Päihdeneuvontapuhelimeen soitetaan entistä useammin – tukea haetaan lomajuomiseen elokuussa

Nainen puhelimessa.

”Tarvetta olisi vielä enemmän eli kaikkiin puheluihin emme pysty edes vastaamaan. Ihmisten avuntarve näyttää kasvaneen, vaikka osaa kasvusta selittää varmasti palvelun entistä tehokkaampi markkinointi”, sanoo EHYT ry:n suunnittelija Timo Glad.

EHYT ry:n ja Helsingin Diakonissalaitoksen toteuttama neuvontapuhelin 0800 900 45 on tarkoitettu pääasiassa päihteiden käyttäjille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille. Tyypillinen soittaja kaipaa tukea omaan tai läheisensä päihdeongelmaan. Se, että joillekin jää lomajuominen päälle, näkyy Päihdeneuvontapuhelimessa elokuussa.

”Elokuu on yleensä yksi vilkkaimmista kuukausista. Moni kyselee neuvoja ja kaipaa henkistä tukea lomajuomisen lopettamiseen, kun arki alkaa”, Glad sanoo.

Alkoholi on se yleisin yksittäinen syy
Alkoholi on yleisin yksittäinen asia, jonka vuoksi Päihdepuhelimeen otetaan yhteyttä. Vuonna 2016 alkoholia käsiteltiin 53 % arkipäivisin tulleista puheluista ja 68 %:ssa iltaisin, öisin ja viikonloppuisin tulleista puheluista.

”Tämä kertoo siitä, että alkoholi on yhä se suuri huolen ja ongelmien aiheuttaja Suomessa. Siksi hallituksen esitys uudeksi alkoholilaiksi, joka toisi esimerkiksi nelosoluen kauppoihin ja kioskeihin, tuntuu huonolta ratkaisulta. Lisääntyneellä tarjonnalla on taipumus lisätä ongelmia”, Glad sanoo.

Päihdeneuvontapuhelimessa kuulee, kuinka päihdeongelma ei ole vain käyttäjän oma asia, vaan se heijastuu laajalti myös lähipiiriin. Läheisistä tyypillinen soittaja on keski-ikäinen nainen, jonka puolisolla on alkoholiongelma.

”Tai äiti, joka on hädissään lapsensa huumeiden tai lääkkeiden käytöstä. Näiden vanhempien ei ole helppoa löytää tahoa, josta saisi apua tilanteeseen”, Glad sanoo.

Vuonna 2016 huumeista erottui kannabis, joka nousi esille lähes 15 %:ssa puheluita vuonna 2016. Yhtä paljon puhututti myös lääkkeiden väärinkäyttö, jota käsiteltiin 15%:ssa puheluista. Toiseksi yleisin yksittäinen aine oli amfetamiini, josta keskusteltiin noin 10 %:ssa puheluita. Keskimäärin yhden päivän aikana käsiteltiin yhtätoista alkoholiin ja noin kolmea kannabikseen ja lääkkeisiin ja kahta amfetamiinin liittyvää kysymystä.

”Soittajia askarruttavat myös muuntohuumeet sekä lääkkeiden käyttö yhdessä alkoholin kanssa”, Glad sanoo.

Päihdeneuvontapuhelimeen 0800 900 45 voi soittaa ympäri vuorokauden kaikkialta Suomesta. Puhelimeen vastaavat päihdekysymyksiin perehtyneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.

Soittaja voi puhua anonyymisti eikä puheluja nauhoiteta. Vuodesta 2008 toiminut palvelu löytyy myös verkosta www.paihdeneuvonta.fi