Joskus paras apu on ihan vain kuunnella
Huhti-toukokuun olin Elokolossa työssä oppimassa ja elokuusta lähtien olen ollut työvaltaistettuna opiskelijana. Elokoloon päätyminen oli sinällään sattuman kauppaa, mutta olen todella iloinen tästä sattumasta. Se on poikinut monia mahtavia mahdollisuuksia.
Teen Elokolossa vähän kaikenlaisia hommia. Pääasiassa päivät täyttyvät Elokolon perustoimista, kuten puuron jakelusta ja tilojen siistimisestä. Elokolossa ollessani olen osallistunut erilaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin, esimerkiksi Ensihuoli-koulutukseen. Olen toiminut vapaaehtoisena Asunnottomien yön päätapahtumassa. Elokololla kävijät pyytävät minulta aika usein apua tietokoneiden ja älypuhelimien kanssa, ja autan niin hyvin kuin suinkin voin. Olenpahan myös avustanut muuatta kävijää suomalaisen työnhaun monimutkaisuuksissa. Olen Elokolossa joka arkipäivä kello 9-15, muutamia poikkeuspäiviä lukuun ottamatta. Parasta on ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen, ja se, miten monipuoliseen toimintaan on päässyt osallistumaan.
Mielestäni tärkeitä vapaaehtoistoimijan ominaisuuksia ovat kyky kuunnella, kohdata ihmiset ennakkoluulottomasti sekä alttius auttaa niin paljon kuin suinkin itselle on mahdollista. Joskus paras apu on ihan vain kuunnella ja olla juttuseurana.
Kallion Elokolo sijaitsee hyvin otollisella paikalla, joten kävijäkunta on hyvinkin värikästä. On läheisen oppilaitoksen opiskelijoita, aamukahvin hörppääviä työläisiä, työttömiä, asunnottomia… Joka päivä tulee muutama uusi kävijä. Toiset muuttuvat vakikävijöiksi, toiset käyvät vain pyörähtämässä. Tunnelma on yleensä todella rauhallinen. Toki joinakin päivinä on enemmän vilskettä, mutta silloinkaan Elokolon ilmapiiri ei tunnu kireältä.
Keskustelunaiheet ovat hyvin moninaisia, useimmiten juttua revitään lehtiotsikoista sekä uutisista. Myös paikalliset aiheet puhututtavat.
Mieluiten muuttaisin varmaankin yhteiskunnan vähäosaisia koskevia olosuhteita. Elokolon kävijäkuntaan heijastuvat varsinkin työttömiä ja varattomia koskevat leikkaukset ja virastomuutokset tuntuvat välillä todella kohtuuttomilta, kun kuuntelee ihmisten tilanteita. Tuntuu, ettei virastoissa nähdä ihmistä kaiken paperinpyörittelyn keskellä. Esimerkiksi toimeentulotuen hakeminen on kaikkea muuta kuin helppo prosessi, enkä ihmettele, jos joku uupuu taistellessaan toimeentulostaan.
Suomen tulevaisuus voisi kieltämättä näyttää valoisammaltakin. Hieman huolettaa näin ammattikorkeakouluun lähtevänä opintolainan suuruus ja se, ettei korkeakoulutuskaan ole minkäänmoinen tae työllistymisestä. Olen kuitenkin savolaishenkinen optimisti ja uskon siihen, ettei nykyinen tilanne esim. työttömien, opiskelijoiden ja muiden vähävaraisten suhteen voi jatkua loputtomiin. Eihän?
Olen halukas jatkamaan vapaaehtoistehtävissä jatkossakin. Viimeisimmän työssäolojakson jälkeen suuntaan opiskelemaan yhteisöpedagogiksi ammattikorkeakouluun. Pitää opiskella, kun on kerta tahti päällä.
