Kolme tuntia shakinpeluuta – syy huolestua lapsen kehityksestä?

Elämme vahvaa murroskautta, jossa kaksi sukupolvea kohtaa. Tilannetta voisi verrata rockmusiikin kuunteluun. Vuosikymmeniä sitten bändissä soittaminen ja kevyestä musiikista nauttiminen nähtiin turhana ja jopa kehitystä vaarantavana toimintana. Nyt 2010-luvulla suhtautuminen on aivan toisenlaista ja musiikin harrastamista pidetään elämää rikastuttavana.

Sama pätee pelaamiseen: Nuorille digitaaliset pelit ovat harrastus, jonka parissa viihdytään ja josta saadaan onnistumisen kokemuksia. Jokaiselle kasvavalle lapselle ja nuorelle nuo tunteet ovat tärkeitä. Lapsen kehityksen kannalta on myös syytä muistaa pelaamisen hyvät puolet: peliharrastus kehittää mielikuvitusta ja luovuutta sekä parantaa silmän ja käden koordinaatiota. Pelatessa oppii myös käsittelemään pettymyksiä sekä pääsemään yli epäonnistumisen tunteista.

On ymmärrettävää, että pelaaminen herättää monissa aikuisissa epäluuloa. Vieraat asiat aiheuttavat huolta, mutta huolen sijasta aikuisten vastuuna on paneutua lastensa harrastukseen ja kysyä lapselta, mitä tämä pelaa, kenen kanssa ja mitä kaikkea pelissä tapahtuu. Kuten jokaisen harrastuksen suhteen, lapselle ja nuorelle on tärkeää, että aikuinen osoittaa kiinnostusta tämän harrastusta kohtaan.

Aivan kuten monen muunkin harrastuksen kohdalla, voi myös pelaaminen koukuttaa tai muodostua ongelmaksi. Siinä kohtaa vanhemmalla on vastuu puuttua pelaamiseen sekä luoda harrastukselle rajat. Ongelmaa ei kuitenkaan pidä muodostaa omassa päässään jos huolelle ei aidosti ole syytä. Kuinka moni vanhempi on huolestunut siitä, että lapsensa kiinnostus askartelua tai shakinpeluuta kohtaan uhkaa tämän kehitystä? Vaarantaako kolme tuntia shakkilaudan parissa lapsen terveyden vai nähdäänkö riski vain digipelien kohdalla? Pelottelun ja vahvojen ennakkokäsitysten sijasta on parasta luottaa omaan lapseen. Yksinkertaisella opilla – kysy ja kuuntele vastaus – pääsee jo pitkälle.

PS. Kun pelaat Kinectiä tunnin niin hiki virtaa aivan varmasti.