Kuuntele aikuinen! – tuhannet nuoret tuovat mielipiteensä esiin
![Koriste.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2015/08/tiedote_liitutaulu.jpg)
Vaalikeskustelun alla nostetaan esiin myös ammattiin opiskelevien mielipiteet. Arjen Ammattilaiset –hankkeen projektipäällikköMerit Lindénin mukaan kuvitelma vetelistä nuorista on täysin väärä. Tätä tukee myös hankkeen yhteydessä tehty selvitys ”Mun mielestä tää pitäis julkasta jonnekin”:
– Ammattiin opiskelevien mielipide jää usein huomiotta. Oletetaan että heitä ei kiinnosta tai he eivät halua vaikuttaa. Näin ei kuitenkaan ole. Selvityksemme mukaan nuoret ovat kiinnostuneita vaikuttamaan, osallistumaan keskusteluun ja myös astumaan itse vaikuttajien joukkoon, toteaa Lindén.
Amis-vaaleissa uskalletaan puhua hyvinvoinnista
Seinäjoella 16. huhtikuuta järjestettävät Nuorisotyöpäivien kohokohta on suuri OsallisuusChat, jossa tuhannet nuoret puhuvat vaikuttamisesta, äänestämisestä ja vaikuttamisesta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Chatissa käsitellään Amis-vaalikyselyn tuloksia, joita kerätään kevään aikana nuorilta sekä nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneilta aikuisilta. Kyselyssä voi antaa mielipiteensä ammattiin opiskelevien koulunkäyntiin liittyvistä kysymyksistä, kuten lähiopetuksen määrästä ja opiskelijatoiminnan sisällöstä.
Seinäjoen Nuorisotyöpäivien OsallistuusChattiin odotetaan tuhansia nuoria keskustelemaan hyvinvointiin vaikuttavista aiheista. Chat järjestetään EHYT ry:n ja Suomen Nuorisotyö Allianssin yhteistyönä.
Amis-vaalikysely sekä lisätietoa kampanjasta löytyy osoitteesta www.amikset.fi. Kampanja näkyy myös sosiaalisessa mediassa, osoitteessa www.facebook.com/amikset.
Lisätiedot:
Merit Lindén
Projektipäällikkö, AMIS – Arjen Ammattilaiset –hanke, EHYT ry
p. 050 366 5112
Katso myös
![Tekoälyllä tehty mustavalkoinen kuva jossa ovan suussa on postin tuomia viinilaatikoita. Ovelta ulospäin juoksee ylivalaistu lapsen hahmo.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2024/06/nakymattomat-lapset-alkoholin-kotiinkuljetus-233x176.jpg)
Järjestöt: Loma ei tarkoita kaikille lapsille mukavaa aikaa perheen kanssa
18.06.2024![Ihmisiä kesällä Helsingin keskustassa.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2022/08/RJT-1931548_original-233x176.jpg)
Alkoholi luultua suurempi tappaja Suomessa: Vuodessa katoaa 37 000 elinvuotta alkoholiperäisistä syistä
22.05.2024![Nuori katsoo kameraan puhelin kädessään.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2024/05/hakematta-paras-tytto-ja-puhelin-233x176.png)