Tipetipe tiptap eli joulun opetus
Myös ihmiset heittäytyvät hyödyttömiksi, valvovat öitä syöden ja makaavat päiviä pyjamassa. Joululaulut summaavat sanoman: lala lallallaa ja tipetipe tiptap.
Tämä on poikkeuksellista yhteiskunnassa, joka kehottaa jäseniään yhä suurempaan tuottavuuteen, kurinalaisuuteen, pidempiin työuriin ja matalampaan palkkatasoon. Joulu on klassinen karnevaali. Karnevaalissa arjen ihanteet käännetään iloisesti nurin ja hypätään elämän kehollisen ja lihallisen puolen valtaan, mitä muulloin säädellään tiukasti. Karnevaalille ominaista on myös sen sosiaalisuus. Iloinen tuhlaus ja hyödyttömyys ovat merkityksellisiä vain yhdessä koettuina. Tästä syystä joulu on yhdessäolon juhlaa: elämän kehollisuus ja lihallisuus yhdistää meitä toisiimme lujemmin ja välittömämmin kuin mikään abstrakti filosofia.
Karnevaalihenki pistää myös juomaan. Joulu on Alkon huippusesonki, ja esimerkiksi punaviinien myynti kasvaa 430% ja kalliimpien konjakkien myynti 780% normaaliaikaan verrattuna. Silti joulua ei pidetä varsinaisena biletysjuhlana niin kuin vappua tai juhannusta. Syynä on, että jouluna tehdään paljon muutakin kuin juodaan. Joulunajan lallallaa ja tipetipe rohkaisevat kyllä juomaan, mutta samalla ne kytkevät ihmisiä toisiinsa muillakin kanavilla kuin vain alkoholilla. Juodaan lientä, mutta myös syödään paistia ja leikitellään kuusen alla.
Vahva jouluperinne on myös joulunajan karnevaalisten piirteiden paheksunta. Paheksujien mukaan hulina häivyttää joulun henkilökohtaisen viestin, tekee yhdessäolosta elostelua ja on vastentahtoisen pakonomaista ja/tai valitettavan epäekologista. Joulutouhu siis vie ihmiset liian kauas yksilökeskeisestä, kurinalaisesta ja hiljaisesta arjesta sekä sen ihanteista. Paheksujilta jää kuitenkin huomaamatta, että juuri tätä varten karnevaalit ovat olemassa ‒ niin karnevaalien kuuluukin tehdä.
Paheksunnan sijaan on syytä hiljentyä miettimään, miksi ihmisillä on niin suuri karnevaalien tarve. Karnevaali on vuosisatoja vanha keskiaikainen kulttuurimuoto. Vaikka elämme muuten varsin toisenlaisessa maailmassa kuin 1700-luvulla, niin karnevaaliperinteet ovat muuttuneet yllättävän vähän. Mitä tämä kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista? Eniten sitä, että arkielämä ei suo meille 2010-luvun myöhäismodernissa yhteiskunnassa juuri enempää mahdollisuuksia hauskaan, iloiseen ja suorittamisesta vapaaseen yhdessäoloon kuin 1700-luvun savupirteissä. Pikemminkin yhdessäolon paikkoja ja muotoja on kilpailukykyä, yksilöllisyyttä ja kurinalaisuutta korostavassa yhteiskunnassa yhä vähemmän. Tästä syystä karnevaalien tarve kasvaa, ja sen myötä karnevaaliset käytännöt. Joulun lisäksi tämä näkyy esimerkiksi festareilla, urheilutapahtumissa ja ruotsinlaivoilla.
Joululla on selkeä opetus. Me emme kaipaa enempää kurinalaisuutta, yksilökeskeisyyttä tai kilpailukykyä. Me kaipaamme enemmän siltoja toistemme luo. Me kaipaamme toisia ihmisiä. Jos emme halua jättää tätä pelkkien karnevaalien varaan, meidän pitää järjestää asia jotenkin toisin. Mahtava joululahja koko kansalle olisi saada opiskella ja harjoitella kouluissa sosiaalisia taitoja ja yhdessäoloa siinä, missä luku- ja laskutaitojakin. Jos joulun ohimenevä karnevaali kelpuutetaan kansantalouden mittariksi, eivätkö silloin yhdessäoloon ympäri vuoden satsatut resurssit ole vielä kestävämpi indikaattori kasvu-uralle?
Hauskaa joulua kaikille.
Antti Maunu
Erityissuunnittelija, EHYT ry
