EHYTin vuosikertomus vuodelta 2019 on julkaistu

EHYTin logo.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Järjestön tuore vuosikertomus luo katsauksen EHYTissä tehtävään työhön ja tunnuslukuihin. Vuosikertomuksessa avaamme tekemäämme työtä niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin parissa.

Vuonna 2019 tavoitimme esimerkiksi 48 485 ihmistä Elokolo-kohtaamispaikoissamme ja 31 000 oppilasta ja opiskelijaa sekä kasvatusalan ammattilaista kouluissa. Päihdeneuvontapuhelimemme tuki ja auttoi 6554 päihteiden käyttäjää, läheistä ja ammattilaista. Koulutimme satoja ihmisiä ehkäisevän päihdetyön aiheista ja sisällöistä. Lisää poimintoja luvuista löydät alta sekä vuosikertomuksesta.

Pääset lukemaan vuosikertomuksen kokonaisuudessaan tästä (pdf, 7,92 Mb)! Mikäli haluat tutustua lyhennelmään vuosikertomuksesta, voit tehdä sen täällä.

Infograafi, jossa esitelty Ehytin vuosi 2019 lukuina. Elokolo-kohtaamispaikoissa oli 48485 käyntiä, BuenoTalk-kanavilla 685000 käyntikertaa, tykkäystä, näyttökertaa tai pelattua minivisaa, Huugo-toiminnassa koulutettiin 950 henkilöä ehkäisemään ja tunnistamaan päihdeongelmia. Ehytiä koskevan uutisoinnin ja someviestinnän arvioitu tavoittavuus oli 16,8 miljoonaa henkilöä. Vapaaehtoisina erilaisissa tehtävissä Ehytissä toimi 378 henkilöä. Ehkäisevän päihdetyön osaaja -koulutuksiin osallistui 526 ammattilaista. Päihdeasiamiestoiminnassa tavoitettiin 2784 henkilöä. Ehytillä oli 176 jäsenyyttä erilaisissa työryhmissä ja asiantuntijaverkoistoissa. Pelikasvatustilaisuuksissa kohdattiin 8009 koululaista, vanhempaa ja opettajaa. Kouluissa ja oppilaitoksissa kohdattiin noin 31000 oppilasta, opiskelijaa ja kasvatusalan ammattilaista.