Ensi kertaa joku kysyi, miksi pelaat?

Testi auttaa tarkastelemaan kriittisesti oman pelaamisen motiiveja ja pelaamiaan pelejä, mikä suojaa pelihaitoilta.

Eläkeläiset tarttuivat haasteeseen rennolla asenteella. Useimmille tilaisuus keskustella omista pelitavoistaan tuli vastaan ensi kertaa, vaikka kokemusta rahapeleistä oli jo useiden vuosikymmenten ajalta. Eläkeläiset ry:n Syystärräyksiin osallistui noin kuusisataa eläkeläistä eri puolelta Suomea elo-syyskuun vaihteessa.

Mitä rahapeliä pelaat? 

Ensimmäiseen kysymykseen vastaaminen oli valtaosalle helppoa, mutta osa mietti ensin, mitkä kaikki ovat rahapelejä. Useimmiten pelattiin Lottopelejä, Kenoa ja raaputusarpoja. Joukossa oli tietenkin myös ihmisiä, jotka eivät pelaa rahapelejä lainkaan.

Miksi pelaat?

”Koska se on helppoa,” oli tavallisin vastaus. Lottoamisen ja kenoamisen helppous liittyi sekä rivin jättämisen vaivattomuuteen että siihen, että peli itsessään ei vaadi pelaajalta mitään numeroiden valitsemista kummempaa.

Numeroiden valinnassa useimmat suosivat niin sanottua syntymäpäiväriviä, jossa numerot valitaan perheelle tärkeiden päivämäärien mukaan. Rivillä oli myös varjopuolensa: sen muistaa ulkoa. Jotkut kokivat vuosikymmenten tavan lotota samoilla numeroilla juurtuneen niin tiukkaan, etteivät voi jättää lottoamatta. Taustalla on pelko siitä, että oma rivi osuisikin juuri sillä viikolla, kun lotto ei ole vetämässä. Pakkorivistä saattoi irtautua antamalla kioskin koneen arpoa numerot omalle kupongille.

Syntymäpäivärivin pakosta irtauduttiin myös lopettamalla lottoaminen kokonaan. Pakko alkoi kyllästyttää ja pelaaminen maistua puulta. Kyllästymiseen johti myös vuosikymmenten pelaaminen ilman täysosumaa eli toivo voitosta hiipui. Toisaalta kiinnostus jättipotteihin väheni iän myötä, koska tarvetta isolle voitolle ei enää nähty.

”Ei niitä hautaankaan saa,” totesi muuan ikämies nauraen. Eläkeläisten kokemukset valottavat sitä, miten pelaamisen motiivit muuttuvat elämäntilanteiden muuttuessa.

Pelikoneiden pelaamisen motiiveissa eläkeläiset korostivat ajankulua ja halua lahjoittaa hyvään tarkoitukseen. Pelikoneiden hupina nähtiin pienet voitot, joita pääsee kokemaan lottopelejä tiiviimmässä tahdissa. Harva kuitenkaan nimesi pelikoneita suosikikseen, kun kysyttiin, mikä on mieluisin peli.

Keväällä eläkeläisille tehdyssä kyselyssä paljastui, että paljon puhuttu markettien pelikonemummo onkin useammin pelikonepappa – miehet pelaavat eläkeläisistä enemmän rahapelikoneita. Muuan mies tarjosi tähän selitystä omasta elämästään. Hän pelaa koneita usein odottaessaan vaimoaan kaupasta, koska vaimolla on enemmän tuttuja joihin törmätä kuin hänellä. Miehet kertoivat naisia useammin lähtevänsä pelaamaan, jotta olisi syy lähteä kotoa ja hakeutua ihmisten ilmoille.

Leikkimielinen pelieläintesti sai eläkeläiset jakamaan huoliaan pelaavasta läheisestä. Näiden huolten joukossa korostui pelikoneilla pelaaminen. Pohdittiin, pelaako ystävä tai sukulainen liikaa tai miksi tämä pelaa niin paljon. Joskus huoli oli siitä, pelaako rankkaa omaishoitajan työtä tekevä lievittääkseen stressiään. Läheisen kuoleman synnyttämästä surusta etsittiin selitystä yhtäkkiä runsastuneelle pelaamiselle.

Eläkeläisten kokemuksista rakentui kuva kulttuurista, jossa rahapelaamisesta ei juuri puhuta. Ympäristö ei haasta tarkastelemaan omaa pelaamista kriittisesti, jos ei ihminen itse sitä tee. Samoin läheiset kokevat keinottomuutta, jos heillä oli huoli toisen pelaamisesta. Arpa-projektissa jatkammekin työtä keskustelukulttuurin rakentamiseksi.