Perustana perhe -ryhmä Espoo
Kaipaatko tukea vanhemmuuteen, virtaa perhearkeen, tai mukavaa yhteistä tekemistä perheellenne?
Tervetuloa mukaan neljän tapaamisen perheryhmään Romanifoorumille! Ryhmä on ensisijaisesti tarkoitettu espoolaisille romanitaustaisille perheille.
Jokainen vanhempi tarvitsee tietoja ja taitoja, joiden avulla lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan. Vanhempana sinun ei tarvitse olla heti valmis, vaan vanhemmuustaitoja voi oppia ja harjoitella läpi lapsen kasvun.
Kaikille alakoululaisten perheille suunnatuissa tapaamisissa vanhemmat saavat työkaluja arkeen sekä vertaistukea samalla, kun lapsille on omaa ryhmätoimintaa. Ryhmän järjestää Ehyt ry ja Suomen Romanifoorumi.
- Tapaamisissa pohditaan yhdessä perheen vahvuuksia, yhteisiä toimintatapoja ja sitä, mitä tarkoittaa lämmin vanhemmuus.
- Vanhemmat saavat käytännön vinkkejä toimivien rajojen asettamiseen, arjen suunnitteluun ja lapsen huomioimiseen arjessa. Vanhemmat pohtivat myös omaa kuormitusta ja sen hallintaa.
- Lapset miettivät omassa ryhmässään kaveritaitoja, omia vahvuuksiaan ja harjoittelevat esimerkiksi ryhmäpaineen vastustamista.
- Perheille on myös yhteistä aikaa harjoitella uusia taitoja leikin varjolla yhdessä.
- Muualla ohjelman on havaittu lisänneen perheiden positiivista vuorovaikutusta, kokemusta hyvinvoinnista sekä vähentäneen lasten haastavaa käytöstä.
- Asioita opitaan leikkien, yhdessä tehden ja keskustellen – koulutettujen ohjaajien ja valmiin, testatun ohjelman tuella.
- Illan aikana tarjotaan perheille välipala.
- Osallistuminen on perheille maksutonta ja pienemmille sisaruksille järjestetään tarvittaessa lastenhoito.
Ensimmäisen ryhmän tapaamiset järjestetään keskiviikkoisin 5.3., 12.3., 19.3. ja 26.3. klo 17:00-19:00. Toinen ryhmä kokoontuu maanantaisin 12.5.-2.6.2025.
Tapaamisiin ovat tervetulleita kaikki 8-13-vuotiaiden lasten perheet – vanhemmat ja lapset yhdessä. Tapaamiset ovat päihteettömiä ja nikotiinittomia.
Lue lisää Perustana perhe ryhmistä esitteestä: Perustana perhe -toiminta, kaikille perheille.
Ilmoittautuminen
tai
Henry Jauhiainen puh.0505362566 tai henry.jauhiainen@romanifoorumi.fi