Tuutori ryhmähengen ja hyvinvoinnin tukijana
Tuutorilla on merkittävä rooli uusien opiskelijoiden tutustuttamisessa korkeakoulumaailmaan ja sen toimintatapoihin. Tuutori myös tukee ryhmäytymistä ja huolehtii siitä, että uudet opiskelijat pääsevät osaksi opiskelijayhteisöä. Korona-aikana yhteisöllisyyden rakentamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Alkusyksystä korkeakoulupaikkakuntien kaduilla, kuppiloissa ja kirjastoissa näkyy aikuisten ryhmiä, joista yksi tai kaksi on pukeutunut värikkäisiin haalareihin ja näyttää ohjaavan ryhmää. Uusien opiskelijoiden ryhmä tuutoreineen on lähtenyt kierrokselle tutustumaan uuteen opiskelukaupunkiin ja myös tutustumaan toisiinsa.
Kuluvan syksyn polttavin puheenaihe on ollut uusien opiskelijoiden kiinnittyminen opiskelijayhteisöön, kun kursseja pidetään etänä ja uusien opiskelijoiden tapahtumia on peruttu tai siirretty virtuaalisiksi koronavirusepidemian vuoksi. Epidemia on haastanut korkeakouluyhteisöt miettimään keinoja, joilla uusien opiskelijoiden kiinnittymistä voidaan tukea.
Ympäri Suomea löytyykin esimerkkejä keinoista, joilla tuutoritoimintaa on voitu siirtää myös verkossa tapahtuvaksi. Tuutoriryhmät ovat myös usein pieniä, yleensä 10-20 hengen kokoisia, mikä onneksi mahdollistaa ryhmän fyysisen tapaamisen ja turvavälien pitämisen.
Mitä on tuutorointi?
Tuutoroinnilla tarkoitetaan käytäntöä, jossa opettaja tai edistyneempi opiskelija opastaa ja ohjaa uusia opiskelijoita. Korkeakoulumaailmassa yleisimmin tunnettu tuutoroinnin muoto on vertaistuutorointi tai opiskelijatuutorointi, jossa vanhemmat opiskelijat opastavat uusia opiskelijoita. Tuutoreista käytetään myös korkeakoulukohtaisesti erilaisia nimityksiä, kuten esimerkiksi pienryhmäohjaaja tai isohenkilö.
Käytännössä opiskelijatuutorit ohjaavat uusien opiskelijoiden ryhmiä ja perehdyttävät nämä opiskelijaelämän käytännön asioihin, kuten tutustuttavat kampukseen, opiskelukaupunkiin ja opiskelijalle tarpeellisiin palveluihin.
Näiden lisäksi tuutorit auttavat uudet opiskelijat osaksi opiskelijayhteisöä järjestämällä ohjelmaa uusille opiskelijoille ja näyttämällä, millaisia vapaa-ajan toiminnan mahdollisuuksia paikallinen opiskelijaelämä tarjoaa. Tuutori voi myös kertoa mitkä opiskeluvinkit ovat toimineet juuri hänelle. Tuutorointikauden kesto vaihtelee korkeakoulukohtaisesti muutamasta viikosta koko ensimmäiseen opiskeluvuoteen.
Ryhmään kuulumisen tunne tukee hyvinvointia
Useat tutkimukset (esim. YTHS 2017, OTUS 2012) ovat osoittaneet, että yhteisöön kiinnittyminen tukee opiskelua ja opiskelijan hyvinvointia. Ensimmäinen ryhmä, jonka uusi opiskelija kohtaa, on juurikin oma tuutoriryhmä, eli opiskelijatuutorin ohjaama uusien opiskelijoiden ryhmä. Tuutorilla onkin suuri vaikutus uusiin opiskelijoihin.
Tuutori paitsi opastaa korkeakoulumaailmaan, myös näyttää mallia siitä, miten juuri tällä opiskelualalla toimitaan ja miten täällä pääsee mukaan ryhmiin ja yhteisön jäseneksi. Ei ole yhdentekevää, millaisia vapaa-ajan aktiviteetteja tuutori esittelee ryhmälleen tai millaisin keinoin tuutori tukee uusien opiskelijoiden ryhmäytymistä.
Korona-aikana on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että poikkeuksellisista olosuhteista ja etäopinnoista huolimatta kukin opiskelija löytää paikkansa korkeakouluyhteisössä.
Miten tuutori voi tukea ryhmäytymistä?
Olennaista ryhmähengen syntymisessä on ryhmän turvallinen ilmapiiri. Hyvässä ryhmässä jokainen sen jäsen voi olla oma itsensä ilman pelkoa kiusatuksi tai ulos suljetuksi tulemisesta ja ilman tarvetta esittää jotain roolia selviytymiskeinona.
Konkreettinen esimerkki tästä on vaikkapa suhtautuminen alkoholin käyttöön: 10% opiskelijoista ei käytä lainkaan päihteitä ja 50% opiskelijoista kokee sosiaalista painetta käyttää alkoholia. Jos tutustuminen toteutetaan yhdessä päihtymällä tai tutustumisen kiinteänä osana on paine käyttää alkoholia, jätetään osa uusien opiskelijoiden joukosta aina automaattisesti ryhmän ulkopuolelle.
Hyvä tuutori suunnittelee ja toteuttaa sellaisia tutustumisharjoitteita, joihin jokainen uusi opiskelija voi osallistua omana itsenään.
Korkeakouluopiskelijoille suunnattu EHYTin ja Nyytin yhteinen KUPLA-hanke kysyi someseuraajiltaan elokuussa hyviksi havaittuja keinoja ryhmäytymisen tukemiseen. Parhaat vinkit olivat sellaisia, että niitä pystyi soveltamaan paitsi kasvokkaisissa tapahtumissa, myös etänä.
- Tuutorit huomioivat myös introvertit ja hiljaiset opiskelijat, ja osaavat lukea eri tilanteita
- Toiminta, joka on jotain muutakin kuin perinteisiä baaribileitä ja huomioisi kaikki opiskelijat
- Monipuoliset tapahtumat
- Ryhmän ehdoilla meneminen
- Säännöllinen toiminta
- Yhteinen tekeminen ja tutustumista edistävät harjoitteet
Kuten vinkeistä voi huomata, tärkeintä on mahdollistaa ihmisten aito kohtaaminen ja yhdessäolo.
KUPLA – opiskelijat päihdekulttuurin uudistajina on EHYT ry:n ja Nyyti ry:n korkeakouluihin suunnattu yhteishanke, joka tukee korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä, vahvistaa korkeakouluyhteisöjen valmiuksia päihdehaittojen ehkäisyyn sekä edistää yhteisöllistä ja saavutettavaa opiskelukulttuuria.