Elokoloissa hyödyttiin antirasismikoulutuksesta

Elokolossa kävijä katsoo laulun sanoja.

Elokolot ovat kohtaamispaikkoja, yhteisöjä, joissa kuunnellaan toinen toista, puhutaan yhdessä, opitaan kohtaamaan ja hyväksymään erilaisia ja eri kulttuureista tulleita ihmisiä. Pelisääntöjen mukaisesti Elokolot ovat kaikesta syrjinnästä vapaita.

”Elokoloissa heijastuu kaikki, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”, toteaa EHYTin aikuiset-osaston päällikkö Marika Vartiainen. Kun uusi hallitus aloitti toimintansa viime vuonna, nousi rasismikeskustelu polttavaksi puheenaiheeksi.

”Aihe tuli esille myös Elokoloissa”, kertoo Vartiainen.

”Suomalainen puhekulttuuri on muuttunut, tiettyjä sanoja ja puhetapoja ei ole enää hyväksyttävää käyttää, mutta muutokset eivät aina näy yhteisöissämme.”

Muutama tapaus viime vuonna herätti työntekijöissä toiveen saada koulutusta siihen, miten rasistiseen puheeseen pitäisi puuttua. Rauhankasvatusinstituutti ry:ltä tilattiin antirasismikoulutus, johon Elokolojen työntekijöiden lisäksi osallistui koko aikuiset-osasto.

”Koulutuksessa haastettiin omia asenteita ja saatiin lisää keinoja havaita ja ohjata ryhmän keskustelua rakentavasti. Kun oma asenne on, että viitsii, jaksaa ja ennen kaikkea uskoo pystyvänsä puuttumaan rasistiseen puheeseen, voidaan asiaa käsitellä myönteisen kautta tuomitsematta tai nolaamatta ketään”, Vartiainen sanoo.

Moni koulutukseen osallistunut koki saaneensa keinoja ja työvälineitä rakentaa ymmärrystä ihmisten välille.

”Ennen kaikkea haluamme ennakoida tilanteita. Ei tarvitse tulla isoja ongelmia, kun jo reagoimme hiljaisiin signaaleihin”, Vartiainen toteaa.

”Kuten koulutuksessa kävi ilmi, rasistista puhetta ja rasistisia rakenteita on joka paikassa. Meidän tehtävämme on ohjata yhteisöissämme keskustelua jatkuvasti siihen suuntaan, että kaikilla on kohtaamispaikoissa hyvä olla. Tässä tarvitaan sensitiivisyyttä, selkeitä rakenteita, yhteistä ymmärrystä ja tahtoa luoda antirasistista yhteisöä”.

Antirasismiteema päätettiin lisätä Elokoloihin tulevien työntekijöiden perehdytyskoulutukseen sekä pitää aihe aktiivisesti esillä yhteisön säännöistä ja toimintatavoista keskusteltaessa.

Pelisäännöt ohjaavat arkea

”Mikä tahansa mediassa esiin nouseva asia voi herättää tunteita ja nostattaa vihapuhetta joissakin Elokolon kävijöissä”, kertoo asiantuntija Timo Glad.

Hän tuntee Elokolojen arjen yli 30 työvuoden kokemuksella. Glad korostaa pelisääntöjen merkitystä.

”Yhdessä laaditut säännöt ovat ne normit, jotka määrittävät, miten Elokoloissa toimitaan ja millaista puhetta niissä sallitaan. Toisten kunnioittaminen on kaiken lähtökohta.”

Rasistisiin puheisiin varauduttiin aiheen noustua yleiseen keskusteluun.

”Henkilökuntaa opastettiin puuttumaan jo ennakoivasti, jos arveluttavaa puhetta kuuluu. Työntekijöiltä se vaatii valppautta ja herkkää korvaa.”

Elokolot ovat kävijöilleen merkityksellinen kohtaamispaikka, yhteisö, joissa ihmiset haluavat tulla hyväksytyiksi. Gladin mukaan ne ovat pieniä paikallisia keskuksia, joissa opitaan kohtaamaan ja hyväksymään eri kulttuureista tulleita ihmisiä, Elokolon työntekijöitä ja harjoittelijoita.

”Vaikka joku näyttää erilaiselta, pukeutuu tai uskoo eri tavalla, on hän samanlainen ihminen kuin muutkin. Tämän kokemuksen haluamme välittyvän kaikille kävijöillemme.”

Vuonna 2023 Elokoloissa käyntejä oli yhteensä 49 267. Eniten käyntejä oli Helsingin Kallion Elokolossa (12 981 käyntiä), joka on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Toiseksi eniten käyntejä oli Pirkkalassa (8 850 käyntiä). Tampereella kohdattiin 5 849 kertaa, Turussa 4 686 ja Lahdessa 4 502 kertaa.

Teksti: Vapaa toimittaja Minna Saano

Artikkeli on osa EHYTin vuosikertomusta 2023.