Tipattoman tammikuun Suomi–Viro-maaottelu alkaa

uutinen1
Tipattomasta tammikuusta on hyvää vauhtia tulossa vientituote. Tipattoman viettäminen on vanha suomalainen perinne, josta viidennes alkoholia käyttävistä suomalaisista innostuu vuosittain. Nyt tammikuussa alkavaan Tipaton-tempaukseen haastetaan mukaan myös virolaiset. Tipattoman tammikuun Suomi–Viro-maaottelua käydään 1.1.2015 alkaen Tipaton-tempauksen verkkosivulla https://www.tipaton.fi/

Tipatonta vauhdittaa perinteisesti ajatus itsensä ja muiden haastamisesta. Tsemppihenkeä tipattoman viettämiseen voi saada esimerkiksi työ- tai kaveriporukasta. Uudistetulla tipaton.fi-verkkosivustolla voi ilmoittautua mukaan tipattomalle. Nyt tammikuussa leikkisä kisaaminen saa kansainväliset mittasuhteet, kun myös Viro on päättänyt osallistua tempaukseen. Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry haastoi virolaiset Tipaton-maaotteluun virolaisen terveysjärjestön kautta.

Tipattomaan tammikuuhun liittyy paljon harhaluuloja, joita on avattu alla. Tipattoman terveysvaikutusten huomaaminen ei vaadi laboratoriokokeita.  – Vaikutukset ovat niin konkreettiset, että jokainen tuntee ne jo ensimmäisellä tipattomalla viikolla, kertoo EHYT ry:n johtaja Kristiina Hannula. – Olo on reippaampi ja kevyempi, unen laatu ja keskittymiskyky paranevat, Hannula listaa.

 

Tipattomasta hyötyy myös alkoholin kohtuukäyttäjä

Toinen tipatonta koskeva yleinen harhaluulo on se, että taukoa alkoholinkäytöstä tarvitsevat vain ne, joilla on alkoholiongelma. Tosi asiassa tipattomasta hyötyy jokainen alkoholia nauttiva – myös kohtuukäyttäjä. Tipatonta vietetään eri ikä- ja yhteiskuntaluokissa niin kaupungeissa kuin maaseudulla.

– Tipaton tammikuu on hyvä mahdollisuus antaa elimistölle hengähdystauko ja pysähtyä miettimään omaa suhdetta alkoholiin. Kuukauden aikana ehtii huomata, näytteleekö alkoholi turhankin isoa roolia arjessa ja kaikissa illanistujaisissa, Hannula toteaa.

Tipattomalla kuukaudella ei voi pyyhkiä pois 11 muun kuukauden rankkaa juhlintaa. Tipattoman positiiviset vaikutukset häviävät varsin nopeasti, jos palaa alkoholinkäytön määrissä ja tavoissa heti tammikuun jälkeen entiseen malliin. Runsaasti juovalla kuukausi ei riitä maksan palautumiseen.

Brittiläisen Tipaton tammikuu -kampanjan yhteydessä tehdyn tutkimuksen mukaan moni kuitenkin innostuu jatkamaan tipatonta yli tammikuun ja pitämään alkoholittomia jaksoja pitkin vuotta*. Tällaisilla toistuvilla tipattomilla elämänlaatu ja jaksaminen kohenevat pysyvästi.

Vuodesta 2004 tempausta on edistänyt joukko sosiaali- ja terveysalan toimijoita ja vuodesta 2012 kampanjaa on koordinoinut EHYT ry. EHYT ry:n asiantuntijoiden puoleen voi kääntyä Tipattoman vaikutuksiin liittyvissä kysymyksissä tai jos esimerkiksi tipattoman yhteys työssä jaksamiseen ja työpaikkojen päihdehaasteisiin mietityttävät.

* Alcohol Concern 11/2014: Academic research reveals Dry January leads to less drinking all year round. http://www.alcoholconcern.org.uk/news/academic-research-reveals-dry-january-leads-less-drinking-year-round/

Ilmoittaudu mukaan Tipaton-haasteeseen: www.tipaton.fi/suomi-viro

www.facebook.com/tipaton

Twitterissä #tipaton
Virolainen Tipaton tammikuu -tempaus www.facebook.com/tipatoneesti

Lisätietoja:
Sara Salomaa
tiedottaja, EHYT ry
p. 050 438 8129

 
Jenni Tikkanen
tiedottaja, EHYT ry
p. 050 438 3845
 

 

Kahdeksan harhaluuloa Tipattomasta tammikuusta

1. Tipaton on lääketieteellisesti katsoen täysin turha. Sillä ei ole mitään terveyshyötyjä.

Tipattoman tammikuun viettäminen on monella tapaa hyödyllistä terveydelle. Elimistö puhdistuu, verenpaine laskee ja aineenvaihdunta normalisoituu. Tipaton helpottaa oivasti laihduttamista, kun alkoholin suuret kalorimäärät ja juomiseen usein liittyvä epäsäännöllinen syöminen jäävät pois. Tipattomalla unen laatu paranee ja mahdolliset unihäiriöt voivat loppua kokonaan. Tipattomuus parantaa nopeasti mielialaa ja helpottaa erityisesti kaamoksen alakuloisuutta ja masentuneisuutta.

