Nuoria suojaava laki alkoholimainonnasta voimaan

tiedote_liitutaulu
EHYT ry pitää tänään 28.2. vahvistettua lakia alkoholin ulkomainonnan kieltämistä tärkeänä askeleena kestävän alkoholikulttuurin rakentamisessa. Lakiuudistuksen myötä mietojen alkoholijuomien mainoksia ei nähdä julkisilla paikoilla, mutta yleisötilaisuuksissa, kuten urheilutapahtumissa ja konserteissa mainostamista saa edelleen harjoittaa. Alkoholin televisio- ja radiomainontaa koskeva kielto laajennettiin jatkumaan klo 22:een saakka, mikä on yhtälailla askel parempaan suuntaan.

Erityisesti nuoriin kohdistuva alkoholimainonta lisää tutkitusti alkoholin nauttimista ja muovaa alkoholista syntyvää mielikuvaa myönteiseen suuntaan. Lakimuutos puuttuu juuri tähän vääristyneeseen kehitykseen.

– Mainonnan rajoittaminen on hyvä askel oikeaan suuntaan. Ulkomainosten poistuessa alkoholi ei näy jatkuvasti katukuvassa sekä samalla lasten ja nuorten arjessa. Tämän ansiosta vanhemmilla ja muilla kasvattajilla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa nuorten asenteisiin alkoholia kohtaan, EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi toteaa.

EHYT ry korostaa, ettei ensi vuoden alusta voimaan tuleva lakimuutos ole riittävä väline terveellisen alkoholikulttuurin edistämiseksi vaan myös mielikuvien muokkaamiseen keskittyvää mainontaa on rajoitettava. Vahvat tutkimustulokset sekä kansan enemmistön tuki puhuvat alkoholin mielikuvamainonnan kieltämisen puolesta.

Tutkimusten mukaan alkoholimainonta aikaistaa lasten alkoholinkäytön aloittamista sekä lisää nuorten alkoholinkäyttöä ja humalajuomista. Alaikäisten alkoholinkäyttö myös lisää väkivalta- ja tapaturmariskejä, vahingoittaa nuoren kehitystä ja ennustaa riippuvuutta ja haittoja aikuisena. Alkoholipolitiikan tavoitteena on suojella erityisesti lapsia ja nuoria alkoholin aiheuttamilta haitoilta.

– Nuorten kasvaminen terveeseen alkoholikulttuuriin ja hyvään elämään on meidän yhteinen tavoitteemme. Mainonnan rajoittaminen on hallituksen keino osallistua tavoitteen toteuttamiseen. Me ehkäisevän päihdetyön toimijat teemme omaa työtämme kouluissa, verkossa ja päättäjien keskuudessa, Aalto-Matturi muistuttaa.

 

Lisätietoja:

Sari Aalto-Matturi, toiminnanjohtaja, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

p. 0400 508 234, sari.aalto-matturi@ehyt.fi