Kolhuja ja kompastumisia – liikuntaa rajoilla kohti hyvää itsetuntoa
Liikunta tutkitusti edistää hyvinvointia. Vanhempi on tärkeä roolimalli, kun lapsi opettelee liikkumaan. Pienet kolhut ja kompastumiset opettavat lapselle itsesuojelua ja kasvattavat itsevarmuutta.
Leikkikentällä oli yksi metallinen kiikkukeinu, sellainen vanhanaikainen. Lapset istuivat pitkän tangon molempiin päihin ja tyrkkäsivät vauhtia jaloillaan. Sitten toinen nousi ilmaan ja toinen laskeutui maata kohti jaloilla pehmeästi vastaanottaen, samallla valmistautuen heti ponnistamaan taas ylöspäin. Rosoisella ja epätasaisella hiekkakentällä oli lisäksi messinkiketjuin varustellut kulahtaneet keinut, sekä halkaisijaltaan parin metrin ”karuselli”. Viimeisen kyytiin hyppääjät antoivat vauhtia yhdellä jalalla potkien. Ajattelin etteivät EU-direktiivit oikein täyttyneet leikkikentän varusteissa, mutta näillä mennään ja lapsillani oli hauskaa.
Asuimme tuolloin Sarajevossa. Leikkikentän lisäksi liikuntaa lapsilleni oli kavereiden kanssa pihamaalla juoksentelu, temppuilu ja piilosilla olo. Harvemmin menimme paikalliseen uimahalliin uimaan, eniten sitä harrastimme merenrannalla. JuniorGym -jumppaakin ohjasin kansainvälisen Montessori-leikkikoulun lapsille. Yleensä isien työt toivat perheitä Bosnia-Herzegovinaan. Äideille ja lapsille leikkikoulun tuoma yhteisöllisyys oli monella tapaa kullan arvoista osallistavaa toimintaa. Lasten laulu, liikunta ja leikki olivat aina etusijalla, samalla opittiin kirjaimia ja kirjoittamista. Leikkikoulun iloinen meininki jatkui usein samalla kokoonpanolla vaihdellen kodeissa, myös meidänkin pihapiirissämme.
Jälkeenpäin olen ihmetellyt sitä energiaa ja varmuutta äideissä, kun liikuimme lasten kanssa vieraassa ympäristössä. Lapset juoksentelivat, joskus pyöräilivät ja toisinaan rullaluistelivat. Rattaissa kuljetettiin pienimpiä. Samalla tulimme ohjanneeksi erilaisuuden ymmärtämistä, sekä ylitimme itsemme rohkeudessa.
Vietettyämme kolme vuotta Sarajevossa palasimme perheen kanssa Suomeen ja ilahduin huomatessani Järvenpään leikkipuiston olevan lapsilleni Linnanmäkeä vastaava elämys. Ulkoleikkivälineiden monipuolisuudessa ja laadussa oli muutos aikaisempaan. Pian lapsemme pääsivät Linnanmäellekin sekä erilaisten liikunnallisten harrastusten pariin. Meille vanhemmille tuli tutuksi kuskaaminen koripalloharjoituksiin ja tanssitunneille Pornaisista Järvenpäähän. Jalkapalloakin yksi muksuista kokeili ja totesi musiikin ja soittamisen mielekkäämmäksi.
Äitinä toimin vaistonvaraisesti, liikunnallisen koulutukseni neuvoin ja kirjoja lukien lapsen kehityksestä. Pohjalla oli halu kasvattaa omista lapsista tasapainoisia ja hyvinvoivia yksilöitä, jotka löytävät paikkansa sekä intohimonsa elämässä. Halusin, että lapseni saavat valita harrastuksen itse. Nyt näen, että liikunnallisuus on jäänyt osaksi heidän elämäänsä ja uskon nelikkoni ymmärtävän sen merkityksen omalle hyvinvoinnille ja itsetunnolle. Lasteni kuunteleminen ja välittävä ote näkyy nyt jo aikuisiässä olevissa lapsissani. Heille antamani rakkaus liikuntaan on auttanut heitä löytämään se elämäänsä kuuluvaksi luontevaksi hyvinvoinnin kulmakiveksi.
Lapsen liikunnallisuuden synnyttämiseksi ei tarvita kuitenkaan erityistä koulutusta. Tarvitaan vanhemman tahtoa ja uskallusta antaa lapsen liikkua tutkien ja kokeillen omia rajojaan, vaikka olosuhteet olisivat välillä puutteelliset. Pienet kolhut ja kompastumiset opettavat lapselle itsesuojelua ja kasvattavat itsevarmuutta luonnostaan. Aikuista tarvitaan turvaamaan rajat, on sitten kyseessä syvä vesi, korkea paikka tai huono valinta elämässä. Liialliset kiellot estävät ja tekevät lapsesta pelokkaan ja aran tai päinvastoin uhkarohkean. Vanhempana olet tärkeä roolimalli sille, miten lapsesi syttyvät liikkumaan ja kuinka siitä tulee hänelle hyvinvointia edistävä elämäntaito. Bonuksena näin toimiessasi kehität lapselle hyvää itsetuntoa.
