Korona-aika ei juuri muuttanut suomalaisten rahapelaamista – entä tulevaisuudessa?
Rahapelaaminen on pysynyt suurimmalla osalla samankaltaisena kuin ennen koronaa: nettipelaaminen ei ole juuri lisääntynyt vaikka kauppojen automaatit ovat olleet suljettuina. Viitteitä on kuitenkin pelaamisen kahtiajakautumisesta ja nettipokerin noususta.
Jo yli vuoden kestänyt koronaepidemia näkyy eri tavoin suomalaisten elämässä myös rahapelaamisessa. Rahapelien saatavuutta on rajoitettu historiallisella tavalla. Veikkauksen hajasijoitetut rahapeliautomaatit ja pelisalit suljettiin viime keväänä koko maassa ja ne ovat yhä osassa maata kiinni, koronatilanteen vakavuudesta riippuen.
Myös urheilutapahtumia ja -sarjoja on peruttu vaihtelevasti, mikä on vaikeuttanut merkittävästi urheiluvedonlyöntikohteiden saatavuutta. Lisäksi Veikkauksen nopearytmisten pelien päivä- ja kuukausikohtaisia tappiorajoja on alennettu koronan aiheuttaman poikkeustilanteen takia.
Miten nämä muutokset ovat vaikuttaneet suomalaisten rahapelaamiseen? Lyhyellä tähtäimellä vaikuttaa siltä, että yllättävän vähän: suosituimmat rahapelit ovat edelleen Veikkauksen lottopelejä, raaputusarpoja ja päivittäisiä arvontapelejä. Useimmilla rahapelaaminen on vuoden aikana pysynyt hallinnassa ja osalla jopa vähentynyt. Myös pelaamiseen käytetty rahamäärä on valtaosalla pysynyt samana kuin ennen koronaa.
Suurta ryntäystä nettipelaamiseen ei ole tapahtunut, mitä useat rahapelikentän toimijat (myös minä) ounastelivat rahapeliautomaattien sulkeuduttua.
Tulokset käyvät ilmi kahdesta nettikyselyistä, jotka teimme keväällä 2020 ja 2021. Kysely oli avoin ja siihen on saanut vastata kuka tahansa, joten tuloksia ei voi yleistää kaikkien pelaajien kokemuksiksi korona-ajasta. Tulosten tilastollista merkitsevyyttä ei myöskään ole selvitetty. Silti avovastaukset antavat mielenkiintoisen kurkistusaukon korona-ajan muuttuneisiin rahapelaamistapoihin ja -asenteisiin.
Muutoksistakin on viitteitä: osa rahapelaamisesta on siirtynyt nettiin ja myös ulkomaisille nettisivustoille:
”Ulkomaiset nettikasinot. Pelaan liikaa, hallinta on kadonnut etätyön aikana. En pelaa enää suomalaisia kolikkopelejä kuten ennen koska ne ovat kiinni. Pelaan ulkomaiselle vedonlyöntifirmalle netissä, mutta samalla määrällä kuin ennenkin”, kertoi yksi 2021 kyselyyn vastanneista.
Vaikuttaa myös siltä, että tilanne on polarisoitumassa eli osan vastaajista rahan- ja ajankäyttö on korona-aika muuttunut. Tämä on seurausta muun muassa siitä, että etätyö on yleistynyt voimakkaasti ja monet harrastusmahdollisuudet sulkeutuneet:
”Olen maannut sohvalla Netflixin ääressä ihan jäätäviä määriä, ja pelaillut siinä samalla. En aiemminkaan pelannut kuin nettikasinoilla, eli siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. Mutta tosi paljon enemmän olen aikaa kasinoilla viettänyt.”
19 prosenttia vastaajista kertoo käyttävänsä rahapelaamiseensa enemmän rahaa korona-aikana kuin ennen sitä ja 21 prosenttia vähemmän kuin ennen. Tässä on iso muutos verrattuna viimevuotiseen kyselyymme, jossa vain seitsemän prosenttia kertoi käyttäneensä poikkeustilan aikana enemmän rahaa rahapelaamiseen kuin ennen. Syitä tähän muutokseen voi etsiä ehkä koronan pitkittymisestä: koetut ongelmat ovat syventyneet ja rahapelaamisesta saatetaan hakea helpotusta korona-ahdistukseen.
Entä mitkä ovat koronan pitkäaikaiset vaikutukset rahapelaamiseen? Tässä vaiheessa voin vain esittää sivistyneitä arvauksia. Lidlin päätös poistaa rahapeliautomaatit kaupoistaan johtuu varmastikin monista eri syistä, mutta koronasulku on voinut olla yksi syy. Ketju on arvioinut automaatit tarpeettomaksi omissa kaupoissaan. On mielenkiintoista nähdä, miten kilpailijat vastaavat.
Kysyimme tämän kevään kyselyssä mielipiteitä siitä, pitäisikö Veikkauksen rahapeliautomaatit pitää suljettuina koronaepidemian jälkeen. Rahapelejä pelaavista 40 prosenttia (n=74) haluaisi pitää peliautomaatit suljettuina, 27 prosenttia (n=51) haluaisi avata ne uudestaan ja 21 prosenttia (n=40) ei osannut ottaa kantaa. Vastauksen “muu” valitsi yhdeksän prosenttia (n=17). Mielipidejakauma on hämmentävän samankaltainen kuin vuoden takaisessa kyselyssämme, eikä pitkittynyt sulku näytä vaikuttaneen mielipiteisiin.
Koronan hellittäessä rahapeliautomaatit oletettavasti avataan uudestaan. On tärkeää seurata ja tutkia niiden käyttöastetta ja sitä, miten pakollinen tunnistautuminen toimii.
Maailmalla puolestaan on puhuttu nettipokerin noususta, ja nettipokeri nousi esille myös tuoreimmassa kyselyssämme. Onko vuosikymmenen takainen nettipokeribuumi tulossa takaisin vai onko kyse vain koronaepidemiaan liittyvästä ilmiöstä?
Tuoreimman kyselyn aineisto kerättiin 16.2.–21.3.2021 yli 15-vuotiaille tarkoitetuilla avoimilla suomen- ja ruotsinkielisillä internetlomakkeilla. Kyselyyn vastasi 226 ihmistä. Kysely tehtiin yhteystyössä A-klinikkasäätiön, Helsingin yliopiston CEACGin ja Sosped-säätiön kanssa.