Kesällä on helppo järjestää Happy hour -tapahtuma

Ihmisiä kaupungissa chillaamassa.

Kuulin avoinna olevasta paikasta silloisen työpaikkani kollegalta. Työrupeamani oli tässä paikassa päättymässä, ja ajattelin, että uusi työnkuva voisi sopia upeasti aikaisempaan koulutukseeni ja työkokemukseeni.

Päätin siis hakea EHYT ry:n tarjoamaa työpaikkaa, ja ilokseni sen sainkin. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakkoluuloja työnkuvaa kohtaan, mutta pientä jännitystä kuitenkin. Rauhoittavalta tuntui, kun ilmoituksessa kerrottiin erillisen koulutuksen kuuluvan työrupeaman alkuun. Tämä toi helpotusta odotukseen.

Koulutuspäivän mentyä oloni oli erittäin varma. Koulutuskokonaisuus, joka pidettiin EHYTin toimistolla Helsingissä, oli todella rento, kattava ja mukava. Vapaaehtoistoiminnan ohjaajat saivat oman vastuuhenkilön järjestön työntekijöistä. Vastuuhenkilön kanssa sovittiin, että joka toinen viikko pidetään Skype-palaveri. Puhelussa käytiin läpi edistysaskeleita ja muita ajatuksia.

Me ohjaajat saimme myös paljon erilaista materiaalia, josta voi olla apua tapahtumien järjestämisessä. Näitä materiaaleja tuli myös tasaisin väliajoin postitse ihan kotiovelle. Oli helpottavaa tavata ja tutustua ohjaajakollegoihin, joiden kanssa loimme myös vain ohjaajille näkyvän Facebook-ryhmä. Ryhmässä voi aina mielen mukaan jakaa kokemuksia tai kysyä mielipidettä ohjaukseen ja ideoihin liittyen.

Kuten moniin muihinkin asioihin, niin Happy Hour ohjaajuuteenkin liittyi paljon kysymyksiä ja vaiheita, jolloin olo oli hämmentynyt. On hyvin haastavaa tavoittaa oman paikkakuntansa nuoria, eikä se tapahdukaan yhdessä, kahdessa tai edes kolmessakaan viikossa. Asiaan vaikuttaa hyvin paljon paikkakunnan sijainti ja paikalliset kontaktit, joiden kautta nuoria voisi tavoittaa. Tilanteen edetessä monimuotoiset ideat alkoivat muovautua ja oikea tahti sekä tavoiteskaala alkoivat näkyä yhä selvemmin. Mihin omilla resursseilla ja kontakteilla oikeasti voi päästä?

Happy Hour -toiminnalla on erinomainen tavoite. Pyritään paikallisesti tarjoamaan nuorille nuorten näköistä toimintaa, pyritään saamaan muita nuoria innostumaan ja osallistumaan toimintaan ja tarjoamaan mahdollisuus toimintaan sekä ajanviettoon.

Olosuhteisiin nähden olen mielestäni suoriutunut tähän mennessä hyvin. Nuorten tavoittamiskanavien kartoittaminen on edennyt tasaiseen tahtiin, ja olen varma siitä, että saan pian kerättyä nuoria suunnittelemaan tapahtumaa. Koska Happy hour -kokonaisuus on testivaiheessa, niin nämä kokemukset auttavat varmasti kehittämään toimintaa. Kesäaika on ajankohtana otollinen, koska innokkaiden kanssa voi lähteä vaikka ulos piknikille ja tavoittaa siellä uusia kasvoja!

 

 Santtu

HappyHour -vapaaehtoistoiminnan ohjaaja

 

Asutko Turussa, Virroilla, Hyvinkäällä tai Vantaalla? Oletko 15–25-vuotias nuori? Ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnamme ohjaajiin ja järjestä oma tapahtumasi heidän avustuksellaan. Katso lisää täältä: http://www.ehyt.fi/fi/happyhour