Neljä toivetta uudelle peliyhtiölle
Ensimmäinen toiveeni liittyy pelaamisen määrään. Uuteen Veikkaukseen kohdistuu paljon odotuksia rahapelituotoista ja niiden kasvattamisesta. Vaikka Suomessa tuotot käytetään hyviin tarkoituksiin, toivon, että pelihaittojen ehkäisy asetettaisiin tuottojen kasvattamisen edelle. Olemmehan jo Euroopan ykkönen rahapelikulutuksessa. Voi hyvällä syyllä kysyä, pitääkö pelaamisen määrää enää tästä kasvattaa.
Toisena toiveena on, että Veikkaus parantaisi pelaajien ymmärrystä peleistä ja mahdollisuuksia hallita omaa pelaamistaan. Pelkkä palautusprosentin tai voittojen määrän kertominen ei riitä rahapelisivistyksen synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Noin 40 prosenttia kaikesta rahapelaamisesta tapahtuu internetissä. Nettirahapelissä yhtiö voi seurata hyvin tarkkaan pelaajan käyttäytymistä. Uudella yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet tarjota pelaajalle tietoja ja välineitä, joilla hallita omaa pelaamista entistä paremmin.
Kolmanneksi toivon, että Veikkaus panostaa rahapelien ikärajavalvontaan. Eli valvoo pelien sijoituspaikkoja ja kouluttaa asiamiehiä huolehtimaan valvonnasta. Lasten ja nuorten rahapelaamisen haittojen ehkäisyssä on vielä runsaasti tekemistä. Vaikka alaikäisten rahapelaaminen on vähentynyt, ikäraja tarkastetaan pelipaikoissa masentavan harvoin.
Uusi arpajaislaki velvoittaa entistä tarkempaan rahapelihaittojen seurantaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa jo tammikuussa Rahapelikysely 2016 -seurantatutkimuksen, jolla arvioidaan rahapelaamista, rahapeliyhtiöiden markkinointia ja mahdollisia haittoja. Toivottavasti saamme tästä tutkimuksesta pohjan seurata arpajaislain velvoitteiden toteutumista sekä sitä, onnistuvatko laki ja uusi yhtiö vähentämään rahapelihaittoja.
Neljäs toiveeni on, että saamme uudelta peliyhtiöltä dataa pelaajien käyttäytymisestä. Tarvitsemme sitä rahapelihaittojen ehkäisyn kehittämisessä.
En ole ainoa, joka kasaa uudelle Veikkaukselle haasteita rahapelihaittojen ehkäisystä. Arpajaislaki velvoittaa Veikkauksen paitsi ehkäisemään rahapelistä aiheutuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haittoja myös vähentämään niitä. Paineita haittojen ehkäisyyn on myös yhtiön johdolla, jonka palkkausta pitäisi lain perustelujen mukaan sitoa siihen, miten rahapelihaittojen ehkäisyssä onnistutaan.
Jännityksellä jään odottamaan uuden yhtiön ensimmäisiä avauksia rahapelihaittojen ehkäisemiseksi.