Mielenterveysvaikutusten arviointi osaksi päätösvalmistelua
”Miten kunnan tekninen toimi voi tehdä ehkäisevää päihdetyötä?”, pohdittiin eräässä kollegani pitämässä koulutuksessa. Kysymys on tärkeä, ja kuvaa ehkäisevän päihdetyön monimuotoisuutta.
Tapoja voi olla moniakin. Yksi vaihtoehto on lähestyä kysymystä laajemmasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta ja pohtia asiaa sitä kautta, mikä oikeastaan on kunnan teknisen toimen tarkoitus. Kuten erään kunnan verkkosivuilla todetaan: ”kunnan tekninen toimi luo perustan turvalliselle ja terveelliselle asumiselle ja viihtyisälle elinympäristölle.”
Sillä, mihin esimerkiksi viheralueita, leikkipuistoja tai ravintoloita sijoitetaan, voi olla merkittävä vaikutus kunnan asukkaiden hyvinvointiin. Erilaisilla ympäristösuunnitteluun ja kaavoitukseen liittyvillä päätöksillä voidaan tietoisesti pyrkiä lisäämään myönteisiä ja vähentämään kielteisiä hyvinvointiin, terveyteen ja mielenterveyteen kohdistuvia vaikutuksia.
Arjen ympäristöjä ja yhteisöjä koskevia päätöksiä tehdään kaikilla muillakin yhteiskunnan sektoreilla ja siksi myös päätösten erilaisia vaikutuksia on arvioitava kuntien ja hyvinvointialueiden eri toimialoilla. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi onkin jo yleistynyt kunnissa, ja arviointeja tehdään eri nimillä: voidaan arvioida ennalta esimerkiksi päätösten lapsi-, sukupuoli- tai terveysvaikutuksia.
Tänä keväänä on julkaistu uusi konkreettinen toimintamalli, joka tukee mielenterveysvaikutusten huomioonottamista osana arviointeja. Mallin ovat kehittäneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, MIELI ry, Mielenterveyden keskusliitto ja EHYT ry valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hankkeessa.
Järjestöt ovat monin tavoin mukana ihmisten arjessa, ja siksi järjestöjä on tärkeää kuulla osana arviointiprosessia. Järjestöt ovat erityisesti erilaisten haavoittuvassa asemassa olevien kohderyhmien asiantuntijoita, ja voivat toimia myös näiden ryhmien edunvalvojina. Järjestöjen kannattaakin olla itse aktiivisia kuntien, hyvinvointialueiden ja lainvalmistelijoiden suuntaan.
Ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja mielenterveyteen kohdistuvien päätösten vaikutusten arviointi on erityisen ajankohtainen teema tällä hetkellä myös valtionhallinnossa. Parhaillaan käydään hallitusohjelmaneuvotteluja, joissa pöydällä on kansalaisten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevia päätöksiä. On hyvä pitää mielessä, että kaikissa ihmisiin kohdistuvissa päätöksissä on paitsi inhimillistä myös taloudellisesti järkevää tehdä ennakkoarviointia hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden näkökulmista. Arvioimalla päätösten vaikutuksia ennalta voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisella tasolla.
Lue lisää mielenterveysvaikutusten ennakkoarvioinnista:
Mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointi – THL
Tutustu järjestöille suunnattuun oppaaseen:
Mielenterveysvaikutusten arviointi MIVA – opas järjestöille (mieli.fi)