Alkoholipolitiikka ei ole elinkeinopolitiikkaa

Alkoholinkulutus on Suomessa nelinkertaistunut vajaassa viidessä vuosikymmenessä – naisten alkoholinkulutus on peräti seitsenkertaistunut 1960-luvun jälkeen, miesten kaksinkertaistunut. Alkoholilainsäädäntöön on vuosien varrella tehty kaksi isompaa remonttia, joista molempien jälkeen päihdekuolemat kaksinkertaistuivat ja kokonaiskulutus kääntyi nousuun. Nyt alkoholilakia ollaan jälleen uudistamassa Suomalaiset ovat alkoholipoliittisissa näkemyksissään tiukempia kuin 1990-luvulla. Harva nykyään toivoo esimerkiksi viinejä maitokauppaan. Päihteiden ja päihdehaittojen koetaan hallitsevan liiaksi suomalaista elämänmenoa. Julkisessa päihdekeskustelussa nousee kuitenkin usein päällimmäiseksi näkökulmaksi yksilön oikeus tehdä vapaasti omia valintojaan. Oikeus ostaa ja nauttia alkoholia missä ja milloin itse haluaa näyttäytyy jonkinlaisena perusoikeutena, johon kajoaminen koetaan puuttumiseksi yksilön itsemääräämisoikeuteen.

Kansainvälisessä keskustelussa on nousemassa vahvasti esille ajatus alkoholin läheisille ja muille ihmisille aiheuttamista haitoista. Alkoholikeskustelu yhdistyy tässä tupakkakeskusteluun, jossa tupakan haitat sivullisille tiedostetaan nykyään hyvin. Onko siis alkoholin kohdalla kysymys yksilön oikeudesta hyviin tai huonoihin henkilökohtaisiin valintoihin vai esimerkiksi lasten oikeudesta turvalliseen kasvuympäristöön, kuntalaisten oikeudesta vaikuttaa asuinympäristöönsä tai työnantajan ja työyhteisön oikeudesta päihdehaitattomaan työhön? Veronmaksajille päihdehaittojen välittömät kustannukset ovat yli miljardi euroa vuodessa ja välilliset kustannukset moninkertaiset. Keskustelussa eläkeiän myöhentämisestä tai työurien pidentämisestä on hyvä tiedostaa, että alkoholi on monella tavoin työuria lyhentävä taustatekijä.

Yksilön oikeuksien rinnalla alkoholipoliittiseen keskusteluun tuodaan usein myös elinkeinopolitiikan näkökulmaa. Alkoholilain uudistamistyön alkumetreillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL toi esille, että keskioluen siirtäminen ruokakaupasta Alkoon vähentäisi kokonaiskulutusta noin litralla ja samalla vältettäisiin noin kolmesataa päihdekuolemaa vuodessa. Pellervon tutkimuskeskus puolestaan ehdotti nelosoluen myynnin siirtämistä ruokakauppaan toteamalla, että tätä kautta panimoalalle syntyisi kolmesataa uutta työpaikkaa.  Tämä rinnastus tiivistää paljon siitä vastakkainasettelusta, joka heinäkuun keskustelussa on jo noussut keskiöön.

Toisena perusteluna lainsäädännön väljentämiselle esiintyi Viron viinaralli, jolla myös on perusteltu esimerkiksi vaatimuksia alkoholiveron alentamisesta. Ajatuksena on, että suomalaisen alkoholin saatavuuden lisääminen ja hintojen laskeminen vähentäisi tarvetta tuoda alkoholia rajan yli ja hyödyttäisi näin suomalaista kansantaloutta. Loogiselta vaikuttava ajatus on tosiasiassa järjetön. Pitkäaikainen seuranta osoittaa, että alkoholin hinta ja saatavuus vaikuttavat suoraan alkoholin kokonaiskulutukseen. Veron lasku saattaisi vähentää hiukan Virosta kannetun viinan määrää, mutta ennen kaikkea lisäisi suomalaisten juomista. Samaa tahtia kokonaiskulutuksen kanssa kasvaisivat päihdehaittojen kustannukset yhteiskunnalle ja yrityksille. Matkustajatuonnilla ei siis voi perustella höllennyksiä suomalaiseen alkoholipolitiikkaan. Sen sijaan esimerkiksi esillä ollut tullin valvonnan tehostaminen tai ilmoitusvelvollisuus suurten alkoholimäärien tuomiseen voisivat tarjota keinoja viinarallin suitsimiseen.

Vaikka järjestöjen ja intressiryhmien julkisessa mittelössä hyvinvointipolitiikka ja elinkeinopolitiikka menevät välillä iloisesti sekaisin, kansalaisille niiden erottaminen on ainakin toistaiseksi ollut helppoa. Keväällä tehdyn selvityksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista näkee, että alkoholilainsäädännön uudistamisen tulee perustua alkoholinkulutuksen ja päihdehaittojen vähentämiseen. Vain 17 prosenttia korostaisi uudistustyössä alkoholiteollisuuden, kaupan ja ravintoloiden työllisyysnäkökohtia.

Sari Aalto-Matturi

Toiminnanjohtaja

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry