Takarivin pojille
Olet toistuvasti saanut kuulla, miten väärin olet tehnyt, kuinka surkeasti suoriutunut ja mikä kaikki sinun toiminnassasi on pielessä. Omalta paikaltasi, takarivin pulpetista olet kuunnellut palautteen ja huudahtanut jotain takaisin. Näytä niille, äläkä vaan anna heikkouden näkyä, sanoo pieni ääni pääsi sisällä. Ja ethän sinä antanut. Pidit pokan ja säilytit kasvosi.
Montako kertaa olet kuullut kehuja päättyvän kouluvuoden aikana? Moniko opettaja on antanut hyvää palautetta? Entä oletko saanut kuulla sitä kavereiden suusta? Tiedäthän, että sinä olet taitava ja hyvä sellaisena kuin olet. Osaat monia asioita riittävän hyvin ja tiettyjä juttuja paremmin kuin kukaan. Tiedät sen itsekin, vaikka välillä tuntuu, etteivät muut sitä näe. On epäreilua ja väärin kuulla jatkuvasti moitteita omasta toiminnasta tai jäädä luokassa ahkerasti viittaavien varjoon. Välillä voi tuntua arvottomalta. Siltä, ettei kukaan huomaa itseä. Tulee jopa halu herättää huomiota vähän typerälläkin käytöksellä tai tekemällä vitsiä asioista, jotka eivät itseä kiinnosta. Vitsailija tai häirikkö – niin osa sinut tuntee. Mutta eihän se ole kaikki, minkä vuoksi sinut kannattaa tuntea.
Olet huipputyyppi. Olet huipputyyppi siitä huolimatta, ettet osaa derivoida täydellisesti tai Moldovan pääkaupungin nimi ei jää sinulle päähän. Olet sellainen kuin olet, vaikkei se aina tunnu helpolta ja joskus tuntuu, ettei kukaan tunne sinua oikeasti. Valitettavasti se tunne säilyy monilla aikuisenakin. Se on elämää. Ja siitäkin huolimatta elämä voi tuntua hyvältä.
Haloo Helsingin kappaleessa lauletaan:
Nyt hihnalle laukku
Ja viimeinen kuppi naamaan
Kohta pilvien päältä
Voin muistaa tämän maan
Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
Mä menen minne sattuma johtaa
Sinä siellä takarivissä. Sinulla on edessäsi iso etappi unelmien, vastoinkäymisten ja hyvien sattumusten keskellä. Tärkeintä matkallasi on luottamus. Älä pelkää mitä eteen tulee, vaan luota. Luota, että kaikki vielä järjestyy. Luota, että opit ymmärtämään sekä itseäsi että muita. Luota, että elämä kantaa ja sattuma johtaa. Antoisaa matkaa!