Alkoholi on huono lääke stressiin ja ahdistukseen – 8 vinkkiä, miten pidät alkoholin käytön kohtuullisena myös korona-aikana
Korona on puhuttanut viime viikot jokaista. Tilanne on aiheuttanut ahdistusta ja suuria muutoksia monen arjessa ja näillä saattaa olla vaikutusta myös alkoholin käyttöön.
Alkon myynti näyttää nousseen reippaasti, mutta toisaalta alkoholin maahantuonti ja ravintolamyynti on nyt jäissä. Erityisesti nuorilla aikuisilla, joilla juominen on yleensä sosiaalista, saattaa alkoholin juominen vähentyä reippaastikin. Toisaalta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa moni on näyttänyt rentoutuvan rankan viikon päätteeksi viinilasillisen ääressä ja lasillinen silloin tällöin on toki aivan ok. Ehkä itseltään voi kuitenkin olla hyvä kysyä, että eihän se ole ainoa tapa rentoutua?
Arjen ja työn rajojen hämärtyessä voikin olla syytä seurata myös juotuja alkoholimääriä, jotta ne eivät lähde huomaamatta nousemaan. Osalla meistä voi nyt olla kohonnut riski alkoholinkäytön lisääntymiseen.
Sadat tuhannet suomalaiset käyttävät alkoholia siinä määrin, että tilanne on alkanut huolestuttaa itseä tai läheisiä. Monelle jo aiemmin runsaasti juoneelle esimerkiksi lomautus tai etätöihin jääminen voi aiheuttaa tilanteen, jossa on riskinä, että juominen yltyy entisestään.
Tässä listattuna muutamia vinkkejä, mitä kannattaa nyt ottaa huomioon oman ja läheistesi hyvinvoinnin vahvistamiseksi:
1. Vältä alkoholia tai pidä ainakin reilusti alkoholittomia päiviä
Alkoholi heikentää vastustuskykyä. Mitä harvemmin juot, sen parempi.
2. Älä varastoi alkoholijuomia kotiisi
Arvioi kohtuullinen kulutusmäärä ennakkoon. Suosi alkoholittomia tai mietoja juomia.
3. Tarkkaile, mihin vuorokauden aikoihin juot alkoholia
Poikkeusoloissa moni viettää tavallista enemmän aikaa kotona. Arjen muuttuessa myös alkoholinkäyttöön liittyvät tottumukset voivat muuttua. Työajalle alkoholi ei tietenkään kuulu.
4. Tarkkaile, minkä verran juot alkoholia
Pyri siihen, ettei alkoholin kokonaiskulutuksesi kasva. Työikäisille terveille ihmisille alkoholista aiheutuva riski on vähäinen silloin, kun kulutus on päiväannoksina naisilla enintään yksi annos ja miehillä enintään kaksi annosta päivässä. Riski nousee kohtalaiseksi, jos kulutus ylittää jatkuvasti naisilla 7 alkoholiannosta viikossa ja miehillä 14 annosta viikossa.
5. Älä käytä alkoholia stressin tai ahdistuksen lievittämiseen
Korona-aika voi aiheuttaa ahdistavia tunteita ja stressiä, kun huoli omasta ja läheisten terveydestä, työpaikasta tai toimeentulosta valtaa mielen tai arki etätyön ja etäkoulun paineissa stressaa. Alkoholi on kuitenkin huono stressin lievittäjä. Se heikentää yöunta ja huonontaa kehon palautumista stressistä. Tunteiden turruttaminen pidemmän päälle myös heikentää psyykkistä hyvinvointia.
6. Älä juo tylsyyteen
Monella on nyt enemmän aikaa ja vähemmän ajanvietettä. Mieti, miten voisit käyttää vapaa-aikaasi asioihin, jotka vahvistavat hyvinvointiasi. Voisitko käydä kävelyllä, katsoa leffan tai soittaa kaverille?
7. Vältä juomista lasten seurassa
Poikkeusoloissa monessa perheessä vietetään tiiviimmin aikaa yhdessä. Lasten läsnä ollessa alkoholin juomista ja etenkin päihtymistä kannattaa välttää. Lapsetkin kokevat huolta tilanteesta ja vanhemman alkoholinkäyttö saattaa lisätä sitä. Päihtyneen vanhemman käytös poikkeaa totutusta ja pahimmillaan tilanne voi näyttäytyä lapselle pelottavana.
8. Älä jää yksin – apua on saatavissa
Jos alkoholin tai muiden päihteiden käyttö on muuttunut ongelmalliseksi, ei tilanteessa kannata jäädä yksin, sillä apua on saatavilla. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n maksuttomassa neuvontapuhelimessa numerossa 0800 900 45 päihdetyön ammattilaiset vastaavat puheluihin vuoden jokaisena päivänä, ympäri vuorokauden. Soittaminen on anonyymia ja luottamuksellista. Ota siis rohkeasti yhteyttä, jos oma tai läheisesi päihteidenkäyttö huolestuttaa ja haluat keskustella tilanteesta! Puhelimessa ammattilainen auttaa löytämään oikean jatkoavun ja usein jo ammattilaisen kanssa keskusteleminen helpottaa oloa.