. Lapsena Karimia houkuttelivat vain makeiset, mutta jo yläasteikäisenä teininä alkoholin humalajuominen astui kuvioon.

”Se oli sellainen teini-ikään ja aikuisuuteen siirtymiseen kuuluva rituaali”, Khalef sanoo.

Alkoholista addiktio eteni pikkuhiljaa yhä uusiin päihteisiin.

Khalef uskoo, että irrallisuuden tunne yhteiskunnasta ajaa ihmisiä – kuten hänet itsensäkin – päihdeongelmiin.

”Äitini vanhemmista molemmat olivat sotatraumatisoituneita. Äidinisä oli taistelujen etulinjamassa ja inkerinsuomalainen äidinäitini keskitysleireissä. Isoisäni haavoittui ja alkoholisoitui. Se traumahan siirtyy sukupolvelta toiselle”, Khalef sanoo.

Omaisuus jätesäkissä

Päihteet veivät Karimin elämää 1990-luvulle asti, kunnes hän hakeutui katkaisuhoitoon Kankaanpään A-kotiin.

Kun Karim Khalef muutti Kankaanpäästä Turkuun vuonna 1997, miehen koko omaisuus oli pakattu yhteen ainoaan mustaan jätesäkkiin.

”Siinä jäi tyhjän päälle. Vaikka kuntoutuksesta maksettiin pitkä penni, sen jälkeen ei ollut oikein mitään”, Khalef sanoi.

Tilanne oli raju. Turussa oli kyllä jo 1990-luvulla A-klinikan palvelut, mutta ei huumevieroituksesta tavalliseen arkeen palaaville päihdekuntoutujalle Khalefin kaipaamia entisten huumeiden käyttäjien NA-vertaistukiryhmiä.

Khalefin olisi siis pitänyt oman kokemuksensa mukaan pärjätä pitkän laitoskuntoutuksen jälkeen käytännössä yksin ja pysyä kuivilla, vaikka takana oli pitkä päihdekierre. Turussa aikaisemmin järjestetyssä NA-ryhmässä oli juuri katkos.

Kuivilla pysyminen ei ollut onnistunut edellisellä kerralla, sillä Khalef oli käynyt laitoskuntoutuksessa jo vuonna 1996 päihdeongelman takia.

”Vedin kaikkea kamaa, lopuksi amfetamiinia. Sitähän on sekakäyttäjä eli käyttää kaikkea mitä saa: alkoholia, lääkkeitä ja aineita”, Khalef sanoo.

Khalefilla ei ollut hiukan kesken jääneen laitoskuntoutuksen jälkeen työtä tai asuntoa. Miestä itseäänkin hirvitti ja pelotti. Miten hän oikein tulisi selviämään?

Elokolosta ankkuripaikka

Ensimmäisen kerran Karim Khalef kävi kohtaamispaikka Elokolossa jo vuonna 1996 asuessaan Tampereella. Käynnin syykin on piirtynyt tarkkaan mieleen: halvat voileivät, kahvi ja puuro. Muutettuaan vuonna 1997 Turkuun, Khalef löysi pian myös turkulaisen Elokolon kävijäksi.

Onneksi uudella paikkakunnalla asunnottomaksi jäänyt Khalef löysi itselleen ankkuripaikan, kuten mies itse kutsuu kaikkien yksinäisten ja päihdehaitoista kärsineiden kohtaamispaikka Elokoloa.

Elokoloon Khalefia siis houkuttivat aluksi halvat ruoat. Pian hän huomasi, että Elokolo oli myös paikka, jossa sai olla oma itsensä. Levätä – myös henkisesti – ja tutustua muihin samantyyppisessä elämäntilanteessa oleviin ihmisiin, jotka kaipasivat päiviinsä tekemistä matalan kynnyksen päihteettömästä kohtaamispaikasta.

Khalefin elämän perusasiat alkoivat sujua pikkuhiljaa. Ensin majoitus löytyi Ruissalon kesäasunnosta, johon Khalef pääsi sitoutuessaan AA-ryhmiin. Myöhemmin pysyvä asunto löytyi Turun kaupungilta.

Kun Khalef onnistui raitistumaan, hän perusti vuonna 1999 itse NA-vertaistukiryhmän huumeita käyttäneille päihdekuntoutujille – yksinkertaisesti siitä syystä, että sellaista toimintaa ei ollut muuten saatavilla. Vertaistukiryhmästä oli apua monelle kohtalotoverille, mutta myös hänelle itselleen.

”Vedin ryhmää vuosia. Pidin siinä myös itseni pinnalla ja aktiivisena”, Khalef sanoo nyt.

Khalef on järjestänyt lisäksi E.T.U-yhdistyksensä kautta liikunnallisia ryhmiä ja kesäleirejä Vepsän-saaressa päihdekuntoutujille. Pikkuhiljaa NA-vertaistukiryhmien pitämiseen löytyi Turussa muitakin henkilöitä. Nykyisin päihdeongelmaisten kuntoutujien on jo paljon helpompi löytää apua.

”Hyvä näin. Vertaisryhmät ovat tosi tärkeitä jatkuvuuden kannalta”, Khalef sanoo.

Helppo käydä jutskaamassa

Nykyisin Karim Khalef elää varsin aktiivista ja sosiaalista elämää. Mies opiskelee parhaillaan Piikkiössä luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisäksi hän soittaa musiikkia Bogolo Street Bandissä. Khalef harrastaa myös liikuntaa, joogaa ja luonnossa retkeilyä – sekä hengitystä ja jääkylmiä kylpyjä yhdistäviä harjoituksia.

Kaukana takana päin ovat ongelmalliset ajat. Nykyisin Khalef huolehtii 14-vuotiaasta pojastaan yksinhuoltajaisänä. Toinen poika on jo aikuinen. Vaikka Karim Khalef ei pidä enää NA-vertaistukiryhmiä Elokolossa, hän on edelleen paikan aktiivinen kävijä ja vetää toisinaan kaikille kävijöille meditaatiohetkiä.

”Elokolosta on muodostunut tuttu paikka, jossa on tutu ihmiset, joita voi halutessaan tavata. Se on kuin olohuone, päiväolkkari. Paikka, missä voi olla suorittamatta mitään. Aina käyn siellä kääntymässä”, Khalef sanoo.

Khalef käy usein Elokolossa juomassa kahvin ja selaamassa lehden. Matka autettavasta muiden auttajaksi on ollut pitkä, mutta Khalef ei ole unohtanut sitä.

”Elokolosta itselleni saamani tuki on ollut erittäin merkittävä ja olen siitä kiitollinen. Jos on päihdeongelmaa tai muuten kokee olevansa syrjäytynyt, täältä löytää yhteisön”, Khalef sanoo.

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Kuva ja video: Antti Kirves / EHYT ry