OttoMitta ravintolassa -kampanja näkyy Tampereen ravintoloissa

Baarissa.

On perjantai-iltapäivä Tampereella ja kaksi sosionomiopiskelijaa lähtee liikkeelle OttoMitta -materiaalien kanssa. Innosta puhkuen he saapuvat ensimmäiseen ravintolaan, esittelevät itsensä ja kampanjan idean. Vastaanotto on epäileväinen. “Ja meillekö sitten päätitte tulla?”, sanoo ravintolan työntekijä pieni hymyn kare huulillaan. Pienten perustelujen ja tarkemman esittelyn jälkeen sovitaan uusi tapaamisaika, jolloin ravintolapäällikkökin on paikalla.

Seuraavassa ravintolassa esittely meneekin jo luontevammin. Iloinen baarimikko antaa heti luvan laittaa tarrat jokaiseen vessaan. Asiakas tulee tiskille ja huomaa tarrat. Hän naurahtaa ja sanoo; “No mutta, mähän näytänkin jo hyvälle, onpas hauska!”

Ottomitta ravintolassa

Ottomitta-kampanja kannustaa päihtymään vähemmän ravintoloissa

OttoMitta ravintolassa -kampanja on ravintoloiden ja ehkäisevän päihdetyön toimijoiden yhteinen kampanja. Materiaali kannustaa asiakkaita päihtymään vähemmän, mutta kuitenkin viihtymään ravintolassa. On kaikkien viihtyvyyden kannalta parempi, että asiakas ei humallu liikaa illan aikana. Peileihin tai oviin kiinnitettävät tarrat herättävät kiinnostuksen maltillisempaan alkoholin käyttöön, esimerkiksi tilaamaan välillä alkoholittomia vaihtoehtoja.

Anniskelupaikkojen henkilökunta oli innoissaan kampanjasta ja pääsääntöisesti vastaanotto oli positiivinen. Vain yhdessä paikassa tuli heti ei -vastaus, mutta se perusteltiin sillä, ettei peileihin saa laittaa mitään, jottei asiakkaat liimailisi omia tarrojaan.

Ravintoloihin lähetettiin etukäteen saatekirje, jossa kerrottiin kampanjasta ja tarrojen laittamisesta. Tarrojen laittaminen ei ollut vaikeaa ja suurimpaan osaan ne sai helposti laitettua noin viidessä minuutissa.

Tarroja laitettiin yhden iltapäivän aikana 26 kappaletta yhteensä kymmeneen ravintolaan. Muutamaan jätettiin kokeeksi tarroja henkilökunnan liimattavaksi. Noin viikon päästä käytiin tarkistamassa tilanne ja kyselemässä reaktioita ja kommentteja. Vain kahdessa ravintolassa tarrat oli otettu jo pois.

Tarroja on kahdella tekstillä:

  • Näytät tosi hyvältä – näytä aamullakin!
  • Olet loistavaa seuraa – ole sitä koko ilta!

Ravintoloiden henkilökunta kommentoi kampanjaa näin:

”Jäin katsomaan, että mikä tää on. Ei huono juttu! Sovellus toimii varmaan nuoremmille, mutta tarran viesti toimii kaikille. Olen ammatinvalinnallani ehkäissyt omat päihdeongelmat.”

“Hauskat tarrat ja kiva idea! Mahtavaa, että sillä (sovelluksella) voi seurata myös rahanmenoa ja tarkistaa lääkkeiden yhteisvaikutuksia.”

 ”Olisiko kampanjaan mukaan lähtemisestä hyötyä terassin aukioloaikojen pidentämishakemukselle?”

“Ei tällaisilla tarroista ole hyötyä. Parasta ehkäisevää päihdetyötä on se, kun lopetan tarjoilun, kun humalatila on huomattava.”

Myös asiakkailta saatiin kommentteja:

“Hauska idea, positiivinen tapa tuoda juomisen vähentämistä esiin!”

“Kyllä tuo varmasti jonkin lampun sytyttää, varsinkin jos juominen on muodostumassa ongelmaksi.”

 ”Pitäs vähentää. Saisinko tämän omaksi omaan vessan peiliin? Luulisin, että kun on siinä muistuttamassa koko ajan, niin saattaisi pistää miettimään.”

”Mielenkiintoinen, mutta ei meidän ikäisille. Nuorille voisi sopia paremmin.”

Lisäksi tarroissa lukee: “Tarkkaile alkoholinkäyttöäsi ja lataa OttoMitta -sovellus”.

OttoMitta -sovelluksen avulla voi seurata omaa alkoholinkäyttöä, tunnistaa riskit sekä saada tukea muutokseen henkilön omilla ehdoilla.