Lukiolainen tarvitsee aikuisilta ymmärrystä
Aloitin lukion viime syksynä ja ensimmäinen vuoteni on mennyt ihan hyvin. On ollut ala- ja ylämäkiä. Huomasin, että lukion vikoja jaksoja kohden motivaationi alkoi hiipua ja mieleni väsyä. Lintsailin tunneilta ja jouduin välillä korvailemaan poissa-olojani. En kuitenkaan koskaan jättänyt koetta tekemättä, läpikin ne menivät.
Nuoren onnistuminen riippuu myös siitä, miten opettajat ja muut aikuiset sitä tukevat. Nuori ei tule pärjäämään, jos kaikki vastuu laitetaan hänelle tai jos hänelle ei anneta sitä lainkaan. Kuten monessa muussakin asiassa tässäkin on kultainen keskitie. Jokainen voi kantaa sen verran vastuuta, kun kerrallaan kykenee. Veikkaisin kuitenkin, että usealla nuorella se määrä on aika lailla sama.
Tuki ja kannustus on tietenkin tervetullutta niin kotona kuin koulussa. Turha hössötys voi kuitenkin hermostuttaa ja ärsyttää nuorta. Uskon, että olemme nyt jo sen verran kypsiä, että jos apua tarvitsee niin sitä osaa myös pyytää. Onhan lukiossa paljon ihmisiä, keille voi mennä juttelemaan: opot, ryhmänohjaajat, omat ystävät, opettajat tai vaikka kuraattori. Omasta kokemuksestani tiedän, että apua saa tarvittaessa. Opon kanssa olen sopinut paljon asioita ja jos tarvitsen apua jossain asiassa, menen yleensä ensimmäiseksi häneltä kysymään. Olen esimerkiksi puhunut lukio-opintojeni pidentämistä hänen kanssaan. Opo on ollut erittäin ymmärtäväinen eikä ole painostanut rehkimään liikaa.
Se, mitä nuori tarvitsee opettajiltaan, vanhemmiltaan ja kaikilta aikuisilta, on ymmärrys. Aina kaikille asioille ei ole suurempaa syytä eikä silloin selittelyjä tulisi kakistella opiskelijasta ulos. Toka vuosi tulee olemaan todennäköisesti jokaiselle lukiolaiselle haastava ja toivon, että aikuiset ymmärtävät sen. Jatkuvan paineen alla on vaikea antaa parasta itsestään. Tasainen tuki ja huolenpito vanhemmilta ja opettajilta riittää pitämään opiskelijan oikeilla raiteilla.
