Nuorisoväkivaltaa kaduilla

Viime aikoina tiedotusvälineissä on ollut paljon puhetta nuorten väkivaltaisuudesta. Uutisista on saattanut saada sellaisen kuvan, että nuoret ovat entistä väkivaltaisempia ja tilanne on riistäytymässä käsistä.

Todellisuudessa samaa keskustelua on käyty jo oikeastaan 100-vuotta. Kaduilla on aina ollut nuoria, joista osa on käyttäytynyt väkivaltaisesti. Ilmiö ei ole missään tapauksessa uusi, tai edes yllättävä nuorten kanssa töitä tekeville ammattilaisille.

Suomessa ei ole koskaan ollut näin turvallista

Nuorten tekemiä rikoksia on tilastoitu tarkemmin vuodesta 1995. Koko tilastoidussa historiassa nuorten tekemät rikokset ovat vähentyneet. Isossa kuvassa Suomen nuorilla menee siis tällä(kin) elämän osa-alueella paremmin kuin koskaan.

Emme siis elä mitään väkivallan nousukautta, pikemminkin päinvastoin. Tämä ei tarkoita, etteikö Suomessa olisi väkivaltaisia nuoria. Totta kai on, ja on aina ollut, eikä väkivaltaisten nuorten ongelmia saa vähätellä.

Samaan aikaan on menossa ilmiö, jossa suurimmalla osalla nuorista menee paremmin kuin koskaan ja pienellä vähemmistöllä huonommin kuin aikoihin. Molemmat ääripäät ovat olemassa yhtä aikaa.

Tämä on kehitys, joka pitää saada käännettyä, mutta siihen ei iltapäivälehtien moraalipaniikki auta. Tarvitaan tekoja nuorten hyvinvoinnin hyväksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Suurin syy nuorten väkivallantekoihin on ulkopuolisuuden tunne, ja näin on ollut aina. Jos elämässä ei ole sisältöä, tai toivoa paremmasta, niin väkivaltaan on helppo turvautua.

Väkivallalla voi saada muun jengin silmissä arvostusta. Se tuntuu hyvältä, jos arvostusta ei ole mistään muualta saanut. Väkivalta on oire ja seuraus nuoren kokemasta pahasta olosta.

Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on vähentää ulkopuolisuuden tunnetta. Positiiviset kokemuksen kuulluksi tulemisesta, ryhmään kuulumisesta ja aikuisten ja/tai muiden nuorten arvostuksesta pitäisi kuulua kaikille nuorille.

Tämäkään ei ole mikään uusi oivallus. Mutta jos me haluamme auttaa ja puuttua ongelmiin, niin tarvitsemme resursseja sekä kouluihin, harrastuksiin että nuorisotyöhön.

Vaikka järjestelmä olisi täydellinen, niin aina löytyy myös rakoja, joiden välistä tippua. Tähänkin täytyy varautua ja luoda oikeasti toimivat polut pois ahdingosta jos, ja kun, nuoria sinne tippuu.

Nykyinen järjestelmä perustuu ongelmiin puuttumiseen, mutta jos ei ole riittävän isoja ongelmia, niin apuakin on vaikea saada. Pitää löytyä tapoja auttaa jo siinä vaiheessa, kun ongelmat eivät ole kasvaneet liian suuriksi.

Pahimmat ja parhaimmat seuraukset

Pahimmillaan nuorten väkivaltainen käytös johtaa noidankehään: Nuoret voivat pahoin ja oireilevat väkivallalla. Väkivalta lisää muiden pelkoa nuoria kohtaan, jonka takia heitä ei uskalleta kohdata.

Seurauksena nuoret kokevat entistä enemmän ulkopuolisuuden tunnetta ja voivat entistä pahemmin. Vielä jos asiasta syytetään nuoria yksinkertaistaen ja pelkoa lietsoen, on soppa valmis.

Itse toivoisin, että nykyisen keskustelun seurauksena saataisiin lisään ymmärrystä nuoria kohtaan. Nuorten pahoinvointi ei ole nuorten, vaan aikuisten syytä. Me aikuiset päätämme, mihin resursseja riittää.

Me aikuiset päätämme, miten nuoria kohdellaan. Me aikuiset luomme sen ilmapiirin, jossa nuoret elävät. Me aikuiset olemme vastuussa niin omista lapsistamme kuin kaikista muistakin nuorista.

On ihan turha väittää, etteikö asialle voisi tehdä mitään. Kyse on vain siitä, miten paljon me aikuiset oikeasti haluamme auttaa.

Blogi on julkaistu aiemmin pidempänä versiona BuenoTalk-sivulla.
Tiesitkö, että nuorille suunnattu BuenoTalk tarjoaa sisältöä myös ammattilaisille? Tervetuloa seuraamaan Buenon Instagram ja Youtube -tilejä.