Vapun viisi vuosikymmentä
Kuva: Volker von Bonin / Helsingin Kaupunginmuseo
Lapsuusmuistojeni kultaamat 70–luvun vaput olivat aurinkoisia ja lämpimiä, eikä koskaan satanut. Lapsirikkaassa työläisperheessä ei rahaa ollut juuri käytettävissä ja siksi lähes kaikki tehtiin itse. Kotona askarreltiin vappuviuhkat ja puhallettiin ilmapalloja niin, että poskipieliin sattui ja henki tuntui salpaantuvan. Juhlapöydän äärellä nautittiin äidin tekemistä herkuista yhdessä naapuruston perheiden kanssa. Simalasista kaivettiin äidiltä salaa rusinat ja piilotettiin ne pöydän alle, munkkirinkilöistä riideltiin sisarusten kanssa suupielet sokerissa. Viikkorahoja säästettiin vapuksi, jolloin kavereiden kanssa kuhistiin ostarilla myyntipöytien ääressä.
Teini-iässä vappuperinteisiimme tuli mukaan Manta-patsaan lakitus sekä Helsingin keskustan vappuhulina myyntikojuineen. Karnevaalit olivat saavuttaneet aivan uuden tason talouden nosteessa. Vappunaamarin, serpentiinin ja kaasuilmapallon lisäksi piti hankkia myös kaikenlaista muuta vappukrääsää, kuten pystyyn tupeerattuun otsatukkaan suihkutettavaa neonväriä. Music Televisionin rantauduttua Suomeen tiesin tarkkaan mikä on ”cool” ja mikä ei. Jalassa klooripestyt revityt farkut, päällä neonvärinen paita ja Dingo-huivi ranteessa olin valmis lähtemään vappulounaalle kaupungille, äidin pyöritellessä silmiään vieressä. Keskusta oli täynnä juhlivia ja juopuneita nuoria ja aikuisia. Vaikkei alkoholinkäyttö ollut vierasta kotilähiössäkään, oli juopuneen vappukansan seuraaminen yhtä aikaa pelottavaa ja samalla jotenkin kiehtovaa. Julkinen alkoholinkäyttö ja sen siivittämät ilmiöt herättivät nuoressa mielessä kysymyksiä, joita ei kuitenkaan uskaltanut keneltäkään kysyä.
90–luvulla vappuseurueemme koostui poikaystävästä ja ystävistä. Perhejuhlat olivat taakse jäänyttä aikaa. Koulut oli käyty ja työelämä kutsui. Neonvärit ja Dingo-huivit olivat vaihtuneet pyöräilyshortseihin, jakkuun ja tolppakenkiin. Yökerhoissa juotiin paperivarjoilla koristeltuja Sinisiä enkeleitä ja keräiltiin drinkkien sekoitustikkuja sekä olut- ja shottilaseja. Lamasta huolimatta palkasta jäi hyvin rahaa juhlimiseen. Ja kyllä sitä juhlittiinkin. Yhtenä vappupäivänä lensimme helikopterilla Kaisaniemestä Hotelli Hesperian katolle ja sieltä vappulounaalle. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Ei, ennen kuin seuraavana aamuna.
Vuosituhannen jälkeen vapun juhlinta rauhoittui ja muuttui lopullisesti oman lapsen myötä. Alkoholinkäyttö väheni lähes olemattomaksi ja vappua juhlittiin lapsen ehdoilla ensin lastenvaunuja työnnellen ja myöhemmin verkkarit jalassa hiekkalaatikolla. Aluksi yritin pitää kiinni vappuperinteistä, kuten Ullanlinnanmäen aamupiknikistä. Äänille yliherkkä lapseni ei kuitenkaan pärjännyt väen paljoudessa. Kaikki ennakoimattomat äänet sekä humalaiset, äänekkäät ihmisjoukot saivat hänet pelosta raivonpartaalle. Nyt vapunviettoon riitti iso vappupallo, jonka hidasta vajoamista katosta oli yllättävän meditatiivista seurata lasta nukuttaessa iltaisin. Joko se tänään koskettaa lattiaa?
2010–luvulla vappu tarkoittaa mökkikauden avajaisia. Keski-ikäisenä sitä osaa jo nauttia yksinkertaisista asioista, kuten siitä, että pääsee haravoimaan mökkipihaa tuulipuku päällä. Eräänlaista työn juhlaa sekin ja hyvää vastapainoa toimistotyölle. Hyvän vapun toivotukset tehdään somessa ja vappua juhlitaan perheen ja sukulaisten kanssa grillaten, saunoen sekä paljussa istuen. Alkoholia kuluu maltillisesti yhteisen vappulounaan äärellä. Vaikka suuri osa vappuperinteistä on muuttunut, on jotain säilynytkin. Nyt Ullanlinnanmäen aamupiknik on vain siirtynyt läheisen mäen laelle mökkimaisemiin.
Juhlapyhinä sitä ei tule aina ajatelleeksi, että juhliessa syntyy omien vappumuistojen lisäksi myös muiden muistoja. Millaisia muistoja tänä vappuna syntyy sinulle ja läheisillesi?
