Verkkofoorumi: Virtaa ja voimaa syksyn yhdistystoimintaan

Aluefoorumeita korvaavat kaksi verkkofoorumia järjestetään syyskuussa etäyhteyksin. Illat tarjoavat mahdollisuuden käsitellä yhdessä meille kaikille tärkeitä ajankohtaisia aiheita. Tervetuloa mukaan EHYTin, jäsenyhdistysten ja vapaaehtoisten yhteiseen iltaan!
Ensimmäisessä verkkofoorumissa keskitymme erilaisiin mahdollisuuksiin järjestää yhdistysten jäsenten sekä toiminnan edunsaajien hyvinvointia tukevaa toimintaa poikkeusoloista huolimatta. Kuulemme inspiroivia esimerkkejä jäseniltämme erilaisista tavoista järjestää toimintaa korona-ajan vaatimista turvallisuusjärjestelyistä huolehtien.
Psykoterapeutti Maarit Lassander johdattelee meitä pohtimaan hyvinvoinnin tukemisen tapoja sekä läsnäolon merkitystä hyvinvoinnillemme. Maarit ohjaa osallistujat tekemään myös yksinkertaisen läsnäoloharjoituksen, jota jokainen voi kokeilla myöhemmin myös omassa yhdistyksessään.
Jäsenille tarjotaan lisäksi erilaisia ideoita ja materiaaleja omien yhdistystensä syksyn tapaamisiin. Illan aikana kuulemme ajankohtaista myös EHYTin syksyn toiminnasta sekä jäsenasioista.
Illat järjestetään Teams-yhteydellä. Osallistumiseen tarvitaan joko Teams-sovellus tai Google Chrome -verkkoselain. Teams-sovelluksen lataaminen on maksutonta. Osallistumislinkki ja tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse ennen tilaisuutta. Aluekoordinaattorit auttavat mielellään mahdollisissa osallistumiseen liittyvissä teknisissä kysymyksissä, myös tilaisuuden aikana.
Ilmoittautuminen 17.9.2020 mennessä tällä lomakkeella.
Ohjelma
17:00 Tervetuloa, Hanna Heikkilä, alue- ja järjestötyön osaston päällikkö, EHYT ry
17:10 Inspiroivia esimerkkejä jäsentemme korona-ajan toiminnasta
- Terveys ry:n Raision alueyhdistys ry
- Tampereen liikenneraittiusyhdistys ry
- Rovaniemen Seudun Mielenterveysseura ry
17:40 Mindfulness – voimaa ja tyyneyttä muutosten keskellä, Maarit Lassander, Erikoispsykologi, psykoterapeutti
18:15 Ideoita syksylle yhteiseen tekemiseen, Hannele Hirvonen, tapahtumatuottaja, EHYT ry
18:30 EHYTin ajankohtaisia jäsenasioita, Nikki Pesonen, järjestösuunnittelija, EHYT ry
- Suosituksia ja ohjeita koronaturvalliseen toimintaan
- Toimintatuki
18:40 EHYT jäsenyhdistysten tukena ja EHYTin syksyn toimintaa, Soile Törrönen, järjestöasiantuntija, EHYT ry
18:45 Yhteistä keskustelua
19:00 Tilaisuus päättyy
Ilmoittautuminen 17.9.2020 mennessä tällä lomakkeella.
Lisätietoja:
