Viinipullo löytyy sohvan reunalta – naisten alkoholinkäyttö arkipäiväistynyt

Katuvilinää.

– Tipaton tammikuu kannustaa ihmisiä tekemään henkilökohtaisia huomioita omasta hyvinvoinnistaan. Naisten kohdalla alkoholiin liittyy edelleen tabuja ja joskus oman lähipiirin juominenkin voi olla vaikeasti lähestyttävä aihe, toteaa Hannula.

Aiheen herkkyydestä huolimatta, naisten juomisesta on syytä puhua avoimesti. Suomalaisnaisten alkoholinkäyttö on monia eurooppalaisia kansoja runsaampaa. Maailman terveysjärjestö WHO:n tilastojen mukaan suomalaisnaiset kuluttavat keskimäärin 11,8 litraa alkoholia vuodessa. Luku on laskettu 100 prosenttisena alkoholina, jokaista yli 15-vuotiasta kohden. Vastaava luku on esimerkiksi ruotsalaisnaisten kohdalla 8,8 litraa ja Italiassa 7,2 litraa.

– Suomalaisnaisten humalajuominen on eurooppalaisittain runsasta. Suomessa 35 prosenttia alkoholia käyttävistä naisista on juonut viimeisen kuukauden aikana enemmän kuin 5 annosta kerralla. Perinteiseksi viinimaaksi tituleeratussa Italiassa yli 5 kerta-annoksen juomismääriä harrastaa vain 1,3 prosenttia alkoholia kuluttavista naisista.

Tissuttelua tylsyyteen vai lasillinen nautintoon?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan naisten alkoholinkäyttö on kuusinkertaistunut 40 vuoden aikana. Hannula selittää kulutuksen kasvua juomisen arkipäiväistymisellä. Ilmiö on levinnyt miesten ohella myös osaksi naisten jokapäiväistä elämää.

– Olemme tottuneet ajatukseen muutamasta viinilasillisesta työpäivän päätteeksi. TV-sarjoissa ja elokuvissa vahvistetaan kuvaa hyvästä elämästä viinilasi kädessä. Viinin lipittely on tehnyt nopeasti tulonsa tiistai-iltojen naisporukoiden tapaamisiin ja kotisohvan reunalle, sanoo Hannula ja jatkaa:

– Joskus on paikallaan kysyä itseltään, miksi juon. Kuluuko lasillinen viiniä rentoutumisen ja nautinnon merkeissä vai käyttääkö alkoholia johonkin muuhun tarpeeseen. Siirtyminen maltillisesta alkoholinkäytöstä jatkuvaan tissutteluun on usein pienestä kiinni. Jos omasta alkoholinkäytöstä herää huoli tai haluaa koetella omia rajojaan, on tipattoman viettäminen ajankohtaista muulloinkin kuin tammikuussa. Maailmalla tunnetaan jo käsitteet Vit Månad ja ainakin Australiassa, Iso-Britanniassa sekä muissa englanninkielisissä maissa vietettävä Sober October.

 

Lisätiedot:

Kristiina Hannula

Johtaja, EHYT ry

kristiina.hannula(a)ehyt.fi

p. 040 701 5207