Kohtaamisia sosiaalisessa mediassa
Järjestöjen somekoulutuksia vetävän Anne Lindforsin mielestä sosiaalinen media eli some on muuttanut järjestötoimintaa näkyvämmäksi, avoimemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi.
– Jos ihmistä kiinnostaa jokin aihealue, järjestön virallinen koti-sivu ei tarjoa hänelle useinkaan riittävästi tietoa. Somen avulla hän voi saada paljon paremman käsityksen vaikkapa yhdistyksen aktiivisuudesta ja siitä, minkälaisia tyyppejä on mukana toiminnassa. Hän voi pohtia, onko tämä minua varten. Some antaa järjestölle kasvot.
Somessa kannattaa olla, koska siellä ihmiset ovat muutenkin. 
– Some tarjoaa muun muassa mahdollisuuksia viestiä, vaikuttaa, kehittää vuorovaikutteista toimintaa ja ideoida, Lindfors luettelee.
Anne Lindfors on Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja sekä Väestöliiton varapuheenjohtaja. Hän toimii myös sosiaalisen median kouluttajana Viestintä-Piritta Oy:ssa.
Ei suin päin someen
Osa suomalaisista yhdistyksistä toimii somessa aktiivisesti, toiset vähemmän innokkaasti ja onpa niitäkin, jotka eivät ole lähteneet mukaan vielä lainkaan.
– Käytännössä paljon riippuu järjestön johtohenkilöistä. Joku saattaa esimerkiksi ajatella, että on liian kiireinen somettamaan – eikä ymmärrä, että todellisuudessa some voi tarjota tekemiseenkin uutta tehokkuutta. Aina ei ole esimerkiksi järkevää laatia virallista tiedotetta, jota kukaan ei lue, jos saman viestin saa somen kautta perille tarkemmin ja tehokkaammin.
Toiset saattavat arastella mukaan tuloa, koska pelkäävät, että tekevät somessa kuitenkin jonkin virheen ja aiheuttavat someskandaalin.
– Pahin virhe, jonka yhdistys voi somen kanssa tehdä, on jäädä sen ulkopuolelle.
Someen ei silti kannata rynnätä suin päin:
– Kannattaa ensiksi miettiä, mitkä ovat yhdistyksen tavoitteet, auttaako some niiden saavuttamisessa ja mitä kanavia kannattaa käyttää. Resurssejakin on syytä pohtia – mihin kaikkeen voimavarat riittävät.
Kanavissa on eroja
Kanavista ei ole pulaa. Some pitää sisällään laajan skaalan erilaisia alustoja ja palveluita, joilla kaikilla on omat ominaispiirteensä. Niiden kautta voi tavoittaa erilaisia kohderyhmiä.
Lindforsin mielestä Twitter sopii erityisesti vaikuttamiseen.
– Twitteristä ihmisiä löytyy rajoitettu määrä, mutta sen kautta on helppo tavoittaa erityisesti päät-täjät ja toimittajat. Twitter on ennen kaikkea lyhyttä asiaviestintää. Siinä, kuten muussakin somessa, tärkeää on vuorovaikutus, kommentointi ja jakaminen – twiittien välittäminen eteenpäin.
Facebook tulee lähelle perinteistä kotisivua, mutta se sopii sitä kevyempään viestintään. Sen kautta saa myös nopeasti tiedon perille vaikkapa muuttuneista tapahtumajärjestelyistä.
Facebookia voi käyttää yksisuuntaiseenkin viestintään, mutta myös siitä saa eniten irti vuorovaikutteisessa käytössä.
– Facebookiin voi luoda esimerkiksi suljettuja vertaisryhmiä. Tai ryhmissä voi suunnitella yhdessä tulevaa toimintaa, kerätä palautetta ja ideoita.
Entäpä ne kuuluisat tykkäykset – miten niitä oikein kalastellaan?
– Somea oppii somettamalla. Käytännössä oppii aika pian, mikä tyyli toimii, mihin ihmiset reagoivat. Yleisesti voisi sanoa, että hyviä keinoja ovat muun muassa oman persoonan mukaan laittaminen, ihmisten kuvat ja tarinat, kysymysten esittäminen, sekä rentous eli suhteellisen kevyt sisältö, jossa on mukana myös asiaa.
Kuva olisi kiva ylläri
Blogeissa asioita on mahdollisuus käsitellä pidemmin ja syvällisemmin kuin lyhyissä twiiteissä tai Facebook-päivityksissä. Monilla yhdistyksillä on nykyään vierailijablogi, jossa voi olla kirjoituksia vaikkapa eri työntekijöiltä ja poliitikoilta.
Blogit leviävät nykyään ennen kaikkea somejakojen perusteella. Jakoja tulee, jos blogeissa on mielenkiintoinen sisältö. Kovin moni järjestö ei ole vielä ottanut arsenaaliinsa kuvaviesteihin perustuvaa Instagramia.
– Sekin tarjoaisi kuitenkin paljon mahdollisuuksia. Kannattaa pohtia, jos vaikkapa joku yhdistyksen vapaaehtoinen kertoisi toiminnastaan Instagram-kuvien avulla, Lindfors vinkkaa.
Uusimpiin ja nopeasti levinneisiin sometulokkaisiin kuuluvat Periscope ja Snapchat, jotka on tarkoitettu erityisesti livevideolähetysten levittämiseen.
– Ne sopivat esimerkiksi tapahtumien ja luentojen välittämiseen, mutta toisaalta myös tarinankerrontaan ja fiiliksen esille tuomiseen.
Youtube on ehkä luontevin paikka videoille, jotka on tarkoitettu kestämään aikaa. Videot ylipäätään ovat tärkeässä roolissa ja nuorten kohdalla niiden merkitys korostuu entisestään. Videobloggaajat ja tubettajat voittavat nykyään suosiossa jo pop-tähdet.
Mihin some ei taivu?
Sopiiko some esimerkiksi vakavien asioiden, kuten sairauksien ja kuoleman, käsittelyyn?
– Ei ole asiaa, jota sosiaalisessa mediassa ei voitaisi käsitellä. Mutta kyse on tietenkin tasapainoilusta ja oikeasta tyylistä. Ja kun esimerkiksi kirjoittaa vakavista sairauksista – kuten meillä Pirkanmaan Syöpä-yhdistyksessä tehdään – niin täytyy olla tarkka siitä, että pitäytyy vain lääketieteelliseen tutkimukseen perustuviin faktoihin.
Sitten on tietenkin asioita, joista tietää jo etukäteen, että ne synnyttävät häiriköintiä ja vihapuhetta. Kannattaako esimerkiksi rasismia vastustavan yhdistyksen mennä someen? Tai onko järkeä tarjota kaikille kommentointimahdollisuuksia?
– Kannattaa mennä, sillä some on kuitenkin se paikka, missä ihmiset ovat ja missä vaikutetaan. Kommentointimahdollisuus ja vuorovaikutus ovat somen keskeisiä ominaisuuksia, mutta toki niitä voi poikkeustilanteessa myös rajoittaa.
Monenlaisia kohtaamisia
Lindforsin mielestä EHYT ry on ottanut somen hyvin haltuun.
– EHYT on läsnä monessa eri kanavassa ja se käyttää niiden mahdollisuuksia taitavasti. Järjestö osaa puhutella hyvin esimerkiksi nuoria. Mieleeni on jäänyt erityisesti Instagramissa seikkaileva, rankan nuoruuden kokenut Joloponi, joka saa flashbackeja eri tapahtumista.
Vaan jos joku vieläkin vänkää vastaan, että eivät ne kohtaamiset somessa vastaa kohtaamisia kasvotusten?
– Eivät vastaakaan. Mutta somen kautta voi tavoittaa hyvin paljon ihmisiä, joita ei muuten tavoittaisi. Ja kohtaaminen somessa voi johtaa myös kohtaamiseen kasvotusten, Anne Lindfors korostaa.
Teksti: Matti Välimäki, kuvat: Henna Ryynänen