2. Tipattoman hyötyjä on vaikea huomata.

Tipattoman hyödyt huomatakseen ei tarvitse mennä labrakokeisiin.  Vaikutukset ovat niin konkreettisia, että jokainen tuntee ne jo ensimmäisellä tipattomalla viikolla. Olo on reippaampi ja kevyempi, unen laatu ja keskittymiskyky paranevat. Fyysinen kunto nousee kohisten.

Tipaton säästää lisäksi aikaa ja rahaa. Harva tulee laskeneeksi, kuinka paljon rahaa alkoholiin kuluu kuukaudessa tai vuodessa. Tipattoman viettäjät ehtivät myös panostaa uusilla tavoilla aikaan ystävien, perheen ja kumppanin kanssa. 

3. Tipatonta tarvitsevat vain ne, joilla on alkoholiongelma.

Ei pidä paikkaansa. Tipattomasta hyötyy jokainen alkoholia nauttiva – myös kohtuukäyttäjä. Tipatonta vietetään eri ikä- ja yhteiskuntaluokissa niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Tipatonta voi verrata laihduttamiseen. Moni täysin normaalipainoinen haluaa välillä miettiä ruokavaliotaan, vaikka hänellä ei olisikaan ongelmia painon kanssa. Sama koskee suhdetta alkoholiin.

4. Kuukauden tipattomuus on maksalle vain teennäinen ja jopa haitallinen tauko.

Alkoholia runsaasti käyttävillä maksa-arvot nousevat hälyttävästi eikä alkoholi ole pieninäkään määrinä haitatonta maksalle. Kuukauden tauko antaa maksalle palautumisaikaa. Runsaasti juovalle kuukausi ei riitä palautumiseen, mutta haitallista se ei ole missään tapauksessa kenellekään. Jo kuukauden aikana alkoholin sietokyky laskee sen verran, että määrät – ja haitat – jäävät tauon jälkeen pienemmiksi.

5. Yhdellä kuukaudella ei ole merkitystä, jos alkoholinkäytön määrään ja tapaan ei tule pysyvää muutosta.

Jokainen asettaa omat Tipaton-tavoitteensa. Tipaton ei nimestään huolimatta tarkoita ehdotonta nollatoleranssia vaan alkoholinkulutuksen vähentäminenkin riittää. Monelle jo viikon tauko voi olla suuri saavutus.

Tipaton on mahdollisuus pysähtyä miettimään omaa suhdetta alkoholiin ja antaa elimistölle hengähdystauko. Kuukauden aikana ehtii huomata, onko alkoholista tullut turhan hallitseva osa elämää vai onko tilanne kunnossa. Niin tai näin, asiassa kuin asiassa on hyvä välillä pysähtyä punnitsemaan suhtautumistaan.

Toki tipattoman kuukauden positiiviset vaikutukset häviävät hiljalleen, jos palaa entiseen. Tipattoman vietolla ei voi perusteella itselleen 11 muun kuukauden juhlintaa. Jos helmikuussa jatkaa entiseen malliin, elimistö on helmikuun lopussa jo unohtanut tipattoman. Brittiläisen Tipaton tammikuu -kampanjan yhteydessä tehdyn tutkimuksen mukaan moni innostuu jatkamaan tipatonta yli tammikuun ja pitämään alkoholittomia jaksoja pitkin vuotta. Tällaisilla toistuvilla tipattomilla elämänlaatu ja jaksaminen kohenevat pysyvästi.

6. Jos korkki on kiinni tammikuun, helmikuussa vedetään kaksin käsin.

Harva kokee, että helmikuussa pitäisi juoda menetetty aika takaisin. Alkoholin sietokyky laskee kuukaudessa, joten määrät jäävät pikemminkin pienemmäksi tauon jälkeen. Eihän laihdutuskuuriakaan yleensä seuraa kuukauden syöpöttely, vaan pikemminkin saavutettu hyvä olotila pyritään säilyttämään.

7. Tipaton eristää sosiaalisesta elämästä.

Etkö keksi kavereiden kanssa tekemistä, kun ei voi mennä perinteiseen tapaan istumaan iltaa? Jäät siis kotiin? Tipattoman aikana ei ole tarkoitus kärvistellä yksin kotona. Baarissakin voi tilata hienon alkoholittoman drinkin ja nauttia illan lisäksi seuraavasta päivästä täysillä. Tipattomalla voi myös satsata vaikkapa uusiin harrastuksiin ystävien kanssa. Jos oman kaveriporukan tai työpaikan kahvitteluseuran haastaa mukaan, saa samalla itselleen tsemppaajia. Tipattoman ei tarvitse eristää vaan se voi myös yhdistää. 

8. Tipattoman aikana ei tarvitse selitellä alkoholista kieltäytymistä.

Moni tipattoman viettäjä kokee, että tammikuu on ainoa aika vuodesta, kun alkoholista kieltäytymistä ei tarvitse selitellä kenellekään. Uuden vuoden alku on monelle muutenkin elämäntaparemonttien aikaa.