Yhteinen aika ravitsee ja vahvistaa perheitä
Vauhdikas arki saa helposti yliotteen kaikkein pärjäävimmästäkin perheestä – varsinkin näin joulun alla. Ylimääräisistä menoista ja hoidettavista asioista tulee kuormaa, joka vaikeuttaa arkista läsnäoloa ja yhdessäoloa. Kulunut vuosi on voinut myös tuoda taloushuolia perheeseen tai oma elämänhallinta tai lasten pärjääminen voi pohdituttaa. Lähes kaikilla perheillä on vaikeuksia, joskus pieniä, joskus isoja.
Kaikilla perheillä on kuitenkin myös voimavaroja: esimerkiksi yhdessäolo perheenjäsenten ja muiden perheiden kanssa tukee jaksamista ja pärjäämistä. Vanha kansakin jo tiesi, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Sama pätee myös toisinpäin: kun ymmärrämme muiden perheiden kamppailevan samankaltaisten huolien kanssa, niitä on usein helpompi kantaa.
EHYTin uusi Perustana Perhe –toiminta perustuu näihin ajatuksiin: kaikki perheet voivat vahvistua ja parantaa yhteenkuuluvuuden tunnettaan, oppia uusia perhearjen taitoja ja saada vertaistukea muilta perheiltä. Perustana perhe –ryhmien pilotointi käynnistyi marraskuun aikana eri puolilla Suomea. Eri taustoista tulevat perheet kokoontuivat neljänä arki-iltana kahden tunnin tapaamisiin, joissa sekä vanhemmille että lapsille oli omaa ohjelmaa. Perheillä oli myös aikaa harjoitella erikseen uusia taitoja ja vahvistaa omia voimavarojaan leikin varjolla.
Vanhemmat pohtivat keskenään keskustelun ja toiminnallisten harjoitusten avulla esimerkiksi arkisen vuorovaikutuksen solmukohtia, perheiden arkirytmiä, lasten kannustamisen tärkeyttä tai rajojen asettamista. Ryhmissä käsitellään teemoja, jotka kaikki tunnistavat ja kokevat tarpeellisiksi. Lasten ryhmätapaamisissa vahvistetaan lasten sosiaalisia taitoja leikin avulla. Tärkeää on ilo ja mukava yhdessäolo toisten lasten kanssa.
Perheen yhteisissä hetkissä tärkeää on kuuntelu ja toisten ymmärtäminen. Kun perheen vuorovaikutus vahvistuu ja ymmärrys sen jäsenten välillä kasvaa, perheistä tulee vahvempia. Vahvuus voi näkyä siten, että lapset pärjäävät entistä paremmin, jos heille tulee vaikeuksia. Yhdessä vietetty aika myös suojaa lapsia tulevaisuuden riskikäyttäytymiseltä.
Syksyn Perustana Perhe -ryhmämallin kokeilusta on käynyt ilmi, kuinka tarpeellisia vertaistapaamiset ja ajatusten jakaminen muiden vanhempien kanssa on. Huolenaiheet jaksamisesta, rahasta tai ympäristön epävakaasta tilanteesta ovat yhteisiä. Samoin on jaettu toiveet sujuvasta perhearjesta, opiskelusta, työstä ja lasten hyvästä tulevaisuudesta. Lähes kaikki ryhmiin osallistuneet, 8-13-vuotiaiden lasten perheet suosittelevat toimintaa muillekin. Palautteissa nousi myös esille, kuinka arvokkaana koettiin myös lasten kanssa vietetty mukava yhteinen aika ja keskustelut – tämä keskittynyt yhdessäolo kun niin helposti karkaa arjen kiireiden ja huolien alle.
Arjessa olisi hyvä muistaa, kuinka tärkeää on keskustella yhteisesti lasten kanssa siitä, mitkä asiat mietityttävät tai huolestuttavat. Puhuminen itsessään on helpottavaa, mutta tärkeää on myös vain viettää aikaa yhdessä ja olla läsnä: tehdä yhdessä arkisia asioita, joista kaikki tykkäävät, kuten vaikka leikkiä tai liikkua.
Millaista yhteistä perheaikaa teidän perheessänne voitaisiin viettää joulukiireiden lomassa tänään, huomenna tai ensi viikonloppuna?
EHYTin Perustana perhe -hanke käynnistyi 2024 alussa STEAn rahoittamana. Hankkeen tavoitteena on pilotoida ja kehittää ehkäisevän päihdetyön perheinterventiomalli Suomessa asuville perheille sopivaksi. Kaikille perheille suunnattu malli on alun perin kehitetty YK:n huumeiden ehkäisystä vastaavassa virastossa UNODCissa.