Lehmät rahapelikeskustelun ojassa
EU komissio on pelimonopolin menettämisen uhkan lähtöpiste. EU:lla on oma lehmä ojassa siinä, että talousunionina se pyrkii edistämään vapaata kauppaa alueellaan ja monopoli ei sitä ole. Rahapelit ovat poikkeus sääntöön, koska niihin liittyy erilaisia kansallisia haittoja: rikollista toimintaa ja peliongelmia. Siksi jäsenmaat saavat luvan järjestää rahapelit parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan järjestelmä osoittaa huomioivansa kansalliset haitat. EU on viimeksi 2013 ilmaissut Suomelle, että tuottojen meneminen hyvään tarkoitukseen ei tarkoita järjestelmän vastuullisuutta. Omat sotkut on siivottava.
Sisäministeriö osallistuu keskusteluun järjestelmäuudistuksen alullepanijana, koska nykyisten monopolitoimijoiden välille on alkanut muodostua kilpailua, minkä ei pitäisi monopolijärjestelmässä olla mahdollista. Sen tehtävä on pitää huolta, että järjestelmä pysyy EU:n asettamissa raameissa. Sisäministeriön lehmä rahapelikeskustelun ojassa on monopolin säilyttäminen tehtäviensä mukaisesti. Monopolioikeuden menettämisen seurauksena paineet verojen korotuksiin kasvaisivat, eikä kaikkia rahapelituotoilla rahoitettavia palveluja pystyttäisi ylläpitämään verorahoin. Perustelu on ajan poliittisen säästöpuheen mukainen.
Kotimaiset peliyhteisöt osallistuvat keskusteluun järjestelmän ja siten oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa. Perusteluina kuulee usein (1) yksinoikeusjärjestelmän ehkäisevän haittoja ja ne korostavat mielellään (2) tuottojen menemistä hyvään tarkoitukseen. Jälkimmäinen on järjestelmän kansansuosion perusta. Nämä kaksi toisistaan erillistä asiaa sekoittuvat helposti toisiinsa. Haitoista puhuttaessa peliyhteisöt kääntävät keskustelun mielummin rikollisuuden ehkäisyyn peliongelmien sijasta. Rikollisuuden ehkäisystä suomalaisen järjestelmän osalta on olemassa paljon hyvää näyttöä. Näyttö taas kiinnostaa EU:ta, kun se arvioi yksinoikeusjärjestelmän perusteita.
Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta ja perustelevat myös sillä olevan mahdollista rahoittaa kolmannen sektorin toimintaa lisenssimaksuin. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä. Suomessa on kansainvälisesti poikkeuksellisen tuottoisa rahapelimarkkina, jota kansainväliset peliyhtiöt mielellään lypsäisivät. Unibetin maajohtaja lupaili valtion kassaan jopa tuottojen kasvua lisenssijärjestelmällä. Se taas vaatisi pelaamisen lisäämistä. Rahapelaamisen määrä on yhteydessä pelihaittojen määrään.
Pelihaittatoimijat, joihin itsekin lukeudun, ovat jääneet keskustelussa kuulumattomiin. Myös meidän lehmämme ojassa on taloudellinen, pelihaittojen ehkäisy, tutkimus ja hoidon kehittäminen rahoitetaan monimuotoisin tavoin pelituotoista. Rahoitus ja siten pelihaittatoimijoiden tekemän työn asema on epävakaalla pohjalla. Tulevassa järjestelmäuudistuksessa pelihaittojen ehkäisyn ja hoidon asema olisi mahdollista vakiinnuttaa ja irrottaa peliyhtiöiden vaikutuspiiristä kokonaan. Pelihaittatoimijoiden kentällä on yleistä tietoa, että yksinoikeusjärjestelmän kyvystä ehkäistä peliongelmia ei ole olemassa tukevaa näyttöä. Yksinoikeusjärjestelmästä huolimatta peliongelmien määrä on korkea ja riskipelaajien määrä Suomessa kasvanut.
Peliongelmat toimivat poliittisessa keskustelussa keppihevosina. Kun seuraavan kerran EU luo kriittisen katseen Suomen yksinoikeusjärjestelmän perusteisiin, se ei löydä kolmea keskenään kilpailevaa monopolitoimijaa. Entä jos se löytäisi myös järjestelmän, jossa peliongelmat ja rahapelaamiseen liittyvät riskit otetaan vakavasti? Peliongelmiin olisi saatavilla hoitoa asuinpaikasta riippumatta, niiden ehkäisyyn olisi turvattu riittävät resurssit pelihaittojen määrän pienentämiseksi ja näiden kaikkien toimien vaikutuksista olisi esittää tukevaa tutkimusnäyttöä. Silloin voisi sanoa, että yksinoikeusjärjestelmä todella ehkäisee rahapeleistä aiheutuvia sosiaalisia haittoja.
