Läsnäolo ja kuunteleminen suojaavat lasten kasvua

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Kuuntele ensin -kampanja tarjoaa vuoden 2022 jokaisena kuukautena tukimateriaalia läsnä olevan ja vuorovaikutusta tukevan vanhemmuuden tueksi. Vanhemmuuden tukeminen on erittäin tehokas keino ehkäistä lasten myöhempää riskikäyttäytymistä, kuten päihdekokeiluja.
”On vahvaa näyttöä siitä, kuinka vanhemmat ja perheet voivat suojata lapsia ja nuoria monenlaisilta riskeiltä. Esimerkiksi lämmin ja oikea-aikainen kehu ja onnistumisten huomioiminen on tehokas tapa vaikuttaa lapsen käytökseen. Selkeät säännöt ja rajat sekä ennen kaikkea avoin ja lämmin kommunikaatio ovat myös hyvän vanhemmuuden peruspilareita,” sanoo EHYT ry:n järjestöasiantuntija Soile Törrönen.
Tutkimusten mukaan lasten kasvua tukee lämmin, kuunteleva ja osallistuva, lapsen itsenäisyyttä kunnioittava, mutta selkeät säännöt ja rajat asettava vanhemmuus. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry nostaa tänä vuonna esiin hyvän ja lämpimän vanhemmuuden tärkeyttä Kuuntele ensin -kampanjallaan. Vanhemmuustaitojen tukeminen on tehokas tapa ehkäistä myös mahdollisia tulevia päihdeongelmia.
Aktiivinen kuuntelu, turvalliset tavat käyttää älylaitteita, kehuminen, kärsivällisyys, liikkuminen, rutiinit, yhteinen tekeminen, kiintymyksen osoittaminen, yhdessä leikkiminen ja mielekkään tekemisen mahdollistaminen ovat kaikki tärkeitä hyvän vanhemmuuden käytäntöjä. Kuuntele ensin -kampanja kiinnittää vuoden 2022 jokaisena kuukautena huomiota yhteen näistä teemoista.
”Perhearjessa näitä vanhemmuuden ulottuvuuksia voi vahvistaa monin pienin teoin. Lapsen tarpeiden, ajatusten ja tunteiden kuuntelu ei aina ole kiireisessä arjessa helppoa. Se on kuitenkin lapsen kasvun tukemisen perusta”, jatkaa Törrönen.
Läpi vuoden levitettävissä julisteissa, videoissa ja viesteissä pyritään antamaan selkeitä ja helppoja vinkkejä tämän toteuttamiseksi kasvatustyön arjessa.
Kampanjan viesti on, että vanhemman läsnäolo ja lämmin vuorovaikutus kannattelevat lapsen kasvua ja kehitystä. Nämä ovat ratkaisevia tekijöitä nuoruuden päihdekokeiluiden ehkäisyssä.
Kuuntele ensin -kampanja EHYTin sosiaalisen median kanavilla sekä verkkosivuilla 25.1. – 31.12.2022. ”Listen First” on YK:n huumausaine- ja rikosasioidentoimiston (UNODC) kampanja onnellisuuden, turvallisuuden ja huolenpidon vahvistamiseksi perheissä. Lisätietoa ja oheismateriaalia: www.unodc.org/listenfirst
#ListenFirst #KuunteleEnsin
Tilaa julistesarja

Kuuntele ensin julisteet 12 kpl
Tutustu ja lataa kampanjajulisteet

Kuuntele ensin: Aktiivisen kuuntelun tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Informaation tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Kehun ja kannustamisen tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Kiintymyksen osoittamisen tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Kärsivällisyyden tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Leikin tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Liikkumisen tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Osallistumisen tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Rajojen asettamisen tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Rutiinien tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Tekemisen tiede -juliste (pdf)

Kuuntele ensin: Yhdessä tekemisen tiede -juliste (pdf)
Tutustu kampanjavideoihin

Kuuntele ensin: Aktiivisen kuuntelun tiede (video)

Kuuntele ensin: Informaation tiede (video)

Kuuntele ensin: Kehun ja kannustamisen tiede (video)

Kuuntele ensin: Kiintymyksen osoittamisen tiede (video)

Kuuntele ensin: Kärsivällisyyden tiede (video)

Kuuntele ensin: Leikin tiede (video)

Kuuntele ensin: Liikkumisen tiede (video)

Kuuntele ensin: Osallistumisen tiede (video)

Kuuntele ensin: Rajojen asettamisen tiede (video)

Kuuntele ensin: Rutiinien tiede (video)

Kuuntele ensin: Tekemisen tiede (video)
