Terveyttä harvoille vai kaikille?

Terveyden luulisi muodostavan yhteiskunnassa itsestään selvästi jaetun tavoitteen, johon kaikkien on helppo yhtyä. Tilastojen perusteella tavoite kansalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä ohjaa kuitenkin huonosti poliitikkojen ja virkamiesten toimintaa, markkinoista puhumattakaan.

Tuoreimmat tiedot eliniän odotteesta Suomessa kertovat, että suuri- ja pienituloisimman kymmenyksen välinen ero on naisilla 5,6 vuotta ja miehillä 10,6 vuotta.

– Tuloihin perustuva ero on Suomessa niin räikeä, että se on epäoikeudenmukainen ja merkittävin osin vältettävissä, sanoo EHYTin toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

OECD:n mukaan Suomen terveydenhoitojärjestelmä on eriarvoisempi kuin useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa. Mikkonen sanoo väitteen pitävän paikkansa, jos mittariksi otetaan eri sosioeko-nomisessa asemassa olevien pääsy peruspalveluihin.

Huonoiten hoitoon pääsevät Suomessa ne, joilla on yleensä eniten terveyteen liittyviä tarpeita eli julkisen järjestelmän varassa olevat työttömät, eläkeläiset ja 50 prosenttia lapsista. Työterveyshuollossa tai yksityisellä terveysvakuutuksella hoitoa saa nopeasti, yleensä saman päivän aikana vaivasta riippumatta.

Mikkosen mukaan terveyden eriarvoisuuteen liittyviä ongelmia ei voida ratkaista yksinomaan lisäämällä terveydenhuollon resursseja tai muuttamalla palvelujen organisointia, kuten sote-uudistuksessa nyt kuvitellaan.

Hänen mielestään ihmisen terveyttä pitää katsoa osana elinoloja ja -ympäristöä, kuten asuin- ja työoloja, tulonjakoa, koulutusjärjestelmää sekä sosiaalisia verkostoja.

– Väestötasolla nämä sosiaaliset määrittäjät vaikuttavat terveyteen enemmän kuin terveyskäyttäytyminen tai palveluiden saatavuus, hän sanoo.

Siiloutumisen ongelma

Suomessa ei ole monta asiantuntijaa, jotka hallitsisivat terveyspolitiikan kokonaiskuvan yhtä hyvin kuin EHYTin johdossa viime marraskuussa aloittanut Mikkonen.

Hänen 16 vuoden kokemuksensa sosiaali- ja terveyspolitiikasta kotimaasta ja ulkomailta huipentui toukokuun alussa, kun hän väitteli terveyspolitiikan ja hallinnon tohtoriksi Yorkin yliopistossa Kanadassa.

Väitöskirja käsittelee poikkisektoriaalista terveyden edistämistä Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan alueella, johon kuuluu 53 valtiota. Mikkonen tutki WHO:n asiantuntijoita haastattelemalla ja asiakirjoja analysoimalla sitä, mikä estää hallintorajat ylittävän yhteistyön toteutumista käytännössä.

Hänen mukaansa poikkisektoriaalisella toiminnalla on vahva tilaus silloin, kun terveys nähdään suurelta osin ihmisen ulkopuolelta määräytyvänä asiana.

– Kapeassa terveyskäsityksessä, jossa terveys on sitä, miten syö ja liikkuu, poikkisektoriaalisuus ei kuulu ajattelutapaan.

Suomesta Mikkonen ottaa esimerkiksi terveys- ja hyvinvointivaikutusten arvioinnin, jota on yritetty tuoda vahvemmin yhteiselle agendalle, mutta joka on törmännyt poliittisen tahdon puutteeseen tai siitä ei ole välitetty. Tästä tuore esimerkki on alkoholilain uudistus, jota ei tehty terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Mikkonen kertoo kanadalaisten olevan ylpeitä terveydenhuoltojärjestelmästään, jossa julkisen vakuutuksen piirissä olevia terveyspalveluja ei voi ostaa yksityiseltä puolelta eli kansalaiset ovat palveluissa samalla viivalla.

– Kanadassa terveydenhuolto käsitetään edelleen sosiaalisena instituutiona, joka on osa hyvää yhteiskuntaa ja kollektiivista ihmisistä huolehtimista. Suomessa terveydenhuolto nähdään yhä enemmän byrokraattisena palveluiden järjestämisenä tai markkinoina.

Mikkonen sanoo sote-uudistuksen kutistuneen rakenteisiin ja sisältöjen pudonneen pois, koska sen valmistelua ovat ohjanneet muut kuin terveyspoliittiset intressit.

Järjestöt muutosagentteina

Mikkonen sanoo, että EHYT tekee parhaansa ennaltaehkäisyn huomioiseksi, olipa sote-ratkaisu mikä tahansa. Hän korostaa kolmannen sektorin merkitystä paitsi ennalta-ehkäisyssä myös muutoksen tuojana, joka ei ole kiinni hallinnon ja liike-elämän logiikassa.

– Terveysjärjestöjen tulee kuitenkin toimia laajasti ja katsoa myös taustatekijöitä, jos ne haluavat olla vaikuttavia toimijoita.

EHYTin toiminnassa se tarkoittaa, ettei tuomita yksittäisiä päihteiden käyttäjiä, vaan pyritään vaikuttamaan päihdeilmiöön laajasti eri väestöryhmissä ja tiedostamaan yhteiskunnalliset ja yhteisölliset vaikuttimet.

Kestää kuitenkin kauan ennen kuin ennaltaehkäisyn hyödyt tulevat näkyviin, eivätkä ne useinkaan hyödytä suoraan maksajaa tai ennaltaehkäisevän työn tekijää.

Mikkosta huolestuttaa se, että olemme alkoholipolitiikassa ikään kuin normalisoineet tietyn haittatason.

– Alkoholiin liittyviä, vältettävissä olevia haittoja, kuten kuolemia, järjestyshäiriöitä ja huostaanottoja, pidetään normaaleina.

Mikkonen myös pelkää, että seuraavien eduskuntavaalien alla vaalikoneissa kysytään ehdokkailta ja kansalaisilta ilman mitään kontekstia, että haluatko viinit ruokakauppaan.

Hänen mielestään on vaarallista nostaa viinikysymys irralleen muusta alkoholipolitiikasta avaamatta samalla sitä, mihin viinien vapautus harvaan asutussa ja pitkien välimatkojen maassa johtaa.

– Todennäköisesti lopputuloksena olisi väkevien myynti ruokakaupoissa, mitä 85 prosenttia suomalaisista vastustaa, hän sanoo.

Teksti: Pirjo Kupila, Juha Mikkosen kuva: Jaakko Lukumaa.

Juttu on julkaistu uusimmassa EHYT Teema -lehdessä 13, jonka aiheena on eriarvoisuus.

—-

Keskiviikkona 16.5. Juha Mikkonen avaa Päihdepäivät klo 10. Päihdepäivien alkuseminaarissa otetaan kantaa eriarvoisuuteen.