Kohtaamisia keltaisessa laatikossa – jäähyväiset Habbon HUBU-bussille

Habbo.

Habbossa olemme keskustelleet nuorten kanssa päihteistä, elämänhallinnasta sekä terveyteen liittyvistä valinnoista. Olemme yrittäneet saada nuoret pohtimaan omia asenteita ja ennakkoluuloja esimerkiksi päihteitä kohtaan. Aloitimme toiminnan Habbossa helmikuussa 2002 eli 16,5 vuotta sitten. Ensimmäisten 11 vuoden aikana bussissa kävi kaiken kaikkiaan n. 230 000 nuorta. Viime vuosina olemme jutelleet noin 10 000 nuoren kanssa.

Habbossa vietetyt vuodet ovat sisältäneet monenlaisia kohtaamisia. Itse muistan lämmöllä Habbon keskustelun, joka päättyi vähän eri tavalla kuin oli tarkoitus:

”Habbon keskustelut ovat nopeatempoisia, eivätkä keskustelukuplat näy ruudulla kronologisessa järjestyksessä, kun keskusteluun osallistuu yhtä aikaa useampi henkilö. Kerran ohjaamastani keskustelusta saattoi saada sellaisen käsityksen, että suosittelin nuorille kaljaa energiajuoman sijaan. Tästä näkymästä otettiin tietenkin kuvakaappaus, ja sitä levitettiin netissä. Se nauratti.”

Habbon keskusteluissa ovat vierailleet tunnetut henkilöt aina Sauli Niinistöstä eri järjestöjen asiantuntijavieraisiin. Kollegani Riikka Marttinen muisti kerran, kun vieraana oli nuorille tuttu tubettaja Roni Back.

”Roni Back oli aivan fiiliksissä siitä, että pääsi HUBU-bussiin sisälle. Osa Habbon nuorista ei meinannut millään uskoa, että Roni olisi oikeasti paikalla ennen kuin näkivät hänet Snapchatissa”.

Pisimpään Habbon kanssa tekemisissä on ollut EHYTin osastopäällikkö Ilmo Jokinen. Hän muisti erään visaisen mutta tutun bussiin liittyvän pulman.

”Hei, pääsetkö kulkemaan portista? Tuplaklikkaa sitä porttia. Siis sitä palloa siinä renkaan vieressä. Saatko toimimaan? Jos et pääse, joudun valitettavasti siirtämään sinut pois jonosta. Toimiiko?” Tältä kuulostaa keskustelu, jonka tiimistämme jokainen on käynyt Habbossa lukemattomia kertoja. HUBU-bussiin päästäkseen on työntekijöiden manuaalisesti avattava portti habboille. Se ei juuri koskaan ole ollut ongelmatonta, vaikka hahmoja oli ohjeistettu kulkemaan portista tuhansia kertoja”, sanoo Jokinen.

Vuosien varrella Habbon nuoret ovat tulleet tutuksi. Osaa nuorista olemme tavanneet jopa kasvotusten, kun nuoret ovat tulleet moikkaamaan HUBU-bussin ohjaajia eri tapahtumiin. On hauska saada pikselihahmolle kasvot ja muistella sitä, mitä HUBU-bussissa on yhdessä koettu. Vaikka anonyymit keskustelut Habbossa yltyivät joskus asiottomiksi, on toiminnasta luopuminen silti haikeaa. Keskustelut ovat johtaneet moneen hyvään oivallukseen ja kiitokseen.

Tule mukaan Habbon HUBU-bussiin keskiviikkona ja seuraa striimistä kello 14 alkaen miten hububussilaiset jättävät jäähyväiset bussitoiminnalle.